Ilmastonmuutokseen sopeutumisen sisällyttäminen kuivuus- ja vesiensuojelusuunnitelmiin

Kuivuudenhallinta- ja/tai vesiensuojelusuunnitelman kannalta olennaista on määrittää asiaankuuluvat sidosryhmät, jotka osallistuvat vesihuoltoon, kuivuuden suunnitteluun ja vesiensuojeluun. Näiden sidosryhmien on osallistuttava ja oltava tasapuolisesti edustettuina suunnitelman laatimisen varhaisessa vaiheessa. Suunnitteluprosessiin osallistuminen antaa sidosryhmille mahdollisuuden kehittää ymmärrystä toistensa näkökulmista ja luoda yhteistyöratkaisuja. Paikallisilla sidosryhmillä on parhaat tiedot vedenkäytön eri aloista ja hydrologisen kierron osatekijöistä, ja ne voivat varmistaa, että tavoitteet ovat johdonmukaisia ja että ne pannaan täytäntöön siellä, missä sosioekonomiset kustannukset ovat alhaisimmat. Aktiivisella osallistumisella edistetään vesilähteiden tasapainoista hallintaa ja minimoidaan eri käyttötapojen ja ympäristövaikutusten väliset ristiriidat.

Hyvä lähestymistapa on perustaa työryhmiä tai foorumeita, jotka kokoavat yhteen yksilöityjä sidosryhmiä sekä kokeneita ja tunnustettuja vesialan asiantuntijoita, jotka voivat neuvoa ja kuulla suunnitelmien laatimisen aikana. Lisäksi alakohtaisia taulukoita, joissa keskustelut voivat olla sujuvampia, ja pieniä sidosryhmäryhmiä voidaan pitää hyödyllisinä välineinä yleisön osallistumisen edistämiseksi. Julkisessa tiedottamisessa ja kuulemisessa voidaan noudattaa säänneltyjä tai lakisääteisiä menettelyjä (esim. virallisia tiedotteita) tai laajoja ja helposti saatavilla olevia julkaisuja ja sähköisiä tietovälineitä, joita yhteiskunta myöhemmin käyttää yleisemmin.

Merkittävä menestystekijä kuivuuden hallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmien suunnittelussa ja täytäntöönpanossa on syvällisen tietämyksen saatavuus seuraavista:

· vedenkäyttötavat ja niiden vaikutus hyvinvointiin;

vesimuodostumien hydrologiset olosuhteet ja niihin liittyvät keskipitkän ja pitkän aikavälin ilmastonmuutosennusteet;

Veden kysyntään vesi-intensiivisillä talouden aloilla ja julkiseen vedenkulutukseen vaikuttavat tekijät.

Kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelman onnistuminen edellyttää sidosryhmien aktiivista osallistumista ja hyvää vuoropuhelua tieteen ja poliittisten päättäjien välillä koko suunnitteluprosessin ajan. Lisäksi kuivuuden hallinta- ja vesiensuojelusuunnitelma olisi sisällytettävä EU:n vesipuitedirektiivissä edellytettyihin vesipiirin hoitosuunnitelmiin tai koordinoitava niiden kanssa. Tehokkaiden kuivuudesta varoittavien järjestelmien perustaminen edistää osaltaan kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmien täytäntöönpanon onnistumista.

Yhteiskunnallisten, taloudellisten ja ympäristöön liittyvien arvojen ja etujen väliset ristiriidat voivat haitata tarvittavaa yhteistyötä suunnitelman suunnittelun ja täytäntöönpanon aikana, erityisesti kun vesivarat vähenevät. Suunnitteluprosessin oikeudelliset rajoitteet liittyvät muun muassa vesioikeuksiin, voimassa oleviin yleistä luottamusta koskeviin lakeihin, julkisia vedentoimittajia koskeviin vaatimuksiin ja vastuukysymyksiin.

Kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelman laatimiseen liittyvät kustannukset ovat arviolta 50 000-100 000 euroa. Täytäntöönpanokustannukset vaihtelevat huomattavasti tarkasteltavan laajuuden, ongelman vakavuuden, vesimuodostumien paikallisten ominaispiirteiden ja vedenkäytön sekä suunniteltujen toimenpiteiden mukaan. Kustannukset on aina punnittava suhteessa tappioihin, joita aiheutuisi, jos suunnitelmaa ei olisi tehty.

Hyötynä on, että kaikki talouden alat voivat jatkaa toimintaansa organisoidusti, mutta vedenpinnan laskiessa, mikä tarkoittaa, että talouden ja ympäristön häiriöt ovat vähäisempiä kuin hallitsemattomassa kuivuustilanteessa.

Asetus maatalouden keinokasteluun käytettävän veden uudelleenkäytön vähimmäisvaatimuksista

Käsitelläkseen veden niukkuutta ja kuivuutta EU:ssa Euroopan komissio antoi vuonna 2007 tiedonannon ”Vedenniukkuuden ja kuivuuden haasteeseen vastaaminen Euroopan unionissa”. Tiedonannossa luetellaan toimintavaihtoehtoja, jotka voidaan toteuttaa EU:n yhteisinä toimina vedenkäytön tehostamiseksi ja veden säästämiseksi sekä kuivuuteen varautumisen ja riskienhallinnan parantamiseksi. Vesipolitiikan puitedirektiivissä, joka on EU:n vesipolitiikan lippulaiva, tunnustetaan kuivuus mahdollisiksi uhkiksi, jotka voivat kumota pyrkimykset saavuttaa yhteisön vesimuodostumien hyvä ekologinen tila. Marraskuussa 2012 saatiin päätökseen veden niukkuutta ja kuivuutta koskeva politiikan uudelleentarkastelu, joka sisällytettiinEuroopan vesien suojelua koskevaan suunnitelmaan. Arvioinnissa todettiin, että komission vuonna 2007 antamassa tiedonannossa ehdotettujen toimintapoliittisten välineiden täytäntöönpanossa oli edistytty, mutta veden niukkuuden ja kuivuuden suuntausten kääntämistä koskevaa yleistavoitetta ei ollut saavutettu. Suunnitelmassa kannustettiin jäsenvaltioita sisällyttämään kuivuusriskien hallinta paremmin tuleviin vesipiirien hoitosuunnitelmiinsa vesivarojen hoidon johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Euroopan komissio julkaisi vuonna 2020 uudenasetuksen veden uudelleenkäytön vähimmäisvaatimuksista maatalouden keinokastelussa.Asetus on merkityksellinen vesiensuojelun kannalta, ja siinä vahvistetaan säännöt vähimmäisvaatimuksista käsitellyn yhdyskuntajäteveden turvalliselle uudelleenkäytölle maatalouden keinokastelussa.

Kuivuuden kasvava vakavuus Euroopan unionissa ja toimien tarve on tunnustettu helmikuussa 2021hyväksytyssä EU:n uudessa strategiassa ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Strategiassa ehdotetaan kuivuuden hallintasuunnitelmien laajempaa käyttöä ja toimenpiteitä maaperän vedenpidätyskyvyn ja turvallisen veden uudelleenkäytön lisäämiseksi.

Kuivuudenhallinta- ja/tai vesiensuojelusuunnitelmien täytäntöönpanoaika riippuu useista tekijöistä, kuten vaikutusten kohteena olevan alueen koosta, sidosryhmien erilaisista eduista sekä oikeudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista. Tyypilliset täytäntöönpanoajat ovat 1–5 vuotta.

Jos kuivuuden hallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmat laaditaan ja pannaan täytäntöön asianmukaisesti, ne ovat yleensä keskipitkän aikavälin toimenpiteitä (> 5 vuotta). Jotta voidaan varmistaa niiden elinkelpoisuus pitkällä aikavälillä, niitä olisi arvioitava säännöllisesti ottaen huomioon ilmastolliset ja sosiaaliset muutokset, uudet teknologiat ja uudet lait. Myös kuivuuden jälkeisellä arvioinnilla ja sopeutumisella on tärkeä rooli.