2.3 Ilmastovaikutusten, haavoittuvuuksien ja riskinarviointien yleinen järjestys

Ilmastovaikutuksia, haavoittuvuuksia ja riskinarviointia tehtäessä on tehtävä useita päätöksiä. Ensinnäkin on tärkeää määritellä arvioinnin tavoite, asiayhteys ja laajuus (I). Kun mahdolliset ilmastoriskit on määritelty, riskit olisi valittava ja priorisoitava (II). Kustakin valitusta riskistä olisi hankittava lisätietoja (III) ja tehtävä erityinen riskinarviointi (IV). Lisäksi olisi yksilöitävä yleiset riskit ja riskikeskittymät (V).

I. Määritellään ilmastovaikutusten, haavoittuvuuksien ja riskinarvioinnin tavoitteet, konteksti ja soveltamisala

Kunkin vaikutuksen, haavoittuvuuden ja riskinarvioinnin olisi vastattava sopeutumisen suunnitteluprosessin yleisiä tavoitteita, jotka on asetettu aiemmin (ks. vaihe 1). CCIV-arviointia voidaan hienosäätää seuraavilla kysymyksillä:

Mihin vaikutuksiin, haavoittuvuuteen ja riskeihin arvioinnissa olisi keskityttävä (esim. vain tiettyjen alojen tiettyihin vaaroihin liittyviin riskeihin)?
Mikä on ajallinen viite? On suositeltavaa, että lähtökohdaksi otetaan aina nykytilanne. Tulevien ilmastoriskien osalta suositellaan vähintään yhtä ajanjaksoa, joka on tyypillisen sopeutumisajan sisällä, esimerkiksi vuonna 2050 (30 vuoden kuluttua).
Mitä menetelmiä olisi sovellettava? Arviointimenetelmästä on päätettävä tavoitteen, laajuuden ja käytettävissä olevien resurssien mukaan. Perusteellinen CCIV-arviointi, joka perustuu ilmasto- (vaikutus)tietoihin ja simulaatioihin, voi helposti kestää yhden tai kaksi vuotta. Usein hyviä tuloksia ja viitteitä sopeutumisen suunnittelusta voitaisiin jo saavuttaa osallistavammilla ja laadullisemmilla lähestymistavoilla.
Kenen pitäisi osallistua? Ihannetapauksessa olisi otettava mukaan samat sidosryhmät (asiantuntijat, päätöksentekijät) kuin sopeutumisen suunnitteluprosessiin, jotta siirtyminen CCIV-arvioinnista sopeutumistoimenpiteiden määrittämiseen olisi sujuvaa.

Tämän toiminnan tuloksena on yleensä huolta aiheuttavan järjestelmän määritelmä (esim. maa- ja metsätalouden ilmastoriskit tietyllä alueella) ja alustava luettelo mahdollisista ilmastoriskeistä, joilla voi olla merkitystä arvioinnin kannalta.

II. Priorisoi ja määritä valitut riskit ja kehitä vaikutusketjuja

Koska mikään arviointi ei voi kattaa kaikkia mahdollisia riskejä, riskien valinta ja priorisointi olisi tehtävä sen perusteella, mikä merkitys valitulla järjestelmällä on. Lähtökohdaksi voidaan ottaa aiemmat kokemukset ja yleisesti saatavilla olevat tiedot vaiheen 1 mahdollisista ilmastovaikutuksista ja -riskeistä.

Kunkin valitun riskin osalta olisi analysoitava, mitkä ilmastoriskit, välivaiheen vaikutukset sekä haavoittuvuus- ja altistumistekijät johtavat tähän erityisriskiin, ja ne olisi otettava huomioon arvioinnissa. Iskuketjut voivat olla hyödyllinen käsite tämän vaiheen ohjaamiseksi. On hyödyllistä organisoida riskien priorisointi ja vaikutusketjujen kehittäminen osallistavana lähestymistapana yhdessä sidosryhmien kanssa. Tämä auttaa ottamaan huomioon erityiset paikalliset tai alueelliset olosuhteet, lisää tulosten hyväksyntää ja helpottaa siirtymistä riskinarvioinnista sopeutumissuunnitteluun.

III. Kerätään tietoa ilmastosta, vaaroista, altistumisesta ja haavoittuvuudesta tiettyjen riskien osalta

Määriteltyjen riskien ja vaikutusketjujen perusteella olisi kerättävä tietoja ilmastouhkista, altistumisesta ja haavoittuvuudesta. Tyypillisenä pyyntönä arvioinnissa olisi annettava seuraavat tiedot:

Tiedot aiemmista ja nykyisistä ilmastoon liittyvistä vaikutuksista ja riskeistä. Menneestä ja nykyisestä tilanteestaoppiminen on ratkaisevan tärkeää järjestelmän ilmeisten tai piilossa olevien haavoittuvuuksien havaitsemiseksi. Tähän sisältyvät tiedot aiemmista tapahtumista ja niiden vaikutuksista sekä suuntauksista (ks. tietolähteiden osalta vaihe 1.5), mutta myös narratiivit monimutkaisista vuorovaikutuksista, jotka ovat usein odottamattomia.
Eri ilmastomuuttujien ja-uhkien (esim. keskilämpötila, hellepäivät, rankkasateet, lumipeite) nykyinen ilmastotilanne ja tulevat suuntausennusteet,jotka perustuvat erilaisiin ilmastoskenaarioihin, esimerkiksi yhteisiin sosioekonomisiin väyliin, jotka IPCC on hyväksynyt kuudetta arviointiraporttiaan (AR6) varten. Ks. ilmastovaikutukset Euroopassa vaiheessa 1.5.
Simulointi tai skenaariot tulevasta riskistä. Joihinkin ilmastoriskiluokkiin, kuten veteen tai maatalouteen liittyviin riskeihin, sovelletaan simulointimenetelmiä. Tulevaa veden saatavuutta tai odotettua tuottoa voidaan simuloida malleilla, joissa otetaan huomioon erilaiset ilmastoskenaariot. Tällaiset simulaatiot rajoittuvat kuitenkin enimmäkseen vaaran fyysisiin vaikutuksiin, eikä niissä oteta täysimääräisesti huomioon haavoittuvuustekijöitä. Ne olisi sen vuoksi tulkittava välikäsiksi siitä, mitä voisi tapahtua, ja niitä olisi täydennettävä lisäasiantuntemuksella.
Tiedot altistumisesta ja haavoittuvuudesta erityisriskin osalta. Tähän sisältyvät tiedot nykyisistä sosioekonomisista olosuhteista, kuten väestötiheydestä tai ikärakenteesta, mutta siihen voi sisältyä myös laadullisia tietoja esimerkiksi institutionaalisista valmiuksista selviytyä tietystä riskistä. Ks. myösETC/CCA:n tekninen asiakirja 2/2021 ”Just transition in the context of adaptation to climate change”.
Tuleva sosioekonominen kehitys ja muut ei-ilmastolliset tekijät ja megatrendit, kuten väestörakenteen muutos, resurssien käyttö tai markkinasuuntaukset, vaikuttavat merkittävästi haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle. Vaikka mahdollisesta tulevasta sosioekonomisesta kehityksestä on usein vaikea saada tietoa, tällaiset suuntaukset ovat usein yhtä tärkeitä riskin kannalta kuin ilmastonmuutos itse. Esimerkiksi lämpöön liittyvien terveysongelmien riski kasvaa tulevaisuudessa mitä todennäköisimmin paitsi siksi, että helleaaltojen tiheys ja voimakkuus lisääntyvät, myös siksi, että kaupunkien väestö kasvaa ja väestö ikääntyy.

IV. Kustakin erityisriskistä on tehtävä arviointi.

Tietokannasta siirrytään vaiheesta III kunkin erityisriskin riskinarviointiin eri tavoin. Tärkeintä on ymmärtää, että jokainen riskinarviointi perustuu arvoon, mikä tarkoittaa, että objektiivista riskiä ei ole. Riskiä arvioidaan aina sovittujen arvojen tai tavoitteiden perusteella. Siksi riski ilmaistaan useimmiten laadullisella asteikolla, kuten "matala, keskitasoinen, korkea". Ei ole edes vakiomääritelmää siitä, mitä "korkea" riski tarkoittaa. "Arvojen määrittämisen" on oltava osa riskinarviointia, ja sidosryhmien on sovittava siitä. "Suuri" riski voitaisiin määritellä esimerkiksi suureksi odotetuksi vahingoksi, joka liittyy riskiin taloudellisina, ekologisina, toiminnallisina, ihmisten terveyteen liittyvinä tai kulttuurisina vahinkoina.

Datavetoisemmissa, ylhäältä alaspäin suuntautuvissa ja alueellisesti eksplisiittisemmissä lähestymistavoissa vakiintunut menetelmä on perustaa koko riskinarviointi indikaattoreihin. Indikaattorit määritellään yksittäisille tekijöille ja osatekijöille, jotka sitten yhdistetään yhdistelmäindikaattoreiksi. Tämä lähestymistapa on toisaalta hyödyllinen laajamittaisissa arvioinneissa, joissa on monia alayksiköitä (esimerkiksi piirikunnan kuntia), ja se on avoin ja toistettavissa. Toisaalta on tehtävä monia subjektiivisia päätöksiä siitä, miten tiedot muunnetaan indikaattoreiksi ja miten indikaattorit kootaan yhteen.

Alhaalta ylöspäin suuntautuvissa paikallisissa riskinarvioinneissa on usein tarkoituksenmukaisempaa noudattaa osallistavaan arviointiin perustuvaa lähestymistapaa, joka perustuu vaiheen III tietovarantoon. Arvioinnissa voidaan edelleen noudattaa IPCC:n ja vaikutusketjujen logiikkaa arvioimalla erikseen vaara-, haavoittuvuus- ja altistuskomponentit. Lopullinen arviointimenettely voi olla konsensukseen perustuva lähestymistapa tai äänestysmenettely. Usein keskustelu yksittäisten osatekijöiden ja erityisten haavoittuvuuksien merkityksestä konsensukseen perustuvassa lähestymistavassa avaa keskustelun sopeutumisvaihtoehdoista.

Molemmissa tapauksissa (ylhäältä alaspäin suuntautuviin indikaattoreihin ja alhaalta ylöspäin suuntautuviin konsensusperusteisiin perustuvat) tulokset ovat seuraavat:

kuvaus kustakin erityisestä riskistä, mukaan lukien prosessit ja tekijät, jotka johtavat tähän riskiin, kuvaus aiemmasta ja nykyisestä tilanteesta, näkökulma yksittäisten tekijöiden mahdolliseen tulevaan kehitykseen ja erityinen riski.
erityinen arviointi kustakin riskistä (esim. pieni, keskisuuri, suuri) kultakin valitulta ajanjaksolta (esim. nykytilanne, vuosisadan puoliväli, vuosisadan loppu). Indikaattoreihin perustuvissa arvioinneissa tuloksia voitaisiin havainnollistaa myös riskikarttoina. Mutta jopa alhaalta ylöspäin suuntautuvassa lähestymistavassa kartat ovat hyödyllisiä havainnollistamaan alueellisesti eksplisiittisiä tietoja tiettyjen riskien tietyistä näkökohdista tai taustalla olevista osatekijöistä ja tekijöistä.
kuvaus arvioinnin epävarmuustekijöistä ja tulosten luotettavuustasosta (ks. vaihe 2.5).

V. Yleisten riskien ja riskikeskittymien tunnistaminen

Kunkin riskinarvioinnin viimeisessä vaiheessa olisi analysoitava yksittäisten riskien välisiä vuorovaikutuksia ainakin silloin, kun arvioidaan useampaa kuin yhtä riskiä. Päätavoitteena on tunnistaa alueelliset tai temaattiset hotspot-alueet, joihin kohdistuu useampi kuin yksi riski. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kaupunkiyhtymät, joihin lämpöön liittyvät riskit mutta myös tulvat ja jokitulvat vaikuttavat erityisen voimakkaasti, joille altistuminen on suurta (korkea väestötiheys) ja jotka ovat erittäin haavoittuvia (haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten suuri osuus). Lisäksi joihinkin riskeihin liittyy riskikaskadeja. Esimerkiksi maanvyörymien aiheuttamien vahinkojen riski voi johtaa liikenneruuhkien riskiin. Tällaiset riskikeskittymät ja riskikaskadit voidaan usein yhdistää suureen sopeutumistarpeeseen.

Riskien ja haavoittuvuuden lisäksi tulevalla ilmastonmuutoksella voi olla myönteisiä vaikutuksia (mahdollisuuksia). Esimerkiksi maa- ja metsätalous voi hyötyä pidemmästä kasvukaudesta. On todennäköistä, että luodaan olosuhteet, jotka sopivat uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin ja innovointiin, ja hallitukset voivat vastata kohdennetulla pioneerituella.