Rannikkoalueet. Toimintavaihtoehdoilla on vaikutuksia Euroopan rannikkoalueisiin. 2000–2050

Tässä raportissa esitetään tulokset, jotka on saatu EUClueScannerin* maankäyttömallin soveltamisesta kahden rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon kannalta merkityksellisen toimintavaihtoehdon simulointiin Euroopassa. Hallitsemattomia ja kestäviä vaihtoehtoja on verrattu SRES-skenaariosta B1 johdettuun kolmanteen neutraaliin kehitykseen. Mallia on käytetty 1 km:n spatiaalisen resoluution ja 10 maankäyttöluokan konfiguraation toteuttamiseksi vuosina 2000–2050. Tämän jälkeen on laskettu joukko indikaattoreita Euroopan maankäyttökarttojen perusteella. Erityisesti rakennettujen alueiden kasvua pidetään tärkeimpänä mittarina arvioitaessa rannikkoalueisiin kohdistuvaa painetta. Rakennettujen alueiden osuus rannikkoalueilla on lähes kaksinkertainen EU:n koko mannerpinta-alaan verrattuna. Simulaatioiden tulosten mukaan tämä suuntaus näyttää jatkuvan tulevaisuudessa. Näiden kahden toimintavaihtoehdon välinen ero on havaittavissa sekä koko Euroopassa että rannikkoalueilla, mutta jälkimmäisessä tapauksessa ero on selvempi. Koko EU27:n alueella rakennetut alueet lisääntyvät vuosina 2000–2050 hallitsemattoman toimintavaihtoehdon mukaisesti 7,49 prosenttiyksikköä enemmän kuin kestävän toimintavaihtoehdon mukaisesti. Kun otetaan huomioon vain rannikkoalueet – sellaisina kuin ne on määritelty tässä kertomuksessa – rakennetun ympäristön osuus on 7,85 prosenttiyksikköä suurempi valvomattomalla alueella kuin kestävän politiikan vaihtoehdossa. Rannikkoalueet ovat siten alttiimpia kärsimään ympäristövaikutuksista, jotka johtuvat rakennetun maan osuuden kasvusta Euroopassa. Tämä on vieläkin tärkeämpää, kun otetaan huomioon rannikkoalueiden luontainen haavoittuvuus. Näiden kahden toimintavaihtoehdon välinen ero aiheuttaa vastakkaisia ympäristövaikutuksia. Valvomattomassa toimintavaihtoehdossa suurempi osa rakennetuista alueista altistuu näin ollen rannikoiden eroosiolle ja tulville, minkä seurauksena riskialttiita omaisuuseriä (eli sosiaalisia ja taloudellisia tappioita) on enemmän. Rakennetun maan lisääntyminen merkitsee läpäisemättömien pintojen kasvua. Tällä on vaikutuksia moniin aloihin: Veden kiertokulun osalta vedenpidätyskyky yleensä vähenee ja rannikkotulvien riski on mahdollisesti suurempi. Suurempi rakennettu paine voi myös johtaa luonnonvarojen liikakäyttöön (esim. veden niukkuus, arvokkaan maaperän häviäminen) ja saastumisen lisääntymiseen. Näiden kahden toimintavaihtoehdon välinen ero ei ole ainoastaan määrällinen, vaan se liittyy myös tuloksena olevaan alueelliseen rakenteeseen: tämä on huomattavasti hajanaisempaa hallitsemattomilla alueilla, mikä saattaa lisätä maiseman pirstaloitumista ja elinympäristöjen häviämistä, mikä osaltaan vähentää biologista monimuotoisuutta. Yhteenvetona voidaan todeta, että kertomuksessa annetaan hyödyllistä tietoa Euroopan rannikkoalueiden maankäytön mahdollisesta tulevasta kehityksestä ja sen vaikutuksista rannikkoalueiden haavoittuvuuteen. Nämä tiedot voidaan sisällyttää rannikkoalueiden alttiutta ilmastonmuutokselle koskevaan arviointiin, jotta voidaan ottaa asianmukaisesti huomioon muiden merkittävien tekijöiden vaihtelu.