Sisäiset siirrot tulviin sopeutumiseksi Eferdinger Beckenissä Itävallassa

Useisiin Itävallan kuntiin kohdistuu yhä suurempi tulvariski, joka johtuu useista tekijöistä, kuten yhtäältä ilmastonmuutoksen todennäköisesti pahentamien äärimmäisten hydrologisten tapahtumien yleistymisestä (+4 prosentista +10 prosenttiin) ja toisaalta kasvavasta julkisesta paineesta laajentaa asuinrakentamista tulva-alttiilla alueilla. Vaikka Itävallassa ei ole laillista oikeutta vaatia tulvasuojelua, tulvat aiheuttavat Itävallan hallituksille poliittista painetta toimia. Lisäksi uudelleensijoittamisella tehokkaana pitkän aikavälin ratkaisuna tulvantorjunnassa on pitkä historia Tonavan altaan itävaltalaisessa osassa (ks. myös Marchland, Enns-Enghage, jossa tällainen uudelleensijoittaminen on jo tapahtunut).

Alue on yksi Itävallan tulva-altteimmista alueista, ja siellä on esiintynyt suuria tulvia vuosina 1991, 1997, 2002 ja 2013. Tämän seurauksena kansalliset ja alueelliset viranomaiset ovat keskittäneet huomionsa erilaisten sopeutumisstrategioiden kehittämiseen, kuten suurten asuinrakennusten siirtämiseen. Tavoitteena oli integroida kaikki potentiaaliset asukkaat muutto-ohjelmaan, erityisesti kommunikoida mahdollisista vaaroista ja riskeistä, määritellä ongelmat ja löytää yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet. Keskeisiä tehtäviä olivat myös sisäisten siirtojen organisointi ja rahoitustuen varmistaminen alueellisilta ja kansallisilta viranomaisilta.

Vuosien 2002 ja 2013 suurten tulvien jälkeen kävi selväksi, että ainoa todella tehokas tulvasuojelutoimenpide Eferdingen Beckenin alueella on kotitalouksien siirtäminen pois riskialtteimmilta alueilta. Tätä tukivat kustannus-hyötyanalyysin tulokset, joiden mukaan sisäiset siirrot olivat kustannustehokkain sopeutumisvaihtoehto.

Uudelleensijoittamisalue kartoitettiin ja hyväksyttiin lyhyessä ajassa ja yhteisymmärryksessä asianomaisten kotitalouksien ja muiden asianomaisten osapuolten (esim. pelastuspalveluviranomaisten) kanssa. Siihen kuului 154 kiinteistöä. Voidakseen tarjota asunnonomistajille korvausta uudelleensijoittamisesta paikallishallinto neuvotteli ja sopi valtiovarainministeriön kanssa kansallisista varoista myönnettävästä tuesta. Liittovaltion tuki oli 250 miljoonaa euroa. Liittovaltion varojen lisäksi aluehallinto myönsi rahoitusta 75 miljoonaa euroa. Korvauksen määräksi vahvistettiin 80 prosenttia olemassa olevan talon arvosta riippumattoman arvion perusteella. Suurin osa arvioinneista osoitti, että korvausmäärät olivat alle 500 000 euroa, ja joidenkin kiinteistöjen oli määrä saada korvausta yli 500 000 euroa. Liittovaltion valtiovarainministeriö vahvisti arvioinnit ja hyväksyi ehdotetut korvaussummat.

Kotitalouksien oli haettava muuttokorvausta ennen vuoden 2015 loppua, jota jatkettiin myöhemmin vuoden 2016 puoliväliin. Kiinteistönomistaja voi itse päättää, hakeeko hän muuttokorvausta ja hyväksyykö hän siihen liittyvän tarjouksen. Tammikuuhun 2016 mennessä 149 kotitaloutta oli pyytänyt ja 146 jo saanut muuttokorvaustarjouksia. Näistä 80 asunnonomistajaa on päättänyt muuttaa, kun taas muut ovat päättäneet jäädä. Muuttoa päättäneitä asukkaita tuettiin alueen korvaavien maa-alueiden (yleensä entisten metsä- ja luonnonalueiden) hankkimisessa kohtuulliseen hintaan. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi alueviranomaiset ovat varanneet kotitalouksille erityisiä alueita (korvaavia kiinteistöjä) heidän uudelleensijoittamistaan varten. Lisäksi alueviranomaiset vahvistivat ostohinnan, jotta alueen sisällä mahdollisesti esiintyvät maan hintakeinottelun sudenkuopat saataisiin poistettua. Korvausten ensimmäiset maksut alkoivat vuoden 2015 alussa. Rahoituksesta 20 prosenttia käytetään tarvittaviin purkutöihin, roskien keräämiseen ja alueen uudelleenviljelyyn. Pitkäaikaisen rakentamisen kiellosta kullekin pilaantumisalttiille maa-alueelle määrätään maarekisteriin tehtävällä merkinnällä. Poikkeuksena ovat kuitenkin ne, jotka päättävät jäädä tulva-alttiille alueelle ja siirtyä talojensa ylempiin kerroksiin – näiden ylempien kerrosten jälleenrakentaminen asumistarkoituksiin on sallittua.

Vaikka paikalliset asukkaat ottivat vastaan ensimmäiset järjestetyt siirtoaallot suurella varauksella eivätkä houkutelleet monia vapaaehtoisia uudelleensijoitettaviksi, vuoden 2013 tulvan jälkeen asukkaat alkoivat yhä enemmän tiedustella uudelleensijoittamismahdollisuuksista ja -tuesta. Aluehallinto laati uudelleensijoitusaluekartan, joka perustuu riskitasoon sekä teknisten ratkaisujen ja vaaroihin reagoinnin vaikeusasteeseen. Kartasta keskusteltiin ja sovittiin asianomaisten kuntien kaupunginjohtajien, yhteisöjen edustajien sekä kaikkia asianomaisia osapuolia edustavan neuvoa-antavan komitean kanssa. Tämän seurauksena 146 kiinteistönomistajaa 154:stä, joihin vaikutukset kohdistuivat voimakkaasti, haki tammikuussa 2016 korvauksen arviointia ja 80 niistä, jotka lopulta päättivät uudelleensijoittamisesta.

Kiinteistöön kiinnittymisen ja toistuviin suuriin tulvariskeihin kohdistuvan epäuskon vuoksi ensimmäiset vapaaehtoisten siirtojen aallot eivät saaneet asunnonomistajilta riittävää kiinnostusta. Vuosien 2002 ja 2013 äärimmäiset tulvat ja suuret menetykset avasivat kuitenkin silmiä ja saivat monet asukkaat päättämään uudelleensijoittamisesta.

250 miljoonan euron budjetti tulvantorjuntaan, mukaan lukien uudelleensijoittaminen ja tekninen tulvantorjunta Eferdinger Beckenissä, neuvoteltiin liittovaltion hallituksen kanssa, ja se varmistettiin sitovasti valtion sopimuksella ennätysajassa, joka on ainutlaatuinen maan historiassa. Tämä mahdollisti sen, että 80 prosenttia asunnon arvosta maksettiin vapaaehtoisille, mikä oli yksi tärkeimmistä menestystekijöistä. Paikallisviranomaiset nimesivät myös joitakin rajoitettuja erityisiä uudelleensijoitusalueita ja kiinteitä maan hintoja maan hintakeinottelun välttämiseksi.

Ihmiset, joihin siirrot vaikuttavat, joutuvat kohtaamaan syvällisiä muutoksia elämässään. Tämä edellyttää, että päästään eroon emotionaalisesta kiintymyksestä paikkaan ja erityisesti sopeutumaan uuteen ympäristöön sekä selviytymään taloudellisesta taakasta ja rakentamaan uudelleen uusi naapureiden sosiaalinen verkosto.

Muuttajat olivat todennäköisimmin vanhempia ja vähemmän liikkuvia ihmisiä, jotka ovat itse asiassa heikompia selviytymään tulevista tulvatapahtumista. Seurauksena oli suurempi haavoittuvuus jäljellä olevissa yhteisöissä, kun nuoret (todennäköisemmin selviytymiskykyiset) muuttivat pois. Siirtoprosessia voidaan kuitenkin pitää menestystarinana, jossa tulva-alttiiden alueiden altistuminen ilmastonmuutokselle ja alttius sille vähenivät.

Toinen menestystekijä näyttää olevan se, että jokainen kiinteistön omistaja voi päättää itse, hyväksyykö hän tarjouksen. Tämä eroaa perustavanlaatuisesti muista Itävallassa toteutettavista uudelleenkohdentamistoimista, joissa yhteisön oli päätettävä yhteisesti uudelleenkohdentamisen puolesta tai sitä vastaan (esim. Marchland).

Maakunnan (alueellinen) ja liittovaltion (kansallinen) hallitus sopivat yhteensä 250 miljoonan euron budjetista. Uudelleensijoittamisen kustannukset jaetaan liittovaltiotason (50 prosenttia rakennusten arvioidusta aika-arvosta, hävittämiskustannukset mukaan luettuina) maakuntatason (30 prosenttia) ja omistajan (20 prosenttia) kesken.

Kaiken kaikkiaan on saavutettu keskeinen tavoite vähentää tulvariskille altistumista ja säilyttää Tonavan pidätystilavuus. Tammikuussa 2016 kotitalouksien altistuminen alueen tulvariskille väheni yli 50 prosenttia (ottaen huomioon niiden kotitalouksien määrän, jotka ovat jo päättäneet muuttaa), mikä kasvaa, kun yhä useammat asunnonomistajat hyväksyvät muuttotarjoukset. Siirtoprosessin tueksi tehtiin kustannus-hyötyanalyysi, joka ei kuitenkaan ole julkisesti saatavilla.

Kiinteistöt, joista kansalaiset siirretään, eivät muuta omistajuutta. Kiinteistön omistus säilyy, mutta kaavoitusta muutetaan rakennusalasta nurmimaaksi ja tulevaa rakennustoimintaa rajoitetaan voimakkaasti (esim. maataloustuotantoon tarkoitetut rakennukset sallitaan, jos maataloustuotantolaki sitä edellyttää).

Kustannusten jakamista liittovaltion ja maakuntien välillä säännellään Itävallan perustuslain mukaisesti erityisellä Itävallan sisäisellä sopimuksella.

Rakennuksen rakennusaika oli tärkeässä roolissa, jos varoja voidaan myöntää. Liittovaltion vesistöhallintoa (RIWA T BWS) ohjaavien teknisten periaatteiden mukaan Itävallassa ei voida rahoittaa 1.7.1990 jälkeen rakennettuja rakennuksia ja infrastruktuuria koskevia tulvantorjuntatoimenpiteitä. Eferdinger Beckenin tapauksessa siirto ja siihen liittyvä korvaus määritellään mahdolliseksi oikeudellisen lausunnon perusteella.

Epäselvä, mutta Itävallan muista tapauksista saadut kokemukset osoittavat, että prosessi voi kestää yli 10 vuotta. Tammikuussa 2016 146 omistajaa 154:stä erityisen riskivyöhykkeen (tulviensuojeluvyöhykkeen) omistajasta sai rahoitustarjouksen uudelleensijoittamista varten. Heistä 80 on hyväksynyt tarjouksen. Yhdeksän rakennusta tuhoutui kokonaan vuoden 2016 loppuun mennessä.

Uudelleensijoittaminen on pysyvää.

Amt der Oö. Landesregierung - Government of Upper Austria
Direktion Umwelt und Wasserwirtschaft - Directorate of Environment and Water Management
Abteilung Oberflächengewässerwirtschaft - Department of Surface Water Management
Kärntnerstraße 10-12
4021 Linz
E-mail: ogw-sw.post@ooe.gv.at