Veden uudelleenkäyttö

Veden uudelleenkäyttöä koskevia aloitteita voidaan toteuttaa erilaisilla alueellisilla mittakaavoilla, ja niissä voi olla mukana eri toimijoita. Toimenpidettä on vaikea toteuttaa maissa, joilla ei ole riittävää institutionaalista ja normatiivista taustaa uudelleenkäytön helpottamiseksi tai joissa sosiokulttuurinen hyväksyntä ja konfliktit voivat haitata tämän vaihtoehdon täytäntöönpanoa. Sidosryhmien osallistuminen on keskeinen osa niiden täytäntöönpanoa, koska tämä sopeutumisvaihtoehto voi herättää suurta yleisöä huolestuttavia kysymyksiä erityisesti uudelleenkäytetyn veden laadun osalta. Yleisölle ja sidosryhmille on toimitettava johdonmukaista viestintää ja helposti ymmärrettäviä viestejä, joissa selitetään veden uudelleenkäytön hyötyjä. Jäteveden käyttöön liittyviä mahdollisia riskejä olisi tarkasteltava ja niihin olisi puututtava, jotta sidosryhmiltä saataisiin tukea. Demonstrointihankkeet ja onnistuneiden tapausten jakaminen voivat olla osa osallistavaa toimintaa.

Yhteisen tutkimuskeskuksen raportissa ”WaterReuse in Europe”(2014) luetellaan seuraavat veden uudelleenkäyttöjärjestelmien täytäntöönpanon suurimmat esteet: 

• Epäjohdonmukaiset ja epäluotettavat menetelmät sellaisten jätevedenkäsittelytekniikoiden tunnistamiseksi ja optimoimiseksi uudelleenkäyttösovelluksia varten, joilla voidaan tasapainottaa kestävien prosessien kilpailevat vaatimukset 
• Vaikeudet määritellä ja valita tehokkaita seurantatekniikoita sen varmistamiseksi, että veden laatu on käyttövaatimusten mukainen 
• Merkittävät haasteet veden uudelleenkäytön ympäristö- ja kansanterveysriskien ja -hyötyjen luotettavassa arvioinnissa eri maantieteellisillä mittakaavoilla 
• Huonosti kehitetyt liiketoimintamallit veden uudelleenkäyttöjärjestelmille ja kierrätetyn veden markkinat 
• Kansalaisten ja hallitusten vähäinen innostus veden uudelleenkäyttöön 

• Institutionaaliset valmiudet kierrätys- ja uudelleenkäyttötoimenpiteiden muotoiluun ja institutionalisointiin ovat rajalliset 
• Uudelleenkäyttöjärjestelmien taloudellisten kannustimien puute. 

Yksi tärkeimmistä menestystekijöistä on sidosryhmien tuki ja osallistuminen, jotta vältetään suunniteltujen järjestelmien voimakas vastustaminen. Asianomaisten sidosryhmien olisi saatava riittävästi tietoa, jotta ne voivat ymmärtää uudelleenkäytetyn veden turvallisuuden ja sovellettavuuden. 

Käsitellyn veden uudelleenkäytöstä voi olla monenlaista hyötyä taloudelle, yhteiskunnalle ja ympäristölle. Näitä ovat muun muassa kotitalouksien vedenkysynnän vähentäminen ja julkiseen vesihuoltoon kohdistuvan paineen keventäminen sekä tuotantoketjun alkupään energia- ja ympäristökustannusten alentaminen. Vedenkierrätyksen kustannukset voivat olla suuremmat kuin makean veden suoran käytön kustannukset, mutta ne ovat perusteltuja vedenkierrätyksen tarjoamien useiden hyötyjen vuoksi: se säästää korkealaatuista juomavettä, vähentää ympäristöön vapautuvan saastuneen veden määrää ja voi olla laadultaan sellaista, että se soveltuu tiettyihin vaihtoehtoisiin käyttötarkoituksiin (esim. suhteellisen suuri ravinnepitoisuus voi tarjota lannoitteita, kun sitä käytetään kasteluun). Veden uudelleenkäytön lisäksi on kuitenkin tärkeää toteuttaa strategioita, joilla pyritään vähentämään veden kokonaiskysyntää, joka on yksi tärkeimmistä veden niukkuuden syistä. Lisäksi olisi arvioitava vaihtoehtoisia veden uudelleenkäytön käsittelytekniikoita ja muita vettä säästäviä ratkaisuja (ks. esimerkiksi sopeutumisvaihtoehdot Vedenkulutuksen vähentäminen lämpövoimaloiden jäähdytyksessä sekä vesirajoitukset ja veden säännöstely). Kokonaisvaltaisia elinkaariarviointeja voidaan soveltaa näissä arvioinneissa, joissa otetaan huomioon vesivarojen säästämisen ja hiilipäästöjen vähentämisen kustannukset ja hyödyt.

Uudelleenkäytetyn veden hinnoissa olisi otettava huomioon kaikki nämä lisäedut. Julkisilla tuilla voitaisiin tukea korkeampien vesimaksujen korvaamista.  Yleisesti ottaen kustannusten jakaminen on poliittinen päätös, jossa määritellään, miten ne jaetaan yleisen verotuksen ja veden uudelleenkäytön hyödyistä kiinnostuneille maksettavien maksujen kesken.

Vuonna 2007annetussa tiedonannossa ”Veden niukkuus ja kuivuus”veden uudelleenkäyttöä pidetään mahdollisena ratkaisuna ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseksi kaikkialla Euroopassa. Tiedonannossa ”SuunnitelmaEuroopan vesivarojen turvaamiseksi” korostettiintätä edelleen vuonna 2012, jolloin veden uudelleenkäytön maksimointi asetettiin erityistavoitteeksi. Vuonna 2016 julkaistiin EU:n ohjeasiakirjaveden uudelleenkäytön integroimisesta vesipolitiikan puitedirektiivin mukaiseen vesienkäytön suunnitteluun ja hallintaanvesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanoa varten. 

Euroopan komissio antoi vuonna 2020asetuksen veden uudelleenkäytön vähimmäisvaatimuksista maatalouden keinokastelussa. Uusia sääntöjä sovelletaan 26. kesäkuuta 2023 alkaen, ja niiden odotetaan edistävän ja helpottavan veden uudelleenkäyttöä EU:ssa. Asetuksessa vahvistetaan yhdenmukaistetut veden laatua koskevat vähimmäisvaatimukset käsitellyn yhdyskuntajäteveden turvalliselle uudelleenkäytölle maatalouden keinokastelussa, yhdenmukaistetut seurantaa koskevat vähimmäisvaatimukset, riskinhallintaa koskevat säännökset mahdollisten uusien terveysriskien ja mahdollisten ympäristöriskien arvioimiseksi ja käsittelemiseksi, lupavaatimukset ja avoimuutta koskevat säännökset, joiden mukaan keskeiset tiedot kaikista veden uudelleenkäyttöhankkeista asetetaan yleisön saataville. 

Täytäntöönpanoaika riippuu suuresti veden uudelleenkäytön erityisestä soveltamisalasta ja hyväksytystä toimenpiteestä. Veden uudelleenkäyttösuunnitelmien täysimääräinen täytäntöönpano voi kestää 5–15 vuotta. Jotkin aloitteet voivat kestää kauemmin, jos paikallisyhteisöjen hyväksyntätaso on alhainen.

Veden uudelleenkäyttöjärjestelmienkäyttöikä riippuu tiukasti yhteiskunnallisestahyväksyttävyydestä, sovellettujen ratkaisujen asianmukaisesta ylläpidosta ja todisteistatodellisista hyödyistä. Yleensä elinikä on yli 25 vuotta.