Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen sopeutumismahdollisuutena

Metsitys- ja uudelleenmetsityskäytäntöihin voidaan ottaa mukaan erilaisia sidosryhmiä riippuen kyseessä olevan maan laajuudesta ja omistuksesta. Hallitukset, kansalaisjärjestöt ja kansalaisyhteiskunnan organisaatiot, yksityinen sektori ja tutkimuslaitokset ovat suotavampia osallistumaan sopeutumisen varmistamiseen laajemmassa alueellisessa ja ajallisessa mittakaavassa. Sidosryhmät olisi otettava mukaan metsittämis- ja uudelleenmetsittämiskäytäntöjen täytäntöönpanovaiheeseen (esim. metsitetyn tai uudelleenmetsitetyn alan valintaan ja puuviljelmien ominaisuuksien tunnistamiseen). Sidosryhmillä on kuitenkin keskeinen rooli metsitettyjen ja uudelleen metsitettyjen alueiden hoitovaiheessa, koska ne voivat edistää toimia, joilla varmistetaan niiden kasvu, ylläpito ja suojelu.

Suurin osa Euroopan metsistä on yksityisessä omistuksessa (noin 60 prosenttia metsämaasta) eikä julkisessa omistuksessa (40 prosenttia) (EU:ntiedote). Metsitys- ja uudelleenmetsityskäytännöissä on siksi usein mukana yksityisiä maanomistajia, ja onnistuakseen näiden sidosryhmien on hyväksyttävä ne voittamalla institutionaaliset tekijät, kuten oikeudet ja pääsy metsiin. Erityisesti metsitys tapahtuu pääasiassa istuttamalla puita yksityisille maille, koska maanomistajat voivat odottaa suuria tuloja kuin maatalouskäytännöistä. Lisäksi metsitys onnistuu, jos yksityiset maanomistajat suostuvat osallistumaan metsityshankkeisiin pitkiä aikoja.

Suurempien yhteismetsäalueiden omistajuuden siirtäminen paikallisyhteisöille ja siihen liittyvät tulot, jotka perustuvat hiilen parempaan varastointiin, voisivat suurelta osin olla menestyksekäs tekijä ilmastonmuutoksen hillinnän edistämisessä (ensisijainen), mutta ne voivat myös helpottaa sopeutumisen kannalta merkityksellisten ekosysteemipalvelujen ylläpitämistä paikallisella tasolla (esim. vedensäätelypalvelut, maaperän suojelu, metsätuotteet jne.).

Maanomistajien sosiodemografiset ominaispiirteet (eli tilan koko ja hallintaoikeus), yhteisön metsityksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys (esim. se, ettei metsitys ole ristiriidassa maatalouden tavoitteiden kanssa) sekä maanomistajien metsityksen ja uudelleenmetsityksen kannalta merkitykselliset taidot, tietämys ja kokemus voivat olla menestys-/rajoittavia tekijöitä tällaisten käytäntöjen käyttöönotossa.

Tietojen jakaminen sopeutumis- ja hillitsemistoimien välisistä synergioista voisi myös edistää metsitys- ja uudelleenmetsityskäytäntöjen onnistumista. Viljelijöiden olisi tunnettava mahdollisuudet (mukaan lukien markkinointimahdollisuudet) ja metsittämisen ja/tai uudelleenmetsittämisen riski maillaan sekä hillitsemis- että sopeutumistarkoituksissa.

Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen voivat muuttaa maisemaa ja siihen liittyviä ekosysteemipalveluja. Hyvin hoidetut ekosysteemit voivat kuitenkin auttaa yhteiskuntia sopeutumaan ilmastonmuutokseen tuottamalla monia sosioekologisia hyötyjä ja edistämällä pitkän aikavälin lähestymistapoja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen.

Metsittämisen ja uudelleenmetsittämisen omaksuminen sopeutumiskäytäntöinä yhdistämällä hillitsemistavoitteet voisi auttaa poistamaan sopeutumisen taloudellisia esteitä, koska se voi hyötyä hiilirahoituksesta (CDM, REDD+, vapaaehtoiset hiilimarkkinat). Sopeutumiskäytäntöinä ne voivat myös auttaa lisäämään paikallisia lieventämisen sivuhyötyjä ja paikallisia valmiuksia selviytyä ilmastonmuutoksesta.

Metsittämisellä ja uudelleenmetsittämisellä voidaan varmistaa sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöön liittyvät parannukset, edistää kestävää kehitystä (esim. lisätä maan tuottavuutta ja häiriönsietokykyä) ja tuottaa lisätuloja. Näillä käytännöillä edistetään myös ekosysteemipalvelujen takaamista vähentämällä alttiutta ilmastonmuutokselle (eli metsät auttavat säätelemään luonnonvaroja, hallitsemaan hydrologisia prosesseja ja maaperän huonontumista, ylläpitämään lajien biologista monimuotoisuutta ja vähentämään tuholaisten ja tautien aiheuttamia hyökkäyksiä).

Maan valmistelusta, puulajien hankkimisesta ja istuttamisesta, maan lannoittamisesta ja aitaamisesta, kasvillisuuden torjunnasta sekä kaikista ylläpito- ja hoitokäytännöistä olisi vastattava erityisesti ensimmäisten kolmen/viiden vuoden aikana. Kunnossapitokustannukset vaihtelevat keskimäärin 300 eurosta hehtaarilta ensimmäisenä vuonna noin 100 euroon hehtaarilta kolmantena vuonna (Euroopanmetsäinstituutti, 2000). Tukivaroja myönnetään kuitenkin paikallisten maanomistajien tukemiseen uudelleenmetsittämis- ja metsittämiskäytäntöjen käyttöönotossa. Metsitystuki riippuu puulajeista, ja se vaihtelee eukalyptuksen osalta enintään noin 2 400 ha^-1:stä lehtipuiden sekaviljelmien osalta 4 800 ha^-1:een. Lisäksi maanomistajille maksetaan korvauksia maatalousmaan metsityksestä johtuvien tulonmenetysten kattamiseksi. Enimmäismääräksi arvioidaan 725 euroa hehtaarilta^-1 vuoden^-1 aikana viljelijöille, jotka saavat tulonsa pääasiassa maataloustoiminnasta, ja 180 euroa hehtaarilta^-1 vuoden^-1 aikana muille yksityisoikeudellisille henkilöille. Nämä kustannukset vahvistettiin 5 päivänä toukokuuta 1994 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1054/94 rahoitusohjelman sääntelemiseksi.

Yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) on tärkein EU:n metsävarojen lähde.  Noin 90 prosenttia EU:n metsärahoituksesta tulee Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto). Tähän sisältyvät metsitys- ja uudelleenmetsityskäytännöt. Kaudeksi 2015–2020 vahvistetusta 8,2 miljardista eurosta 27 prosenttia osoitetaan uudelleenmetsittämiseen, 18 prosenttia metsien selviytymiskyvyn parantamiseen ja 18 prosenttia vahinkojen ehkäisemiseen. YMP tarjoaa taloudellista tukea maaseutualueille, mutta EU-maat voivat halutessaan rahoittaa metsätaloustoimenpiteitä kansallisten maaseudun kehittämisohjelmiensa kautta. Kuten maaseudun kehittämisestä annetun asetuksen (EY) N:o 1257/1999 VIII luvussa todetaan, tällaista taloudellista tukea myönnetään ainoastaan metsille ja alueille, jotka ovat yksityisten omistajien, näiden yhteenliittymien, kuntien tai kuntayhtymien omistuksessa.

Tämän sopeutumisvaihtoehdon rahoituslähteenä voivat olla myös kaupalliset intressit (hakkuut) tai matkailutulot. Uudelleenmetsittäminen ja metsittäminen voivat vihdoin luoda uusia ekomatkailumahdollisuuksia. Niillä voidaan myös kompensoida talvimatkailun kielteisiä seurauksia, kuten vuoristomaiseman muutoksia, jotka johtuvat esimerkiksi laskettelurinteistä ja niihin liittyvästä infrastruktuurista.

Metsitys- ja uudelleenmetsitystoimet ovat tukikelpoisia puhtaan kehityksen mekanismin (CDM) nojalla. Metsitys on UNFCCC:n tärkein kansainvälinen politiikan väline, joka yhdistää ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen. 2 prosentin osuus puhtaan kehityksen mekanismin päästöhyvityksistä määrätään sopeutumisrahaston rahoittamiseksi (Kioton pöytäkirjan 12 artiklan 8 kohta), vaikka puhtaan kehityksen mekanismin hankkeiden ei virallisesti edellytetä sisältävän sopeutumistoimia.

REDD-aloitteesta (Reducing Emissions from Deforestation and Forest Degradation, metsäkadosta ja metsien tilan heikkenemisestä aiheutuvien päästöjen vähentäminen) on hyötyä myös metsien suojelun rahoittamisessa, metsien ekosysteemien hiilivarastojen lisäämisessä ja hiljattain kestävän metsänhoidon edistämisessä, joka liittyy sopeutumisen soveltamisalaan.

Kansainvälisellä tasolla kansainvälisissä sopimuksissa, kuten Kioton pöytäkirjassa ja Pariisin sopimuksessa, pyritään edistämään sopeutumisen ja hillitsemisen integroimista metsäekosysteemeihin, mutta tätä potentiaalia ei ole vielä täysin hyödynnetty.

Euroopan tasolla hyväksyttyyn vuoteen 2030 ulottuvaan EU:n biodiversiteettistrategiaan, joka on osa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa, sisältyy huonontuneiden ekosysteemien ennallistaminen kaikkialla Euroopassa istuttamalla vähintään 3 miljardia uutta puuta vuoteen 2030 mennessä. Sen tavoitteena on myös laatia luonnon monimuotoisuutta edistävää metsitystä ja uudelleenmetsitystä koskevat suuntaviivat, joissa sovelletaan luonnonläheisiä metsänhoitokäytäntöjä.

Vuoteen 2030 ulottuva EU:n metsästrategia on yksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman lippulaivahankkeista, ja se perustuu vuoteen 2030 ulottuvaan EU:n biodiversiteettistrategiaan. Strategialla edistetään seuraavien tavoitteiden saavuttamista: EU:n biodiversiteettitavoitteet sekä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet vuoteen 2030 mennessä, ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevat tavoitteet ja ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Strategiassa kiinnitetään erityistä huomiota myös matkailuun: Siinä todetaan, että komissio edistää matkailualan, metsänomistajien ja luonnonsuojelupalvelujen välistä yhteistyötä ja asettaa normeja ekomatkailutoiminnalle. Matkailualan olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä metsänhoitajien kanssa sellaisten kestävien matkailutuotteiden kehittämiseksi, jotka vaikuttavat myönteisesti ihmisten terveyteen ilman kielteisiä vaikutuksia suunniteltujen kohteiden luonnonarvoihin, erityisesti suojelualueilla.

Forest Europe (Ministerial Conference on the Protection of Forests in Europe) on yleiseurooppalainen vapaaehtoinen korkean tason metsäpoliittinen prosessi. Sen tavoitteena on vuodesta 1990 lähtien ollut laatia 46 allekirjoittajalle (45 Euroopan maalle ja EU:lle) yhteisiä strategioita siitä, miten metsiä voidaan suojella ja hoitaa kestävällä tavalla.

Metsityksen tärkein rahoitusmekanismi on YMP. EU-maat laativat strategiasuunnitelmien tukea koskevat säännöt yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa (asetus (EU) 2021/2115) (delegoitu asetus (EU) 2022/126). Yhteisen maatalouspolitiikan rahoitusta, hallinnointia ja seurantaa koskevat säännöt vahvistetaan asetuksessa (EU) 2021/2116(täytäntöönpanoasetus (EU) 2022/128). Siitä rahoitetaan lähes 623 000 hehtaaria metsitystä tai peltometsätalouden ennallistamista varten (YMP2023–2027 – 28 YMP:n strategiasuunnitelmaa lyhyesti).

Lisäksi maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloutta (LULUCF) koskevalla asetuksella (EU) 2018/841 varmistetaan LULUCF-sektorin päästöjen ja poistumien sisällyttäminen ilmasto- ja energiapolitiikan puitteisiin, ja jäsenvaltioiden on varmistettava, että maankäytöstä, maankäytön muutoksesta tai metsätaloudesta aiheutuvat päästöt kompensoidaan vähintään vastaavalla_{hiilidioksidin poistumalla alalla} (”ei velkasääntö”).

Lisäksi kansallisissa politiikoissa voidaan tarjota kannustimia tai määrätä sääntelyä sellaisten käytäntöjen edistämiseksi, joilla on synergioita hillitsemisen ja sopeutumisen välillä. Mukauttamisen sisällyttäminen hillitsemishankkeiden kansallisiin suuntaviivoihin ja hyväksymismenettelyihin voisi edistää metsittämis- ja uudelleenmetsittämistoimien mukauttamista.

Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen vaativat pitkän täytäntöönpanoajan, koska niihin osallistuu monenlaisia toimijoita ja ne voivat kohdata institutionaalista monimutkaisuutta sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen sopeutumiskäytäntöinä ovat osa kestävän metsänhoidon periaatteita. Niistä olisi myös tultava osa paikallisia tai kansallisia maankäyttösuunnitelmia, minkä vuoksi niiden käyttöikä on yleensä pitkä (vuosikymmeniä). Saadakseen varoja ja korvauksia maatalousmaan metsityksestä aiheutuvien menetysten kattamiseksi omistajien on lisäksi taattava metsitetyn maan säilyttäminen vähintään viiden vuoden ajan.