Veden uudelleenkäyttö

Riittävän vesihuollon saatavuus on kestävän tulevaisuuden kannalta keskeistä, erityisesti kun otetaan huomioon, että ilmastonmuutoksen odotetaan pahentavan veden niukkuuteen liittyviä ongelmia useilla Euroopan alueilla. Veden uudelleenkäyttöä pidetään sopeutumistoimenpiteenä. Se vähentää vesivaroihin kohdistuvaa painetta ja turvaa samalla ihmisten toiminnan ja ekosysteemien toiminnan vesiturvallisuuden.

Veden uudelleenkäytöllä tarkoitetaan jäteveden talteenottoa eri lähteistä ja käsittelyä toiseen tarkoitukseen soveltuvan standardin mukaisesti. Minkä tahansa tyyppistä jätevettä (kotitalouksissa, kunnissa tai teollisuudessa) voidaan harkita uudelleenkäytettäväksi, ja sen laadusta riippuen sitä voidaan käyttää useisiin toissijaisiin tarkoituksiin eri aloilla. Toissijaisia tarkoituksia ovat esimerkiksi maatalouden kastelu, pohjaveden lisääminen, teolliset prosessit, juomaveden (juomakelpoisen) veden jakelu ja muut kuin juomakelpoiset kaupunkisovellukset (puistojen kastelu, wc-huuhtelu jne.). Veden uudelleenkäyttöä käytetään yhä enemmän maatalouden keinokastelussa, koska se on luotettava lähde myös silloin, kun veden saatavuus on rajallista. Ravinteikkaan käsitellyn jäteveden käyttö maataloudessa voi lisäksi johtaa lannoitteiden käytön vähenemiseen (tai poistumiseen) tai tuottavuuden lisääntymiseen, ja se voi myös edistää elintarviketurvaa, jos vedenkäyttöä koskevien erityissäännösten vaatimukset täyttyvät. Käsitellyn jäteveden käyttö voi myös auttaa säästämään pohjavettä, jos sitä käytetään kasteluun. Yksinkertainen sovellus on käsitellyn jäteveden käyttö jäähdytykseen teollisuusprosesseissa (liike-elämä ja teollisuus), koska veden laatua koskevia vaatimuksia on alennettava. Juomaveden uudelleenkäytöllä tarkoitetaan asianmukaisesti käsitellyn jäteveden käyttöä juomaveteen; se on arvokas vaihtoehto vesihuollolle alueilla, joilla vesi on erityisen rajallista. Toinen mahdollinen uudelleenkäytetyn veden käyttömahdollisuus voi olla matkailualalla, jotta voidaan tukea vesivaroihin kohdistuvan matkailupaineen lieventämistä. Matkailu on suoraan tai välillisesti riippuvainen huomattavista vesivaroista majoitus-, infrastruktuuri- ja toimintatarkoituksiin. Veden uudelleenkäyttöä voidaan harkita esimerkiksi hotelleissa, joissa on uima-altaita, huuhtelevia käymälöitä, puutarhojen tai golfkenttien kastelua, palonhallintaa ja viikunointia sekä lumentekoa hiihtoa varten. Veden uudelleenkäyttö on erityisen tärkeää matkailukohteissa, jotka ovat erityisen alttiita kuivuusriskille (esim. Välimeren maat) tai joilla ei ole suuria ja helposti saatavilla olevia vesivaroja, esimerkiksi saarilla (esim. saaret, Etelä-Gotlannin kiertovesiratkaisut,).

Juomaveden uudelleenkäyttöä on kahdenlaista: suoraa ja epäsuoraa. Suora juomakelpoisen veden uudelleenkäyttö on käsiteltyä jätevettä, joka johdetaan vedenjakelujärjestelmään laimentamatta sitä aiemmin luonnolliseen virtaamaan, järveen tai pohjaveteen. Epäsuoraan uudelleenkäyttöön kuuluu kierrätetyn jäteveden sekoittaminen toiseen vesihuoltoon ennen käsittelyä ja uudelleenkäyttöä. Molemmissa tapauksissa on noudatettava voimassa olevia juomavesisäännöksiä.

Veden uudelleenkäyttö voi tietyissä erityistilanteissa toimia luotettavana vedenlähteenä, joka edistää kestävämpää resurssien käyttöä ja moitteetonta toimitusten hallintaa erityisesti veden niukkuusolosuhteissa. Tällä toimenpiteellä voidaan vähentää sekä veden kokonaiskulutusta että käsittelytarpeita, mikä johtaa kustannussäästöihin. Veden uudelleenkäyttö voi myös edistää makean veden järjestelmien suojelua ja tehostaa purojen, kosteikkojen ja lampien ennallistamista.

Veden uudelleenkäyttöä koskevia aloitteita voidaan toteuttaa useissa eri alueellisissa mittakaavoissa, ja niihin voi osallistua eri toimijoita. Toimenpide on vaikea toteuttaa maissa, joilla ei ole riittävää institutionaalista ja normatiivista taustaa uudelleenkäytön helpottamiseksi tai joissa sosiokulttuurinen hyväksyntä ja konfliktit voivat haitata tämän vaihtoehdon täytäntöönpanoa. Sidosryhmien osallistuminen on keskeinen osa niiden täytäntöönpanoa, koska tämä sopeutumisvaihtoehto voi herättää suurta yleisöä huolestuttavia kysymyksiä erityisesti uudelleenkäytetyn veden laadusta. Yleisölle ja sidosryhmille on tarjottava johdonmukaista viestintää ja helposti ymmärrettäviä viestejä, joissa selitetään veden uudelleenkäytön hyödyt. Jäteveden käyttöön liittyviä mahdollisia riskejä olisi tarkasteltava ja käsiteltävä asianomaisten sidosryhmien tuen saamiseksi. Esittelyhankkeet ja onnistuneiden tapausten jakaminen voivat olla osa osallistavaa toimintaa.

JRC:n raportissa ”Veden uudelleenkäyttö Euroopassa”(2014) luetellaan seuraavat tärkeimmät veden uudelleenkäyttöjärjestelmien täytäntöönpanon esteet: 

• Epäjohdonmukaiset ja epäluotettavat menetelmät sellaisten uudelleenkäyttösovelluksiin soveltuvien jätevedenkäsittelyteknologioiden tunnistamiseksi ja optimoimiseksi, joilla voidaan tasapainottaa kestävien prosessien kilpailevia vaatimuksia 
• Vaikeudet tehokkaiden seurantatekniikoiden määrittelyssä ja valinnassa sen varmistamiseksi, että veden laatu on käyttövaatimusten mukainen 
• Merkittävät haasteet veden uudelleenkäytön ympäristö- ja kansanterveysriskien ja -hyötyjen luotettavassa arvioinnissa eri maantieteellisillä alueilla 
• Huonosti kehitetyt liiketoimintamallit veden uudelleenkäyttöjärjestelmiä varten ja kierrätetyn veden markkinat 
• Julkisen ja julkisen sektorin vähäinen innostus veden uudelleenkäyttöön 

• Rajoitetut institutionaaliset valmiudet laatia ja institutionalisoida kierrätys- ja uudelleenkäyttötoimenpiteitä 
• Uudelleenkäyttöjärjestelmille ei ole taloudellisia kannustimia. 

Yksi tärkeimmistä menestystekijöistä on sidosryhmien tuki ja osallistuminen, jotta vältetään voimakas vastustus suunniteltuja järjestelmiä kohtaan. Asianomaisten sidosryhmien olisi saatava riittävästi tietoa, jotta ne voivat ymmärtää uudelleenkäytetyn veden turvallisuuden ja sovellettavuuden. 

Käsitellyn veden uudelleenkäytön mahdolliset hyödyt taloudelle, yhteiskunnalle ja ympäristölle ovat lukuisat. Näitä ovat muun muassa kotitalouksien vedenkysynnän vähentäminen ja julkiseen vesihuoltoon kohdistuvan paineen vähentäminen sekä tuotantoketjun alkupään energia- ja ympäristökustannusten alentaminen. Vedenkierrätyksen kustannukset voivat ylittää makean veden suorasta käytöstä aiheutuvat kustannukset, mutta ne ovat perusteltuja vedenkierrätyksen tarjoamien useiden hyötyjen vuoksi: se säästää korkealaatuista juomavettä, vähentää ympäristöön päästetyn saastuneen veden määrää ja voi olla laadultaan sopiva tiettyihin vaihtoehtoisiin käyttötarkoituksiin (esim. suhteellisen korkea ravinnepitoisuus voi tuottaa lannoitteita käyttämällä sitä kasteluun). Veden uudelleenkäytön lisäksi on kuitenkin tärkeää toteuttaa strategioita, joilla pyritään vähentämään veden kokonaiskysyntää, joka on yksi tärkeimmistä veden niukkuuden syistä. Lisäksi olisi arvioitava vaihtoehtoisia veden uudelleenkäytön käsittelyteknologioita ja muita vettä säästäviä ratkaisuja (ks. esimerkiksi sopeutumisvaihtoehdot Vedenkulutuksen vähentäminen lämpövoimaloiden jäähdytyksessä sekä vesirajoitukset ja veden säännöstely). Näissä arvioinneissa voidaan soveltaa kokonaisvaltaisia elinkaariarviointeja, joissa tarkastellaan vesivarojen säästämisen ja hiilipäästöjen vähentämisen kustannuksia ja hyötyjä.

Uudelleenkäytetyn veden hinnoissa olisi otettava huomioon kaikki nämä lisähyödyt. Julkisia tukia voitaisiin käyttää korkeampien vesimaksujen korvaamiseen.  Yleisesti ottaen kustannusten jakaminen on poliittinen päätös, jossa määritellään, miten ne jaetaan yleisen verotuksen ja veden uudelleenkäytön eduista kiinnostuneiden maksujen välillä.

Vuonna 2007 annetussa veden niukkuutta ja kuivuutta koskevassa tiedonannossa veden uudelleenkäyttöä pidetään mahdollisena ratkaisuna ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseen kaikkialla Euroopassa. Tiedonannossa "Suunnitelma Euroopan vesivarojen turvaamiseksi" korostettiin tätä edelleen vuonna 2012, jolloin erityistavoitteeksi asetettiin veden uudelleenkäytön maksimointi. Vuonna 2016 julkaistiin vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpanoa koskeva EU:n ohjeasiakirja ”Integrating Water Reuse into Water Planning and Management in the context of the WFD”. 

Euroopan komissio antoi vuonna 2020 asetuksen maatalouden keinokasteluun käytettävän veden uudelleenkäytön vähimmäisvaatimuksista. Uusia sääntöjä sovelletaan 26. kesäkuuta 2023 alkaen, ja niiden odotetaan edistävän ja helpottavan veden uudelleenkäyttöä EU:ssa. Asetuksessa vahvistetaan yhdenmukaistetut veden laatua koskevat vähimmäisvaatimukset käsitellyn yhdyskuntajäteveden turvalliselle uudelleenkäytölle maatalouden keinokastelussa, yhdenmukaistetut seurantaa koskevat vähimmäisvaatimukset, riskinhallintaa koskevat säännökset mahdollisten lisäterveysriskien ja mahdollisten ympäristöriskien arvioimiseksi ja niihin puuttumiseksi, lupavaatimukset ja avoimuutta koskevat säännökset, joiden mukaisesti keskeiset tiedot veden uudelleenkäyttöhankkeista asetetaan yleisön saataville. 

Täytäntöönpanoaika riippuu suuresti veden uudelleenkäytön erityisestä soveltamisalasta ja toimenpiteestä. Veden uudelleenkäyttöjärjestelmien täysimääräinen täytäntöönpano voi kestää 5–15 vuotta. Joissakin aloitteissa voi kestää kauemmin, jos paikallisyhteisöjen hyväksyntätaso on alhainen.

Veden uudelleenkäyttöjärjestelmien elinkaari riippuu tiukasti sosiaalisesta hyväksynnästä, sovellettujen ratkaisujen asianmukaisesta ylläpidosta ja todellisista hyödyistä. Yleensä elinikä on yli 25 vuotta.