Mukautettujen viljelykasvien ja lajikkeiden käyttö

Tämän sopeutumistoimenpiteen täytäntöönpano edellyttää vahvaa yhteistyötä keskeisten sidosryhmien monialaisten ryhmien välillä, joihin kuuluvat viljelijät, pienet ja keskisuuret yritykset, maatilojen neuvontapalvelut (jotka tarjoavat viljelijöille tietoa ja taitoja sovellettujen maataloustekniikoiden, sadon tuottavuuden ja maataloustulojen parantamiseksi), jalostajat, tutkijat ja poliittiset päättäjät. Viljelijät ja neuvontapalvelut olisi otettava mukaan hankkeisiin ja kokeiluihin, joilla testataan mukautettujen viljelykasvien ja lajikkeiden käytön tehokkuutta, jotta saadaan kaikki tiedot ja kokemus eri viljelykasvien viljelyn vaikutuksista sekä taloudellisten että ympäristöön liittyvien hyötyjen osalta.

Poliittisten päättäjien, tukihenkilöiden, maatalousyrittäjien ja maanviljelijöiden taitoja ja tietämystä on parannettava ja päivitettävä johdonmukaisesti käyttäen koordinointimekanismia, joka vahvistaa organisatorisia ja institutionaalisia valmiuksia. Maatilojen neuvontapalveluilla on keskeinen rooli hyvien käytäntöjen ja teknologioiden saatavuuden ja jakamisen varmistamisessa, valmiuksien kehittämisen ja koulutuksen parantamisessa sekä viljelijöiden valmiuksien parantamisessa niiden toteuttamiseksi ja uuteen järjestelmään siirtymisestä aiheutuvan epäonnistumisriskin vähentämisessä. Monisidosryhmäfoorumien perustaminen yhteisötason osallistavaa lajikkeiden jalostusta ja arviointia varten voisi auttaa lisäämään paikallisia valmiuksia valita ja arvioida lajikkeita.

Tämän sopeutumisvaihtoehdon, kuten muidenkin ilmastoälykkäiden kasvintuotantotoimenpiteiden, täytäntöönpano on helpompaa, jos se on markkinalähtöinen ja täysin integroitu markkinoihin. Siksi menestystekijä on paikallisten, alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten markkinoiden kehittäminen uusille viljelykasveille tai lajikkeille, joilla on toiminnallinen rooli elintarvikejärjestelmissä. Lisäksi viljelykasvilajikkeiden kehittämistä ja siemeniä koskevien sääntelykehysten yhdenmukaistamista koskevilla kansallisilla ja alueellisilla politiikoilla ja määräyksillä voitaisiin auttaa viljelijöitä saamaan ajoissa käyttöönsä kohtuuhintaisia laadukkaita siemeniä ja istutusmateriaaleja sopivimmista viljelylajikkeista.

Paikallisesti erityisten ja tehokkaiden ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevien strategioiden kehittäminen ja soveltaminen kasvintuotannossa edellyttää tieteellisten ja teknisten valmiuksien vahvistamista monilla tasoilla, tutkimustoimien integrointia, tutkijoiden ja maatilojen neuvontapalvelujen välistä yhteistyötä sekä selkeiden viestien ja välineiden tarjoamista poliittisille päättäjille ja sidosryhmille.

Erityisesti viljelijöille on tärkeää saada ja jakaa tietoa muuttuvista ilmasto-olosuhteista ja mukautettujen viljelykäytäntöjen kestävästä elinkelpoisuudesta, kun laaditaan strategioita, joiden avulla voidaan selviytyä viljelyjärjestelmään vaikuttavista rajoittavista tekijöistä, kohdentaa resurssit paremmin ja tehdä perusteltuja investointeja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Ilmastoälykkäiden käytäntöjen käyttöönoton takaamiseksi on tarjottava taloudellisia kannustimia, joilla parannetaan viljelijöiden valmiuksia tai heidän mahdollisuuksiaan saada edullisia lainoja kestäviin käytäntöihin ja teknologioihin tehtävien alkuinvestointien tukemiseksi. Tämä voi auttaa viljelijöitä hyödyntämään toimenpiteitä, jotka ovat yhteiskunnallisesti ja ympäristön kannalta suotuisia mutta joiden alkukustannukset ovat korkeat.

Toimenpiteen täytäntöönpanokustannukset riippuvat pääasiassa mukautettujen viljelykasvien tai lajikkeiden siementen hinnasta ja tilalla mahdollisesti tarvittavista investointikustannuksista (esim. uudentyyppisten koneiden ostaminen). Lisäksi vaikka uusien yksivuotisten viljelykasvien käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset ovat melko maltilliset, uusien puulajien tai -lajikkeiden käyttöönotto voisi aiheuttaa korkeampia investointikustannuksia, mikä lisäisi viljelijöille aiheutuvaa riskiä.

Uusien lajien ja lajikkeiden käyttöönoton tärkeimmät hyödyt ovat suuremmat tai vakaammat sadot ja viljelijöiden tulot, koska viljelykasvit mukautuvat paremmin ympäristöön, jossa niitä viljellään, ja viljelyjärjestelmät kestävät paremmin ilmastoon liittyviä riskejä. Lisäksi erilaisten viljelykasvilajien ja -lajikkeiden käyttöönotto johtaa maataloustuotannon monipuolistamiseen, mikä voi vaikuttaa myönteisesti biologiseen monimuotoisuuteen, ekosysteemipalvelujen tarjontaan ja synergioihin hillitsemisen kanssa parantamalla maaperän hiilen varastointia. Jotkin näistä sivuhyödyistä saattavat kuitenkin vaatia aikaa niiden ilmenemiseen.

Mukautettujen viljelykasvien ja lajikkeiden käyttöä olisi tuettava selkeillä politiikoilla ja menettelyillä. Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) sekä kansalliset ja alueelliset maaseutuohjelmat ovat tärkeimpiä tämän toimenpiteen täytäntöönpanoon vaikuttavia poliittisia voimia. Yhteisellä maatalouspolitiikalla tuetaan viherryttämistuen (YMP:n ensimmäinen pilari) kautta viljelijöitä, jotka ottavat käyttöön tai ylläpitävät viljelykäytäntöjä (esim. viljelyn monipuolistaminen), jotka auttavat saavuttamaan ympäristö- ja ilmastotavoitteet. Lisäksi YMP:n toinen pilari, EU:n maaseudun kehittämispolitiikka, jonka tarkoituksena on tukea maaseutualueita, antaa alueellisille, kansallisille ja paikallisille viranomaisille mahdollisuuden laatia omat maaseudun kehittämisohjelmansa ja tukee muun muassa luonnonvarojen kestävää hoitoa ja ilmastotoimia koskevia toimenpiteitä, mukaan lukien maatalouskäytäntöjen säilyttäminen. Toisen pilarin ohjelmia yhteisrahoitetaan EU:n rahastoista sekä alueellisista tai kansallisista rahastoista.

Vuosi on tarpeen yksivuotisten viljelykasvien viljeltyjen lajikkeiden muuttamiseksi ja tuotannon saamiseksi, kun taas puukasvien osalta tarvitaan useita vuosia (vuosikymmeniä), jotta kasvit saavuttavat kypsyyden ja tulevat kannattaviksi.

Elinikä liittyy valittujen viljelykasvien ja lajikkeiden viljelyn taloudelliseen mukavuuteen.