Mukautetut viljelykasvit ja lajikkeet

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) ehdottaa mukautettujen viljelykasvien ja lajikkeiden (sekä ruoho- että puukasvien) käyttöä yhtenä ilmastoälykkäistä käytännöistä riskien vähentämiseksi, maaperän ja vesien suojelemiseksi sekä tehokkaan vesihuollon varmistamiseksi. Sopeutettujen viljelykasvien ja lajikkeiden (joko yksi- tai monivuotisten) käyttö auttaa vähentämään ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia maatalousjärjestelmiin ja samalla varmistamaan vakaan maataloustuotannon. Uusien viljelykasvien tai lajikkeiden käyttöönotto tai perintönä olevien viljelykasvien palauttaminen johtaa maataloustuotannon monipuolistamiseen, millä on myönteisiä vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin, erityisesti jos niitä viljellään yhdessä säilyttävien maatalouskäytäntöjen kanssa (mukaan lukien vähimmäishäiriöt maaperässä, maaperän pysyvä orgaaninen peite ja viljelykasvilajien monipuolistaminen). Se myös vahvistaa maatalouden ekosysteemin kykyä reagoida bioottiseen ja abioottiseen stressiin ja vähentää sadon täydellisen epäonnistumisen riskiä. Lisäksi mukautettujen viljelykasvien ja lajikkeiden viljelyn käyttöönotto voi parantaa maaperän hiilen varastointia nopeuttamalla hiilen sitomista ilmakehästä. Esimerkiksi siirtyminen yksivuotisista monivuotisiin energiakasveihin voi johtaa muutoksiin viljelijöiden tuloissa ja tarjota erilaisia ekosysteemipalveluja, kuten energiantuotantoa, veden laadun sääntelyä, hiilen sitomisen varmistamista ja pölyttäjien esiintymisen lisäämistä.

Jo olemassa olevien genotyyppien käytön lisäksi kasvinjalostus voi tarjota laajan valikoiman lajikkeita tuotantojärjestelmien mukauttamiseksi ilmastonmuutokseen. Uusien kaupallisesti kestävien ja eri riskeille vastustuskykyisten kasvilajien ja -lajikkeiden kehittäminen edellyttää useiden lajikkeiden, maatiaiskantojen, harvinaisten rotujen ja kotieläiminä pidettyjen lajien läheisesti toisiinsa liittyvien luonnonvaraisten sukulaisten säilyttämistä, jotta voidaan ylläpitää geenipankkia, jota voidaan käyttää erilaisille rasituksille vastustuskykyisten uusien ominaisuuksien valinnassa.

Kuten FAO on raportoinut, kasvinjalostustoimiin liittyy yleensä monipaikkaisia kokeita, ja niiden tavoitteena on kehittää lajikkeita, jotka kestävät ilmastostressejä (sopeutuminen) ja jotka myös käyttävät resursseja tehokkaammin ympäristövaikutustensa vähentämiseksi (vähentäminen). Yleisimmin tutkittuja ilmastoon liittyviä piirteitä ovat kuivuuden, suolaisuuden ja tulvien kestävyys. Euroopan eri alueet tarvitsevat eri stressitekijöihin mukautettuja viljelykasveja: joillakin alueilla tarvitaan kuivuutta ja/tai äärimmäisiä lämpötiloja sietäviä viljelykasveja, kun taas toisilla alueilla suurimmat stressitekijät voivat olla tuholaiset ja taudit. Lajit ja lajikkeet, jotka on kasvatettu kestämään näitä olosuhteita, voisivat olla tehokkain sopeutumisstrategia ilmastonmuutoksesta selviytymiseksi. Suuritehoisia genotyypitys- ja fenotyypitysalustoja käytetään tehostamaan viljelykasvilajikkeiden kehittämisprosesseja, myös esijalostusta.

Tämän sopeutumistoimenpiteen täytäntöönpano edellyttää vahvaa yhteistyötä sellaisten keskeisten sidosryhmien monialaisten ryhmien välillä, joihin kuuluvat viljelijät, pienet ja keskisuuret yritykset, maatilojen neuvontapalvelut (jotka tarjoavat viljelijöille tietoa ja taitoja sovellettavien maataloustekniikoiden, sadon tuottavuuden ja maatilojen tulojen parantamiseksi), jalostajat, tutkijat ja poliittiset päättäjät. Viljelijät ja neuvontapalvelut olisi otettava mukaan hankkeisiin ja kokeisiin, joissa testataan mukautettujen viljelykasvien ja lajikkeiden käytön tehokkuutta, jotta saadaan kaikki tiedot ja kokemus eri viljelykasvien viljelyn vaikutuksista sekä taloudellisten että ympäristöhyötyjen kannalta.

Poliittisten päättäjien, laajentajien, maatalousyrittäjien ja viljelijöiden taitoja ja tietämystä on parannettava ja päivitettävä johdonmukaisesti koordinointimekanismilla, joka vahvistaa organisatorisia ja institutionaalisia valmiuksia. Maatilojen neuvontapalveluilla on keskeinen rooli hyvien käytäntöjen ja teknologioiden saatavuuden ja jakamisen tarjoamisessa, valmiuksien kehittämisen ja koulutuksen parantamisessa sekä viljelijöiden valmiuksien parantamisessa niiden täytäntöönpanemiseksi, mikä vähentää havaittuja epäonnistumisriskejä, joita siirtyminen uuteen järjestelmään aiheuttaa. Monisidosryhmäfoorumien luominen yhteisötason osallistavaa lajikkeiden jalostusta ja arviointia varten voisi auttaa lisäämään paikallisia valmiuksia valita ja arvioida kasvilajikkeita.

Tämän sopeutumisvaihtoehdon, kuten muidenkin ilmastoälykkäiden viljelykasvien tuotantotoimenpiteiden, toteuttaminen on helpompaa, jos se on markkinalähtöistä ja täysin integroitunut markkinoihin. Siksi menestystekijä on paikallisten, alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten markkinoiden kehittäminen uusille viljelykasveille tai lajikkeille, joilla on toiminnallinen rooli elintarvikejärjestelmissä. Lisäksi viljelykasvilajikkeiden kehittämistä ja siementen sääntelykehysten yhdenmukaistamista koskevat kansalliset ja alueelliset politiikat ja säännökset voisivat auttaa viljelijöitä saamaan ajoissa kohtuuhintaisia ja laadukkaita siemeniä ja sopivimpien viljelykasvilajikkeiden taimiaineistoa.

Paikallisesti määriteltyjen ja tehokkaiden ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevien strategioiden kehittäminen ja soveltaminen kasvintuotannossa edellyttää tieteellisten ja teknisten valmiuksien vahvistamista monilla tasoilla, tutkimustoimien yhdistämistä, tutkijoiden ja maatilojen neuvontapalvelujen välistä yhteistyötä sekä selkeiden viestien ja välineiden tarjoamista poliittisille päättäjille ja sidosryhmille.

Erityisesti viljelijöille on tärkeää saada ja jakaa tietoa muuttuvista ilmasto-olosuhteista ja mukautettujen viljelykäytäntöjen kestävästä elinkelpoisuudesta, kun laaditaan strategioita, joiden avulla voidaan selviytyä viljelyjärjestelmään vaikuttavista rajoittavista tekijöistä, kohdentaa resursseja paremmin ja tehdä perusteltuja investointeja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Ilmastoälykkäiden käytäntöjen käyttöönoton takaamiseksi on tarjottava taloudellisia kannustimia, joilla parannetaan viljelijöiden valmiuksia tai lisätään heidän mahdollisuuksiaan saada edullisia lainoja kestäviin käytäntöihin ja teknologioihin tehtävien alkuinvestointien tukemiseksi. Tämä voi auttaa viljelijöitä hyödyntämään toimenpiteitä, jotka ovat sosiaalisesti ja ympäristön kannalta hyödyllisiä mutta joiden alkukustannukset ovat korkeat.

Toimenpiteen täytäntöönpanokustannukset riippuvat pääasiassa mukautettujen viljelykasvien tai lajikkeiden siementen hinnasta ja tilalla mahdollisesti vaadittavista investointikustannuksista (esim. uudentyyppisten koneiden ostaminen). Vaikka uusien yksivuotisten viljelykasvien käyttöönottokustannukset ovat melko vähäiset, uusien puulajien tai -lajikkeiden käyttöönotto voisi aiheuttaa suurempia investointikustannuksia, mikä lisäisi viljelijöille aiheutuvaa riskiä.

Uusien lajien ja lajikkeiden käyttöönoton tärkeimmät hyödyt ovat suurempi tai vakaa sato ja viljelijöiden tulot, jotka johtuvat viljelykasvien paremmasta sopeutumisesta ympäristöön, jossa niitä viljellään, ja viljelyjärjestelmien paremmasta kyvystä sietää ilmastoon liittyviä riskejä. Lisäksi erilaisten viljelykasvilajien ja -lajikkeiden käyttöönotto johtaa maataloustuotannon monipuolistamiseen, mikä voi vaikuttaa myönteisesti biologiseen monimuotoisuuteen, ekosysteemipalvelujen tarjontaan ja synergioihin hillitsemisen kanssa parantamalla maaperän hiilen varastointia. Jotkut näistä sivuhyödyistä saattavat kuitenkin vaatia aikaa ilmentyäkseen.

Mukautettujen viljelykasvien ja lajikkeiden käyttöä olisi tuettava selkeillä toimintalinjoilla ja menettelyillä. Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) sekä kansalliset ja alueelliset maaseutuohjelmat ovat tämän toimenpiteen täytäntöönpanon tärkeimpiä liikkeellepanevia poliittisia voimia. Yhteisellä maatalouspolitiikalla tuetaan ”vihreiden suorien tukien” (tai ”viherryttämisen”) (YMP:n ensimmäinen pilari) kautta viljelijöitä, jotka ottavat käyttöön tai ylläpitävät viljelykäytäntöjä (esim. viljelyn monipuolistaminen), jotka auttavat saavuttamaan ympäristö- ja ilmastotavoitteet. Lisäksi YMP:n toinen pilari eli EU:n maaseudun kehittämispolitiikka, jonka tarkoituksena on tukea maaseutualueita, antaa alue-, valtio- ja paikallisviranomaisille mahdollisuuden laatia omat maaseudun kehittämisohjelmansa ja tukee muun muassa luonnonvarojen kestävää hoitoa ja ilmastotoimia koskevia toimenpiteitä, mukaan lukien maatalouskäytäntöjen säilyttäminen. Toisen pilarin ohjelmia yhteisrahoitetaan EU:n rahastoista sekä alueellisista tai kansallisista rahastoista.

Yksi vuosi tarvitaan yksivuotisten viljelykasvien viljeltyjen lajikkeiden vaihtamiseen ja tuotannon saamiseen, kun taas puukasveille tarvitaan useita vuosia (vuosikymmeniä), jotta kasvit saavuttavat kypsyyden ja tulevat kannattaviksi.

Elinikä liittyy valittujen viljelykasvien ja lajikkeiden viljelyn taloudelliseen mukavuuteen.