RISES-AM

Vaikka on keskitytty voimakkaasti ilmastonmuutoksen hillitsemiseen alle kahteen celsiusasteeseen, kansainvälisten toimien puute ja kasvihuonekaasupitoisuuksien jatkuva kasvu tekevät tärkeäksi analysoida korkeamman tason skenaarioiden (maailman keskilämpötilan nousu > 2 celsiusastetta suhteessa esiteollisella kaudella vallinneeseen tasoon) vaikutuksia haavoittuviin alueisiin. Näin voidaan paremmin kvantifioida tällaiseen ilmastonmuutokseen liittyvät vaikutukset ja haavoittuvuudet ja osoittaa, että sopeutuminen on mahdollista kohtuullisin kustannuksin (riskiin verrattuna). Lisäksi se antaa tietoa poliittisille päättäjille ja päätöksentekijöille ja auttaa lisäämään tietoisuutta mahdollisten sopeutumispolkujen moninaisista ulottuvuuksista.

Rannikkoalueet kuuluvat ilmastonmuutoksen vuoksi maailman haavoittuvimpiin alueisiin (joita uhkaavat merenpinnan nousu, valuminen rannikon alangoille ja rannikon myrskyt). Saadut tulokset perustuvat malleihin, joissa otetaan huomioon erityisesti rannikkojärjestelmiä varten laaditut maailmanlaajuiset ennusteet, jotta ilmastonmuutoksen vaikutuksia voidaan arvioida nykyisillä sopeutumistasoilla.

RISES-AM-työhypoteesi on, että rannikkoalueiden kestävyyttä voidaan parantaa ottamalla käyttöön joustava mukautuva polku, jossa tunnistetaan käännekohdat ja hyödynnetään vihreitä toimintavaihtoehtoja, jotka ovat kestävämpiä kuin perinteiset rannikkoalueiden suunnitteluratkaisut. Tämän yleisen tavoitteen saavuttamiseksi hankkeella pyrittiin

a) kehitetään valikoituja haavoittuvia rannikkojärjestelmiä varten sopeutumisväyliä, joissa otetaan käyttöön vetäytymis- ja majoitusstrategioita ja joihin sisältyy paikallisesta mittakaavasta johdettuja innovatiivisia ratkaisuja;

b) arvioida näiden vaihtoehtojen välisiä synergioita erilaisissa tulevissa skenaarioissa ottaen huomioon fyysiset ja sosioekonomiset tekijät; ja

c) ottamaan ilmastoanalyyseissä käyttöön riskilähestymistavan, jotta arvioinneissa saavutettaisiin korkeampi objektiivisuuden taso ja jotta otettaisiin huomioon taustatekijöihin ja vastauksiin liittyvät epävarmuustekijät. Näin voidaan arvioida paremmin paikallisten, alueellisten ja maailmanlaajuisten mittakaavojen sekä lyhyen ja pitkän aikavälin suunnitelmien yhteensopivuutta.

RISES – AM – perustui eri asteikkojen sisäiseen arviointiin haavoittuvuuden ja riskin määrittämiseksi. Ensiksi vertailtiin maailman alueita, ja suurimmat haavoittuvuuskeskittymät määriteltiin rannikkoalueiden luokittelun perusteella. Tätä seurasivat alueelliset tarkennetut analyysit ja paikalliset arvioinnit, mukaan lukien uudentyyppisten ”vihreiden” tukitoimien tuloksellisuus.

Tehokkaimmat toimet perustuivat alueellisen mittakaavan analyysiin, jossa sopeutumispolkuja kehitettiin ja luokiteltiin sen mukaan, miten ne vaikuttivat ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Tätä käytettiin sitten paremman maailmanlaajuisen mittakaavan analyysin uudelleenarviointiin.

Tällä lähestymistavalla pyrittiin parantamaan ”vihreiden” rannikkoalueiden interventioiden luonnollista toimintaa, mikä johtaisi kestävämpään rannikkojärjestelmään, joka toimisi äärimmäisissä ilmastollisissa ja sosioekonomisissa skenaarioissa.

RISES-AM-tutkimuksen tulokset on johdettu käsitteellisistä ja numeerisista malleista, jotka käsittelevät rannikkojärjestelmien vaikutusennusteita ja mahdollistavat ilmastovaikutusten arvioinnin nykyisillä sopeutumistasoilla.  Sopeutumisvajetta pidettiin rannikon arkkityypin funktiona. Paikallisen mittakaavan analyysissä on käsitelty prosesseja, joita ei usein tarkastella yhdessä, kuten tulvien eroosiota ja suolaantumista (esim. suolapitoisuus yhdessä tapaustutkimuksistamme Ebro Delta Espanjan Välimeren rannikolla). Alueellisia haavoittuvuuksia arvioitiin karakterisoimalla rannikkoalueiden typologioita valituilla rannikkoalueilla, joilla ennakoitiin tulevia keskimääräisiä merenpinnan korkeuksia, nousuja ja aalto-olosuhteita ja yhdistettiin ne tilan saatavuuteen sopeutumistasojen ja mahdollisten toimenpiteiden ja väylien määrittämiseksi. Maailmanlaajuisesti vastaavassa arvioinnissa tarkasteltiin yhdessä tulvia ja eroosiota ja otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön vetäytyminen sopeutumisvaihtoehtona. Arviointien tulokset osoittavat, että on tärkeää suunnitella etukäteen kaikkia luokkia ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämiseksi ja osoittaa rannikkoalueiden fyysisten ja sosioekonomisten osajärjestelmien välinen palaute. Tässä tarkoituksessa otettiin huomioon interventiot, jotka ovat yhdistelmä a) jäykkiin rakenteisiin perustuvia harmaita interventioita, b) luonnollisiin periaatteisiin perustuvia vihreitä interventioita ja c) hiekan ravitsemukseen ja maankäytön suunnitteluun perustuvia pehmeitä interventioita. Välittömät taloudelliset vaikutukset on arvioitu maan saatavuuden perusteella, ja epäsuorien vaikutusten laskemiseksi on tehty useita analyysejä (esim. meriliikenteen osuus maailmankaupasta on yli 80 prosenttia).

Sopeutumisen hyötyjä ja joustavuuden tarvetta rannikkoalueiden kestävyyden parantamiseksi on käsitelty prosessipohjaisen analyysin avulla. Siinä osoitettiin, miten kestävyyttä voidaan parantaa lisäämällä sedimenttimääriä, joita tuetaan tehostetuilla vesivirroilla. Luontotyyppien ja ekosysteemien toiminnan roolin on myös katsottu edistävän energiaystävällisiä tukitoimityyppejä, jotta kosteikoista hyvin tunnettuja luonnollisia kertymämekanismeja voidaan viedä muihin rannikkojärjestelmiin.

Lisäksi analysoitiin epätavanomaisten toimenpiteiden, kuten maanpinnan nousun (esim. Alankomaat tai Malediivit), yleistä soveltuvuutta verrattuna kasvillisuuteen perustuviin lähestymistapoihin. Tämä mahdollisti uusien kysymysten esittämisen, joita ei ollut aiemmin niin selkeästi tunnistettu. Esimerkiksi korkealaatuisten olosuhteiden käsite ja se, tarkoitetaanko sillä rannikkojärjestelmään vaikuttavia paineita vai paineiden, tilan ja reaktioiden yhdistelmää. Toinen yksilöity kysymys on tarve yhdistää keskimääräiset suuntaukset ja ääri-ilmiöt, jotta löydettäisiin pahin mahdollinen yhdistelmä ja arvioitaisiin rannikkoalueiden haavoittuvuutta.