Rannikkotulvien aiheuttamat vahingot ja sopeutumiskustannukset merenpinnan noustessa 2000-luvulla

Rannikkotulvien aiheuttamia vahinkoja ja 2000-luvun merenpinnan nousun aiheuttamia sopeutumiskustannuksia arvioidaan maailmanlaajuisesti ottaen huomioon mantereen topografiaa, väestötietoja, suojelustrategioita, sosioekonomista kehitystä ja merenpinnan nousua koskevien tietojen moninaiset epävarmuustekijät. Maailmanlaajuisen keskimääräisen ja alueellisen merenpinnan tason epävarmuus johdettiin neljästä eri ilmastomallista kytketyn mallin vertailuhankkeen vaiheesta 5, joista kukin yhdistettiin kolmeen maa-jääskenaarioon, jotka perustuivat julkaistuihin jäätiköiden ja jäätiköiden osuuksiin. Ilman sopeutumista odotetaan, että 0,2–4,6 prosenttia maailman väestöstä tulvii vuosittain 2100:ssa alle 25–123 senttimetrin syvyydessä maailman keskimääräisestä merenpinnan noususta. Vuotuisten menetysten odotetaan olevan 0,3–9,3 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Yhteiskunta ei todennäköisesti siedä näin suuria vahinkoja, ja sopeutuminen on laajalle levinnyttä. Rannikon suojelemisesta patojen avulla aiheutuvat kokonaiskustannukset ovat merkittävät, sillä vuotuiset investointi- ja ylläpitokustannukset olivat 12–71 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuonna 2100, mutta paljon pienemmät kuin vältettyjen vahinkojen kokonaiskustannukset, vaikka huomioon ei otettaisi alueelliselle tuotantotoimitukselle aiheutuneiden vahinkojen välillisiä kustannuksia. Tämän vuosisadan loppuun mennessä tulvavahingot ovat paljon herkempiä sovelletulle suojelustrategialle kuin ilmasto- ja sosioekonomisten skenaarioiden sekä fyysisten tietolähteiden (topografia ja ilmastomalli) vaihteluille. Tuloksemme korostavat rannikkoalueiden pitkän aikavälin sopeutumisstrategioiden keskeistä roolia. Näissä olisi myös otettava huomioon, että suurten osien suojeleminen kehittyneellä rannikolla lisää katastrofaalisten seurausten riskiä puolustuksen epäonnistuessa.