Rannikkovyöhykkeet. Toimintavaihtoehdot vaikuttavat Euroopan rannikkoalueisiin. 2000–2050

Tässä kertomuksessa esitetään tulokset, jotka on saatu EUClueScanner*-maankäyttömallin soveltamisesta kahden Euroopan rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon kannalta merkityksellisen toimintavaihtoehdon simulointiin. Hallitsemattomia ja kestäviä vaihtoehtoja on verrattu SRES-skenaariosta B1 johdettuun kolmanteen neutraaliin kehitykseen. Mallia on käytetty 1 km:n spatiaalisen resoluution ja 10 maankäyttöluokan konfiguraation täytäntöönpanossa vuosina 2000–2050. Tämän jälkeen on laskettu joukko indikaattoreita ennustettujen Euroopan maankäyttökarttojen perusteella. Erityisesti taajamien kasvua pidetään tärkeimpänä mittarina arvioitaessa rannikkoalueisiin kohdistuvaa painetta. Itse asiassa rakennettujen alueiden osuus rannikkoalueilla on lähes kaksinkertainen EU:n koko mannerpinta-alaan verrattuna. Simulaatioiden tulosten mukaan tämä suuntaus näyttää pysyvän tulevaisuudessa. Näiden kahden toimintavaihtoehdon välinen ero voidaan havaita sekä koko Euroopassa että rannikkoalueilla, mutta jälkimmäisessä tapauksessa ero on selvempi. Koko EU27:n alueella valvomattoman politiikan vaihtoehdon mukaisten taajamien kasvu vuosina 2000–2050 on 7,49 prosenttiyksikköä suurempi kuin kestävän politiikan vaihtoehdon mukainen kasvu. Rannikkoalueet – sellaisina kuin ne on määritelty tässä kertomuksessa – huomioon ottaen rakennetun ympäristön osuus on 7,85 prosenttiyksikköä suurempi valvomattomalla alueella kuin kestävää politiikkaa koskevassa vaihtoehdossa. Rannikkoalueet ovat näin ollen alttiimpia ympäristövaikutuksille, jotka johtuvat rakennetun maan osuuden kasvusta Euroopassa. Tämä on vieläkin tärkeämpää, jos otamme huomioon rannikkoalueiden luontaisen haavoittuvuuden. Näiden kahden toimintavaihtoehdon välinen ero johtaa keskenään ristiriitaisiin ympäristövaikutuksiin. Näin ollen hallitsemattomassa toimintavaihtoehdossa suurempi osa rakennetuista alueista altistuu rannikoiden eroosiolle ja tulville, minkä seurauksena riskialttiita omaisuuseriä (eli sosiaalisia ja taloudellisia menetyksiä) on enemmän. Rakennetun maan kasvu merkitsee läpäisemättömien pintojen kasvua. Tällä on vaikutuksia monilla aloilla: veden kiertokulun osalta vedenpidätyskyky yleensä vähenee ja rannikkotulvien riski on mahdollisesti suurempi. Kasvava kasvupaine voi myös johtaa luonnonvarojen liikakäyttöön (esim. veden niukkuus, arvokkaan maaperän häviäminen) ja saastumisen lisääntymiseen. Näiden kahden toimintavaihtoehdon välinen ero ei ole pelkästään määrällinen, vaan se koskee myös tuloksena olevaa alueellista mallia: Tämä on huomattavasti hajanaisempaa hallitsemattomalla alueella, mikä voi lisätä maiseman pirstoutumista ja elinympäristöjen häviämistä, mikä osaltaan vähentää biologista monimuotoisuutta. Yhteenvetona voidaan todeta, että kertomuksessa annetaan hyödyllistä tietoa Euroopan rannikkoalueiden maankäytön mahdollisesta tulevasta kehityksestä ja siihen liittyvistä seurauksista rannikkoalueiden haavoittuvuuden kannalta. Nämä tiedot voidaan ottaa huomioon arvioitaessa rannikkoalueiden alttiutta ilmastonmuutokselle, jotta voidaan ottaa asianmukaisesti huomioon muiden merkittävien tekijöiden vaihtelu.