Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Miksi ilmastonmuutokseen sopeutumista pitäisi harkita, kun otetaan huomioon muut haasteet? Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan ilmastojärjestelmän lämpeneminen on yksiselitteistä, ja ihmisen toiminta on ollut hallitseva syy 1900-luvun puolivälistä lähtien. Tämä liittyy ilmakehän ja valtameren lämpenemiseen, maailmanlaajuisen veden kiertokulun muutoksiin, lumen ja jään vähenemiseen, maailmanlaajuiseen keskimääräiseen merenpinnan nousuun ja muutoksiin joissakin ilmaston ääri-ilmiöissä. Ilmaston lämpenemisen vaikutukset ovat jo nähtävissä, ja ne jatkuvat tulevina vuosina. Sopeutumisstrategioita tarvitaan kaikilla hallinnon tasoilla: paikallisella, alueellisella, kansallisella, EU:n ja kansainvälisellä tasolla. Koska ilmastovaikutusten vakavuus ja luonne vaihtelevat Euroopan alueiden välillä, useimmat sopeutumisaloitteet toteutetaan alueellisella tai paikallisella tasolla. Kyky selviytyä ja sopeutua vaihtelee Euroopan väestön, talouden alojen ja alueiden välillä. Sopeutuminen on siksi ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan puuttua nykyiseen ilmaston vaihteluun ja ilmastonmuutoksen väistämättömiin vaikutuksiin. Se auttaa myös hyödyntämään kaikki tarjolla olevat mahdollisuudet.

Eurooppalaisessa ilmastolaissa kirjataan lakiin Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa Euroopan taloudelle ja yhteiskunnalle asetettu tavoite tulla ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Eurooppalaisessa ilmastolaissa edellytetään sopeutumisen alalla seuraavia toimia(5 artikla):

1. Asianomaisten unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden on varmistettava jatkuva edistyminen sopeutumiskyvyn parantamisessa, häiriönsietokyvyn vahvistamisessa ja ilmastonmuutokselle alttiuden vähentämisessä Pariisin sopimuksen 7 artiklan mukaisesti.
2. Komissio hyväksyy ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevan unionin strategian Pariisin sopimuksen mukaisesti ja tarkastelee sitä säännöllisesti uudelleen tämän asetuksen 6 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyn uudelleentarkastelun yhteydessä.
3. Asianomaisten unionin toimielinten ja jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että sopeutumista koskevat politiikat unionissa ja jäsenvaltioissa ovat johdonmukaisia, toisiaan tukevia, tuottavat sivuhyötyjä alakohtaisille politiikoille ja pyrkivät integroimaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen paremmin johdonmukaisella tavalla kaikkiin politiikan aloihin, tarvittaessa myös asiaankuuluviin sosioekonomisiin ja ympäristöpolitiikkoihin ja -toimiin, sekä unionin ulkoiseen toimintaan. Niissä keskitytään erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin ja niihin väestöryhmiin ja aloihin, joihin vaikutukset kohdistuvat, ja yksilöidään tässä suhteessa puutteita kansalaisyhteiskuntaa kuullen.
4. Jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja pantava täytäntöön kansalliset sopeutumisstrategiat ja -suunnitelmat ottaen huomioon tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ilmastonmuutokseen sopeutumista koskeva unionin strategia ja perustuen vankkoihin ilmastonmuutos- ja haavoittuvuusanalyyseihin, edistymisen arviointeihin ja indikaattoreihin sekä parhaaseen saatavilla olevaan ja uusimpaan tieteelliseen näyttöön. Jäsenvaltioiden on otettava kansallisissa sopeutumisstrategioissaan huomioon asianomaisten alojen, muun muassa maatalouden, vesi- ja elintarvikejärjestelmien sekä elintarviketurvan erityinen haavoittuvuus ja edistettävä luontoon perustuvia ratkaisuja ja ekosysteemiin perustuvaa sopeutumista. Jäsenvaltioiden on päivitettävä strategiat säännöllisesti ja sisällytettävä niihin liittyvät päivitetyt tiedot asetuksen (EU) 2018/1999 19 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimitettaviin kertomuksiin.
5. Komissio hyväksyy viimeistään 30 päivänä heinäkuuta 2022 suuntaviivat, joissa vahvistetaan yhteiset periaatteet ja käytännöt olennaisten fyysisten ilmastoriskien tunnistamista, luokittelua ja vakavaraisuuden hallintaa varten hankkeita ja hankkeita koskevia ohjelmia suunniteltaessa, kehitettäessä, toteutettaessa ja seurattaessa.

Puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti Euroopan komissiolle antamissaan poliittisissa suuntaviivoissa 2024–2029 eurooppalaisesta ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevasta suunnitelmasta (ECAP), jolla tuetaan jäsenvaltioita varautumis- ja palautumissuunnittelussa.

Koska ilmastovaikutusten vakavuus ja luonne vaihtelevat Euroopan alueiden välillä, useimmat sopeutumisaloitteet toteutetaan alueellisella tai paikallisella tasolla. Kyky selviytyä ja sopeutua vaihtelee Euroopan väestön, talouden alojen ja alueiden välillä. Sopeutuminen on siksi ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan puuttua nykyiseen ilmaston vaihteluun ja ilmastonmuutoksen väistämättömiin vaikutuksiin sekä erityisiin haavoittuvuuksiin, jotka liittyvät ikään, terveyteen, asuinpaikkaan, sosioekonomiseen asemaan ja muihin näkökohtiin. Käsite ”ketään ei jätetä jälkeen” ilmastonmuutoksessa, jota kutsutaan myös ”oikeudenmukaiseksi sopeutumisessa” tai ”oikeudenmukaiseksi selviytymiskyvyksi”, on näin ollen otettava asianmukaisesti huomioon pantaessa täytäntöön oikeudenmukaisia, muutosvoimaisia ja pitkän aikavälin ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevia politiikkoja ja toimenpiteitä, jotta vältetään huonon sopeutumisen käytännöt, riskin uudelleenjako tai olemassa olevan eriarvoisuuden vahvistaminen ja vältetään ”voittajien” ja ”häviäjien” syntyminen. Se auttaa myös varmistamaan, että sopeutumispolitiikkojen ja -toimenpiteiden hyödyt jakautuvat oikeudenmukaisesti.

Euroopan ympäristökeskuksen raportti 4/2025 ”Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ilmastonmuutokseen valmistautumisessa: miten oikeudenmukainen selviytymiskyky voi hyödyttää yhteisöjä eri puolilla Eurooppaa, esitetään viimeisin saatavilla oleva näyttö oikeudenmukaisesta selviytymiskyvystä ja annetaan ajantasaista tietoa sen nykyisestä asemasta politiikassa ja suunnittelussa EU:n, kansallisella ja alueellisella tasolla sekä toiminnan painopisteistä. Siinä tarkastellaan, miten oikeudenmukaiseen selviytymiskykyyn puututaan ja miten se pannaan täytäntöön neljässä keskeisessä järjestelmässä: rakennettu ympäristö, maatalous ja elintarvikkeet, vesi ja liikenne. Siinä annetaan käytännön ohjeita poliittisille päättäjille ja käytännön toimijoille ja selvitetään, missä sopeutumistoimet voivat tahattomasti pahentaa olemassa olevaa eriarvoisuutta näissä järjestelmissä. Lisäksi annetaan inspiroivia esimerkkejä käytännön lähestymistavoista, joilla varmistetaan, ettei ketään jätetä jälkeen.