Metsitys ja uudelleenmetsitys

Ilmastonmuutos ja metsäekosysteemit liittyvät läheisesti toisiinsa, ja ilmasto vaikuttaa pääasiassa ilman lämpötilan, auringon säteilyn ja sateiden nopeuteen, esiintymistiheyteen, voimakkuuteen ja ajoitukseen. Ilmastonmuutos voi olla uhka metsäekosysteemeille ja -palveluille erityisesti Välimeren alueilla, joilla puukuolleisuuden ja metsäpalojen odotetaan lisääntyvän kohonneiden lämpötilojen ja kuivuusolosuhteiden vuoksi (ETA, 2016a; 2016b). Muutetut ilmasto-olosuhteet ovat jo johtaneet kielteisiin vaikutuksiin, kuten muutoksiin metsälajien koostumus ja biologinen monimuotoisuus, kasvunopeus, vastustuskyky tuholaisia ja tauteja vastaan, haitallisten vieraslajien leviäminen, metsäpalojärjestelmä ja metsäpaloalttius.

Metsät voivat toimia hiilinieluna. ne voivat kerätä ilmakehän hiilidioksidia _hiilenä kasvillisuuteen ja maaperään. Maankäytön ja metsätalouden ominaisuuksiin vaikuttava ihmisen toiminta voi kuitenkin muuttaa hiilen kiertoa ilmakehän ja maaekosysteemien välillä, mikä lisää hiilidioksidipäästöjä. Koska metsät voivat toimia hiilinieluina, ne sisällytetään kansainvälisiin politiikkoihin (EU:n LULUCF-asetus 2018/841) ilmastonmuutoksen torjumiseksi sekä hillitsemis- että sopeutumisprosessien avulla; Näiden kahden näkökohdan yhdistämistä olisi pidettävä parempana.

Metsitys- ja uudelleenmetsityshankkeilla voidaan edistää tätä kaksinkertaista roolia metsäekosysteemeissä. Metsitys (eli pitkäaikaisen muun kuin metsämaan muuttaminen metsäksi) tarkoittaa metsien perustamista sinne, missä niitä ei ole aiemmin ollut tai missä metsiä on puuttunut jo pitkään (50 vuotta UNFCCC:n mukaan). Uudelleenmetsittämisellä tarkoitetaan puiden uudelleenistutusta äskettäin metsäkadosta kärsineelle maalle (eli äskettäin metsäkadosta kärsineen maan muuttamista metsäksi). Jos näitä kahta lähestymistapaa pidetään toisiaan täydentävinä, ne voivat mahdollistaa kaikkia osapuolia hyödyttävät toimintavaihtoehdot. Jos molempia käytäntöjä kuitenkin hoidetaan kestämättömällä tavalla, ne voivat olla kiistanalaisia, koska ne voivat johtaa alkuperäisten muiden kuin metsäekosysteemien (esim. luonnonniittyjen) tuhoutumiseen.

Kansainvälisellä tasolla metsitys ja uudelleenmetsitys on alun perin tunnustettu hillitsemiskeinoiksi, ja niitä on edistetty hiilensidontatatavoitteissa. Ne voivat kuitenkin myös auttaa metsiä sopeutumaan ilmastonmuutokseen vähentämällä ihmisten aiheuttamia paineita (esimerkiksi vähentämällä elinympäristöjen tuhoutumista tai heikkenemistä) ja parantamalla maiseman kytkeytyneisyyttä ja vähentämällä pirstoutumista (mikä helpottaa lajien muuttoa ilmastonmuutoksen olosuhteissa). Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen voivat myös auttaa säilyttämään biologisen monimuotoisuuden hotspot-alueita, välttämään maaperän huonontumista ja suojelemaan muita luonnonvaroja (esim. vettä).

Metsitetyn tai uudelleenmetsitetyn maan kestävä hoito auttaa sopeutumistoimien toteuttamisessa, koska se säilyttää metsien tilan ja takaa ekosysteemipalvelut erityisesti paikallistasolla vähentämällä alttiutta ilmastonmuutokselle ja biologisen monimuotoisuuden köyhtymiselle. Jos viljely epäonnistuu ilmastonmuutoksen vuoksi, metsät voivat tarjota turvaverkkoja paikallisyhteisöille tuotteineen (esim. sekä puusta että muista tuotteista, kuten riistaeläimistä, pähkinöistä, siemenistä, marjoista, sienistä ja lääkekasveista). Metsät auttavat myös säätelemään veden virtausta ja vesivaroja hydrologisten ekosysteemipalvelujensa avulla (esim. pohjavirran suojelu, myrskyvirran säätely ja eroosion hallinta). Lisäksi puiden istuttaminen voi luoda uusia elinympäristöjä suvaitsevaisemmille lajeille ja lisätä biologista monimuotoisuutta erityisesti silloin, kun suositaan monilajisia istutuksia (kotoperäisten lajien valitseminen ja haitallisten vieraslajien välttäminen, elinympäristöön vähemmän sopeutuneet). Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen voivat myös hillitä maaperän huonontumista sekä vesi- ja maanvyörymäriskejä ja kannustaa paikallisyhteisöjä peltometsäviljelyyn tai metsälaiduntamisjärjestelmiin, mikä luo uusia tulomahdollisuuksia. Metsänhoitokäytännöt, kuten sanitaatiokorjuu, voivat myös auttaa vähentämään tuholaisten ja tautien aiheuttamia hyökkäyksiä.

Metsät ovat tärkeitä biologisen monimuotoisuuden lisäksi myös taloudelliselle toiminnalle, kuten puun ja muiden tuotteiden kaupalle ja ekomatkailulle. Vuonna 2021 metsätaloudessa ja puunkorjuussa työskenteli Euroopassa noin 473 100 henkilöä. Metsätalouden ja puunkorjuuteollisuuden bruttoarvonlisäys EU:ssa oli 25 miljardia euroa vuonna 2021 (Eurostat). Metsiä pidetään usein esteettisesti miellyttävinä matkailualalla: Ne tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia retkeilyyn ja pyöräilyyn. Uudet tai kunnostetut metsät voivat luoda upeita maisemia, jotka houkuttelevat ulkoilukokemuksia etsiviä turisteja. Matkailijoita kiinnostavat erityisesti biologiseen monimuotoisuuteen liittyvät näkökohdat, kuten lintujen tarkkailun mahdollisuus. Tästä syystä metsitystä ja uudelleenmetsitystä voidaan pitää sopeutumismahdollisuuksina myös matkailualalla. Tällä tarkoitetaan tapauksia, joissa ne ovat osa alueellisia tai kansallisia monipuolistamisstrategioita ja edistävät kestävää matkailua, jossa kunnioitetaan metsien suojelua ja jopa edistetään sitä. Agenda 2000 -ohjelmassa metsitys oli tarkoitettu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) liitännäistoimenpiteeksi. EU:n metsityspolitiikalla on tuettu noin kahden miljoonan hehtaarin puiden istutusta maatalousmaalle vuosina 1994–2015. Vaikka metsitystä pidetään tällä hetkellä hiilidioksidin _sitomisen hillitsemisstrategiana, metsityksen taso on laskenut viime vuosikymmeninä. EU:n maaseudun kehittämisohjelmissa (2014–2020) oli tarkoitus istuttaa vielä 510 000 hehtaaria.

Saatavilla ei ole riittävästi tietoa, jotta voitaisiin arvioida havupuiden ja lehtipuiden osuus metsitys- ja uudelleenmetsitysohjelmissa. Lehti- ja sekametsien osuus on kuitenkin kasvanut Euroopassa viime vuosikymmeninä, vaikka metsitys havupuilla on edelleen hallitsevassa asemassa joissakin maissa.

Metsitys- ja uudelleenmetsityskäytäntöihin voi osallistua eri sidosryhmiä riippuen kyseessä olevan maan laajuudesta ja omistuksesta. Hallitukset, valtiosta riippumattomat järjestöt ja kansalaisyhteiskunnan järjestöt, yksityinen sektori ja tutkimuslaitokset on parempi ottaa mukaan sopeutumisen varmistamiseksi laajemmassa alueellisessa ja ajallisessa mittakaavassa. Sidosryhmien olisi osallistuttava metsitys- ja uudelleenmetsityskäytäntöjen täytäntöönpanovaiheeseen (esim. metsitetyn tai uudelleenmetsitetyn alueen valintaan ja puiden istutuksen ominaisuuksien tunnistamiseen). Sidosryhmillä on kuitenkin keskeinen rooli metsitettyjen ja uudelleenmetsitettyjen alueiden hoitovaiheessa, koska ne voivat edistää toimia, joilla varmistetaan niiden kasvu, ylläpito ja suojelu.

Suurin osa Euroopan metsistä on yksityisessä omistuksessa (noin 60 prosenttia metsämaasta) eikä julkisessa omistuksessa (40 prosenttia) (EU:n tietokooste). Siksi metsitys- ja uudelleenmetsityskäytännöissä on usein mukana yksityisiä maanomistajia, ja onnistuakseen näiden sidosryhmien on hyväksyttävä ne voittamalla institutionaaliset tekijät, kuten oikeudet ja metsien saatavuus. Erityisesti metsitys tapahtuu pääasiassa istuttamalla puita yksityisille maille, koska maanomistajat voivat odottaa suuria tuloja kuin maatalouskäytännöistä. Lisäksi metsitys onnistuu, jos yksityiset maanomistajat suostuvat osallistumaan metsityshankkeisiin pitkiä aikoja.

Suurempien yhteisten metsäalueiden omistajuuden siirtäminen paikallisyhteisöille ja niihin liittyvät tulot, jotka perustuvat hiilen parempaan varastointiin, voisivat suurelta osin olla menestyksekäs tekijä ilmastonmuutoksen hillitsemisen edistämisessä (ensisijainen), mutta ne voivat myös helpottaa sellaisten ekosysteemipalvelujen ylläpitämistä, jotka ovat merkityksellisiä sopeutumisen kannalta paikallisella tasolla (esim. vedensäätelypalvelut, maaperän suojelu, metsätuotteet jne.).

Maanomistajien sosiodemografiset ominaisuudet (esim. tilan koko ja maanomistus), yhteisön metsityksen sosiaalinen hyväksyttävyys (esim. se, että metsitys ei ole ristiriidassa maataloutta koskevien tavoitteiden kanssa) sekä maanomistajien taidot, tietämys ja kokemus, jotka ovat merkityksellisiä metsityksen ja uudelleenmetsityksen kannalta, voivat olla onnistumista edistäviä/rajoittavia tekijöitä tällaisten käytäntöjen omaksumisessa.

Tietojen jakaminen sopeutumista ja hillitsemistä koskevien lähestymistapojen välisistä synergioista voisi myös hyödyttää metsitys- ja uudelleenmetsityskäytäntöjen onnistumista. Viljelijöiden olisi tunnettava mahdollisuudet (myös markkinointimahdollisuudet) ja riski metsityksen ja/tai uudelleenmetsityksen aloittamisesta maillaan sekä hillitsemis- että sopeutumistarkoituksessa.

Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen voivat muuttaa maisemaa ja siihen liittyviä ekosysteemipalveluja. Hyvin hoidetut ekosysteemit voivat kuitenkin auttaa yhteiskuntia sopeutumaan ilmastonmuutokseen tuottamalla monia sosioekologisia hyötyjä ja edistämällä pitkän aikavälin lähestymistapoja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Metsityksen ja uudelleenmetsityksen käyttöönotto sopeutumiskäytäntöinä hillitsemistavoitteiden sisällyttämisen avulla voisi auttaa poistamaan sopeutumisen taloudellisia esteitä, koska se voi hyötyä hiilirahoituksesta (CDM, REDD+, vapaaehtoiset hiilimarkkinat). Sopeutumiskäytäntöinä ne voivat myös auttaa lisäämään paikallisia hillitsemisen sivuhyötyjä ja paikallisia valmiuksia selviytyä ilmastonmuutoksesta.

Metsittämisellä ja uudelleenmetsittämisellä voidaan varmistaa sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöön liittyvät parannukset, edistää kestävää kehitystä (esim. lisätä maan tuottavuutta ja kestävyyttä) ja tuottaa lisätuloja. Näillä käytännöillä edistetään myös ekosysteemipalvelujen takaamista vähentämällä alttiutta ilmastonmuutokselle (eli metsät auttavat sääntelemään luonnonvaroja, hallitsemaan hydrologisia prosesseja ja maaperän huonontumista, ylläpitämään lajien biologista monimuotoisuutta ja vähentämään tuholaisten ja tautien aiheuttamia hyökkäyksiä).

Kustannuksia olisi pidettävä yllä maan valmistelusta, puulajien hankkimisesta ja istuttamisesta, maan lannoittamisesta ja aidasta, kasvillisuuden hallinnasta sekä kaikista ylläpito- ja hoitokäytännöistä erityisesti ensimmäisten kolmen/viiden vuoden aikana. Kunnossapitokustannukset vaihtelevat ensimmäisen vuoden keskimääräisestä 300 eurosta hehtaaria kohden noin 100 euroon hehtaaria kohden kolmantena vuonna (Euroopan metsäinstituutti, 2000). Tukivaroja myönnetään kuitenkin paikallisten maanomistajien tukemiseen uudelleenmetsitys- ja metsityskäytäntöjen käyttöönotossa. Metsitystuki riippuu puulajeista, ja se vaihtelee eukalyptuksen osalta enintään noin 2400€ hehtaarista^-1 lehtipuiden sekaviljelmien osalta 48000€ hehtaariin^-1. Lisäksi maanomistajille maksetaan korvauksia maatalousmaan metsityksestä johtuvien tulonmenetysten kattamiseksi. Enimmäismääräksi arvioidaan 725 euroa hehtaarilta^-1 vuosi^-1 viljelijöille, jotka saavat tulonsa pääasiassa maataloustoiminnasta, ja 180 euroa hehtaarilta^-1 vuosi^-1 muulle yksityisoikeudelliselle henkilölle. Nämä kustannukset vahvistettiin 5 päivänä toukokuuta 1994 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1054/94 rahoitusohjelman sääntelemiseksi.

Yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) on EU:n tärkein metsävarojen lähde.  Noin 90 prosenttia EU:n metsärahoituksesta tulee Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto). Tähän sisältyvät metsitys- ja uudelleenmetsityskäytännöt. Kaudelle 2015–2020 vahvistetuista 8,2 miljardista eurosta 27 prosenttia osoitetaan uudelleenmetsittämiseen, 18 prosenttia metsien selviytymiskyvyn parantamiseen ja 18 prosenttia vahinkojen ehkäisemiseen. YMP:stä myönnetään taloudellista tukea maaseutualueille, mutta EU-maat voivat päättää rahoittaa metsätaloustoimenpiteitä kansallisten maaseudun kehittämisohjelmiensa kautta. Kuten maaseudun kehittämisestä annetun asetuksen (EY) N:o 1257/1999 VIII luvussa todetaan, tällaista taloudellista tukea myönnetään ainoastaan metsille ja alueille, jotka ovat yksityisten omistajien, niiden yhteenliittymien, kuntien tai niiden yhteenliittymien omistuksessa.

Tämän sopeutumisvaihtoehdon rahoituslähteenä voivat olla myös kaupalliset edut (kirjautuminen) tai matkailutulot. Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen voivat viimeinkin luoda uusia mahdollisuuksia ekomatkailuun. Niillä voidaan myös kompensoida talvimatkailun kielteisiä seurauksia, kuten vuoristomaiseman muuttumista esimerkiksi laskettelurinteiden ja niihin liittyvän infrastruktuurin vuoksi.

Metsitys- ja uudelleenmetsitystoimet ovat tukikelpoisia puhtaan kehityksen mekanismissa (CDM), joka on UNFCCC:n tärkein hillitsemistä ja sopeutumista yhdistävä kansainvälinen poliittinen väline. Kaksi prosenttia CDM-hiilihyvityksistä määrätään sopeutumisrahaston rahoittamiseen (Kioton pöytäkirjan 12.8 artikla), vaikka CDM-hankkeita ei virallisesti vaadita sisällyttämään sopeutumistoimia.

REDD-aloitteesta (Reducing Emissions from Deforestation and Forest Degradation) on hyötyä myös metsien suojelun rahoittamisessa, metsäekosysteemien hiilivarantojen lisäämisessä ja äskettäin kestävän metsänhoidon edistämisessä, ja se liittyy sopeutumisen soveltamisalaan.

Kansainvälisissä sopimuksissa, kuten Kioton pöytäkirjassa ja Pariisin sopimuksessa, pyritään edistämään sopeutumisen ja hillitsemisen sisällyttämistä metsäekosysteemeihin, mutta tätä potentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty.

Euroopan tasolla osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa hyväksyttyyn vuoteen 2030 ulottuvaan EU:n biodiversiteettistrategiaan sisältyy heikentyneiden ekosysteemien ennallistaminen kaikkialla Euroopassa istuttamalla vähintään kolme miljardia uutta puuta vuoteen 2030 mennessä. Sen tavoitteena on myös laatia biologista monimuotoisuutta edistävää metsitystä ja uudelleenmetsitystä koskevat suuntaviivat, joissa sovelletaan luonnonläheistä metsänhoitoa koskevia käytäntöjä.

Vuoteen 2030 ulottuva EU:n metsästrategia on yksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman lippulaivahankkeista, ja se perustuu vuoteen 2030 ulottuvaan EU:n biodiversiteettistrategiaan . Strategialla edistetään seuraavien tavoitteiden saavuttamista: luonnon monimuotoisuutta koskevat EU:n tavoitteet sekä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet vuoteen 2030 mennessä, ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevat tavoitteet ja ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Strategiassa keskitytään myös erityisesti matkailuun: Siinä todetaan, että komissio edistää matkailualan, metsänomistajien ja luonnonsuojelupalvelujen välistä yhteistyötä ja asettaa standardeja ja normeja ekomatkailutoiminnalle. Matkailualan olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä metsänhoitajien kanssa sellaisten kestävien matkailutuotteiden kehittämiseksi, jotka vaikuttavat myönteisesti ihmisten terveyteen ilman, että niillä on kielteisiä vaikutuksia suunniteltujen kohteiden luonnonarvoihin, erityisesti suojelualueilla.

Forest Europe (Euroopan metsien suojelua käsittelevä ministerikonferenssi) on yleiseurooppalainen vapaaehtoinen korkean tason metsäpoliittinen prosessi. Sen tavoitteena on vuodesta 1990 lähtien ollut laatia 46 allekirjoittajamaalle (45 Euroopan maata ja EU:ta) yhteisiä strategioita metsien suojelemiseksi ja kestäväksi hoitamiseksi.

Metsityksen tärkein rahoitusmekanismi on YMP. EU-maat laativat strategiasuunnitelmien tukea koskevat säännöt yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa (asetus (EU) 2021/2115) (delegoitu asetus (EU) 2022/126). Yhteisen maatalouspolitiikan rahoitusta, hallinnointia ja seurantaa koskevat säännöt vahvistetaan asetuksessa (EU) 2021/2116 (täytäntöönpanoasetus (EU) 2022/128). Siitä rahoitetaan lähes 623 000 hehtaaria metsitystä tai peltometsätalouden ennallistamista varten (yhteensä YMP:n strategiasuunnitelmat 2023–2027 – 28).

Lisäksi maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloutta (LULUCF) koskevalla asetuksella (EU) 2018/841 varmistetaan LULUCF-sektorin päästöjen ja poistumien sisällyttäminen ilmasto- ja energiakehykseen, ja jäsenvaltioiden on varmistettava, että maankäytöstä, maankäytön muutoksesta tai metsätaloudesta aiheutuvat päästöt kompensoidaan vähintään vastaavalla hiilidioksidin poistamisella _alalla (ei velkasääntö).

Lisäksi kansallisilla politiikoilla voidaan tarjota kannustimia tai asettaa säännöksiä sellaisten käytäntöjen edistämiseksi, joilla on synergioita hillitsemisen ja sopeutumisen välillä. Mukauttaminen hillitsemishankkeiden kansallisiin suuntaviivoihin ja hyväksymismenettelyihin voisi edistää metsitys- ja uudelleenmetsitystoimien mukauttamista.

Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen edellyttävät pitkää täytäntöönpanoaikaa, koska niihin osallistuu monenlaisia toimijoita ja ne voivat kohdata institutionaalista monimutkaisuutta sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Metsitys ja uudelleenmetsitys sopeutumiskäytäntöinä ovat osa kestävän metsänhoidon periaatteita. Niistä olisi myös tultava osa paikallisia tai kansallisia maankäyttösuunnitelmia, ja siksi niillä on yleensä pitkä elinkaari (vuosikymmeniä). Saadakseen varoja ja korvauksia maatalousmaan metsityksestä aiheutuvien menetysten kattamiseksi omistajien on lisäksi taattava metsitetyn maan säilyttäminen vähintään viiden vuoden ajan.