Rannikon tulvavahingot ja sopeutumiskustannukset 2000-luvun merenpinnan nousussa

Rannikon tulvavahinkoja ja sopeutumiskustannuksia 2000-luvun merenpinnan nousun aikana arvioidaan maailmanlaajuisesti ottaen huomioon monenlaisia epävarmuustekijöitä mannermaan topografiatiedoissa, väestötiedoissa, suojelustrategioissa, sosioekonomisessa kehityksessä ja merenpinnan nousussa. Epävarmuus globaalissa keskimääräisessä ja alueellisessa merenpinnan tasossa johdettiin neljästä eri ilmastomallista kytketyn mallin vertailuhankkeen vaiheesta 5, joista kukin yhdistettiin kolmeen maajääskenaarioon, jotka perustuivat julkaistuun jäälevyjen ja jäätiköiden panokseen. Ilman sopeutumista 0,2–4,6 prosenttia maailman väestöstä tulvii vuosittain vuonna 2100, kun merenpinnan keskimääräinen nousu on alle 25–123 senttimetriä. Vuotuisten menetysten odotetaan olevan 0,3–9,3 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Yhteiskunta ei todennäköisesti siedä näin suuria vahinkoja, ja sopeutuminen on laajalle levinnyttä. Rannikon suojelemisesta patojen avulla aiheutuvat maailmanlaajuiset kustannukset ovat merkittävät, sillä vuotuiset investointi- ja ylläpitokustannukset ovat 12–71 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuonna 2100, mutta paljon pienemmät kuin vältettyjen vahinkojen maailmanlaajuiset kustannukset, vaikka alueelliselle tuotannolle aiheutuvista vahingoista ei otettaisi huomioon välillisiä kustannuksia. Tämän vuosisadan loppuun mennessä tulvavahingot ovat paljon herkempiä sovelletulle suojelustrategialle kuin ilmasto- ja sosioekonomisten skenaarioiden sekä fyysisten tietolähteiden (topografia ja ilmastomalli) vaihteluille. Tuloksemme korostavat rannikkoalueiden pitkän aikavälin sopeutumisstrategioiden keskeistä roolia. Niissä olisi myös otettava huomioon, että suuren osan kehittyneestä rannikosta suojeleminen lisää katastrofaalisten seurausten riskiä puolustuksen epäonnistuessa.