Periaatteet ja menestystekijät

Periaatteet ja menestystekijät

Ilmastonmuutokseen sopeutumista sovelletaan politiikkoihin, käytäntöihin ja hankkeisiin, joilla voidaan joko vähentää riskejä vähentämällä haavoittuvuutta ja/tai altistumista ja/tai hyödyntää ilmastonmuutokseen liittyviä mahdollisuuksia. Sopeutuminen vaikuttaa kaikkiin päätöksenteon tasoihin, kaikkiin alueisiin ja useimpiin sektoreihin. Sopeutuminen on jäsenneltävä monialaiseksi, monitasoiseksi ja alueiden väliseksi toiminnaksi, joka kokoaa yhteen toimijoita, joilla on erilaiset tiedot, edut ja arvot. Sopeutumisessa ei ole kyse vain siitä, että tehdään enemmän, vaan siinä on kyse uusista ajattelutavoista ja riskien ja vaarojen, epävarmuuden ja monimutkaisuuden käsittelystä. Sopivien sopeutumispolkujen tutkiminen olemassa olevien haavoittuvuuksien käsittelemiseksi ja häiriönsietokyvyn parantamiseksi edellyttää jäsenneltyä oppimisprosessia ihmisiltä ja organisaatioilta. Vaikka jokaisen sopeutumisprosessin on oltava kontekstikohtainen, useat jäljempänä esitetyt keskeiset periaatteet tunnustetaan yleisesti hyvän sopeutumisen tukemiseksi.

Useita sopeutumispolitiikan periaatteita pidetään yleisesti hyvän sopeutumisen keskeisinä tekijöinä. Nämä periaatteet (perustana UKCIP, 2005; Adger et al. 2005; Prutsch et al. 2010; Brown et al. 2011, Southern Voices on Adaptation, CARE 2015) ovat:

1. Sopeutumisen on oltava kestävää – sopeutumistoimet eivät saisi lisätä ilmastonmuutosta tai rajoittaa hillitsemistoimia, joten olisi hyödynnettävä synergioita ilmastonmuutoksen hillitsemistavoitteiden kanssa ja vältettävä konflikteja. Se ei myöskään saisi heikentää luonnonympäristön, yhteiskunnan tai yritysten muiden osien kykyä sopeutua muutoksiin muualla (esim. pohjaveden käyttö kuivien alueiden kasteluun, mikä alentaa pohjaveden tasoa ja rajoittaa käytettävissä olevan juomaveden määrää). Edistetään mahdollisuuksien mukaan sopeutumistoimia, joilla parannetaan luonnollisten järjestelmien kykyä parantaa häiriönsietokykyä (esim. ekosysteemilähtöiset lähestymistavat ja luontoon perustuvat ratkaisut) puskuroimalla ilmastoriskejä.
2. Toimitaan kumppanuudessa – kartoitetaan asianomaiset toimijat (esim. viranomaiset, kansalaisjärjestöt, yritykset, paikallisyhteisöt ja ihmiset) kaikilla asiaankuuluvilla tasoilla ja tehdään niiden kanssa yhteistyötä sekä varmistetaan, että ne ovat hyvin perillä ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja että niitä kannustetaan siihen. Laaditaan, määritellään vaihtoehtoja ja priorisoidaan niitä, pannaan täytäntöön ja seurataan sopeutumispolitiikkoja ja suunnitellaan osallistavalla ja osallistavalla tavalla.
3. Sopeutumisen on perustuttava näyttöön, ja siinä on hyödynnettävä täysimääräisesti uusinta tutkimusta, dataa ja käytännön kokemusta, jotta päätöksenteko on hyvin tuettua ja tietoon perustuvaa.
4. Ilmastoriskien ja muiden riskien hallinta tasapainoisella lähestymistavalla – ilmastonmuutos on vain yksi näkökohta monista stressitekijöistä, jotka vaikuttavat sosiaaliseen, luonnolliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Näin ollen sopeutumisessa on omaksuttava kokonaisvaltainen lähestymistapa, johon sisältyy sekä ilmastoriskien että muiden riskien hallinta.
5. Puututaan aiempiin ja nykyisiin ilmaston vaihteluihin ja äärimmäisiin sääolosuhteisiin liittyviin riskeihin – tämän olisi oltava lähtökohta ennakoiville toimille, joilla puututaan pidemmän aikavälin ilmastonmuutokseen liittyviin riskeihin ja mahdollisuuksiin. On tärkeää varmistaa koordinointi ja tiiviit synergiat katastrofiriskien vähentämisen/hallinnan kanssa (esim. raportti ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja katastrofiriskien vähentämisestä Euroopassa).
6. Ilmastovaikutuksiin vastaaminen olisi asetettava etusijalle – esimerkiksi kiinnittämällä enemmän huomiota aloihin, joihin sää ja ilmasto vaikuttavat eniten, aloihin, joilla on pitkäaikaisia elinkaaria tai vaikutuksia, joihin liittyy merkittäviä investointeja tai jotka ovat arvokkaita tai joihin liittyy tukea kriittiselle kansalliselle infrastruktuurille.
7. Sopeutuminen on räätälöitävä ilmastonmuutoksen haasteen edellyttämään mittakaavaan (esim. kansallinen/alueellinen/paikallinen/alakohtainen/rajatylittävä)– ratkaisuja on mukautettava yksittäisiin tilanteisiin ottaen huomioon myös vastuut ja rahoitus.
8. Sopeutumisen olisi oltava joustavaa – vaikka tulevaisuuden ilmastoon liittyy edelleen epävarmuutta, tietyillä aloilla (esimerkiksi aloilla, joilla on pitkän aikavälin suunnitteluhorisontteja) olisi nyt harkittava vaihtoehtoja ja tehtävä päätöksiä, joita voidaan mukauttaa helposti. Näin ollen olisi tunnustettava no/low regrets -vaihtoehtojen ja kaikkia osapuolia hyödyttävien sopeutumisvaihtoehtojen arvo kustannustehokkuuden ja moninkertaisten hyötyjen kannalta sekä vaiheittaisen sopeutumisen arvo.
9. Sopeutumisen on oltava avointa – eri sopeutumisvaihtoehtojen vaikutuksista ja kustannuksista on tiedotettava kattavasti sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä ja mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Sopeutumispäätöksillä on myös arvoa, esimerkiksi hyväksyttävän riskitason osalta. Siksi on erittäin tärkeää, että päätökset ja resurssien kohdentaminen tehdään avoimiksi, jotta voidaan sopia oikeudenmukaisista ja tasapainoisista ratkaisuista.
10. Tarkastellaan jatkuvasti sopeutumispäätösten vaikuttavuutta, tehokkuutta, tasapuolisuutta ja legitimiteettiä, jotta niitä voidaan asteittain parantaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia koskevan näytön ja tietämyksen kehityksen mukaisesti. Tämä edellyttää riskien sekä sopeutumispolitiikkojen ja -toimenpiteiden seurantaa ja uudelleenarviointia.