Peltometsätalous

EU:n komissio määritteli peltometsäviljelyn maankäyttöjärjestelmiksi, joissa puita kasvatetaan yhdessä maatalouden kanssa samalla maalla. Peltometsätaloudessa puuvartiset monivuotiset kasvit integroidaan tarkoituksellisesti viljelykasveihin ja/tai eläimiin samalla lohkolla tai maankäyttöyksikössä ilman aikomusta perustaa jäljellä olevaa metsänhoitoaluetta. Puut voidaan järjestää yksittäisiksi varsiksi, riveiksi tai ryhmiksi, ja laiduntaminen voi tapahtua myös lohkojen sisällä (silvoarable agroforestry, silvopastoralism, laidunnetut tai intercropped hedelmätarhat) tai lohkojen välisillä rajoilla (pensaikot, puulinjat). Peltometsäviljelyä voidaan toteuttaa erilaisissa tilajärjestelyissä tai ajallisissa sekvensseissä hyödyntäen eri osatekijöiden välistä ekologista ja taloudellista vuorovaikutusta. On mahdollista yksilöidä viisi alueellista peltometsäviljelyn peruskäytäntöä: 

• silvopastoraalinen peltometsätalous: puiden ja pensaiden yhdistelmä rehun ja eläintuotannon kanssa; 
• peltometsäviljely: yksi- tai monivuotisten kasvien kanssa yhteen viljellyt puut ja pensaat; 
• metsänviljely: metsäalueet, joita käytetään lääkinnälliseen, koriste- tai kulinaariseen käyttöön tarkoitettujen luonnonmukaisten erikoiskasvien tuotantoon tai korjuuseen; 
• pensasaidat, tuulitakit ja rantakaistaleet: luonnolliset tai istutetut monivuotiset kasvillisuuslinjat (puut ja pensaat), jotka rajoittuvat viljelymaihin tai laitumiin ja vesilähteisiin karjan, viljelykasvien, maaperän ja/tai veden laadun suojelemiseksi; 
• kotipuutarhoja tai keittiöpuutarhoja: puiden ja pensaiden yhdistäminen vihannesten tuotantoon. 

Peltometsäviljelyssä hyödynnetään monivuotisten lajien (puiden tai pensaiden) ja viljelykasvien välistä täydentävyyttä, jotta käytettävissä olevia resursseja voidaan hyödyntää tehokkaammin. Peltometsäviljelyn tehokkaat ja nykyaikaiset versiot mahdollistavat maatilojen toiminnan monipuolistamisen ja ympäristöresurssien paremman hyödyntämisen. Peltometsäviljelylohko pysyy viljelijän kannalta tuottavana ja tuottaa jatkuvia tuloja, mikä ei pidä paikkaansa silloin, kun peltoala vain metsitetään uudelleen. 

Peltometsäviljelyä voidaan toteuttaa eri alueilla tuottamalla elintarvikkeita ja kuituja elintarvike- ja ravitsemusturvan parantamiseksi, ylläpitämällä elinkeinoja, lievittämällä köyhyyttä ja edistämällä tuottavia ja selviytymiskykyisiä maatalousympäristöjä. Lisäksi peltometsäviljely voi edistää ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista lisäämällä hiilen varastointia, ehkäisemällä metsäkatoa, lisäämällä biologisen monimuotoisuuden suojelua, tuottamalla puhtaampaa vettä ja hillitsemällä maaperän eroosiota, jolloin maatalousmaat voivat paremmin selviytyä tulvista ja kuivuudesta. Lisäksi peltometsäviljelylaitokset voivat ajan mittaan olla vähemmän riippuvaisia viljelytuista ja vähemmän alttiita viljelykasvien hintojen vaihteluille, koska puutavara tuottaa merkittävän osan niiden tuloista. Laajaperäisissä peltometsätalousjärjestelmissä viljelykelpoisten puistoalueiden (avomaa, jossa on tilapäisesti tai pysyvästi viljeltyjä hajanaisia puuryhmiä) palveluarvo voi hyödyttää myös maatalousyrityksiä pian. 

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan yli 1,2 miljardia ihmistä eri puolilla maailmaa harjoittaa peltometsätaloutta noin miljardilla hehtaarilla maata (FAO, 2017). Peltometsätalous on nyt saamassa kasvavaa suosiota kaikkialla EU:ssa, kun otetaan huomioon sen ekologiset ja taloudelliset hyödyt. Agforward-hankkeen mukaan peltometsätalouden kokonaispinta-ala EU-27:ssä on noin 15,4 miljoonaa hehtaaria (lähes 9 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta), josta valtaosa on silvopastoraalista peltometsätaloutta (15,1 miljoonaa hehtaaria) ja pienempi osa peltometsätaloutta (358 000 hehtaaria).  Poronhoito mukaan lukien pinta-ala kasvaa 52 miljoonaan hehtaariin. Peltometsäviljelyyn liittyvän maatalousmaan määrä vaihtelee kuitenkin suuresti maiden välillä Kreikan ja Portugalin noin 50 prosentista Keski- ja Pohjois-Euroopan alhaisempiin arvoihin. Esimerkkejä peltometsäviljelykäytännöistä ovat korkkitammen alla laiduntavat lampaat (joissakin osissa Portugalia ja Espanjaa löydetyt montados-ja dehesaslajikkeet, joiden kokonaispinta-ala on 4,6 miljoonaa hehtaaria), korkeat hedelmäpuut, joiden alla viljellään kasveja, tai laiduntavat karjat (Streuobst Keski-Euroopassa) tai poronhoito boreaalisessa metsässä. 

Peltometsätalouden mahdollisuudet edistää kestävää kehitystä on tunnustettu kansainvälisissä toimintakehyksissä, kuten ilmastonmuutosta koskevassa Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksessa (UNFCCC) ja biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa (CBD), mikä oikeuttaa lisäämään investointeja sen kehittämiseen. Euroopassa sitä tuetaan yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) ensimmäisestä (suora tuki) ja toisesta (maaseudun kehittämistuki) pilarista. Peltometsätalous voi edistää YMP:n kolmen tavoitteen saavuttamista kestävänä käytäntönä, joka tuottaa useita ekopalveluja: elinkelpoinen elintarviketuotanto, luonnonvarojen kestävä hoito ja ilmastotoimet sekä tasapainoinen aluekehitys. 

Peltometsätalousjärjestelmien onnistunut täytäntöönpano edellyttää julkisen ja yksityisen sektorin sidosryhmäorganisaatioiden osallistumista. Sidosryhmät on otettava mukaan tutkimus- ja laajentamisohjelmiin sen varmistamiseksi, että ohjelmat ovat merkityksellisiä, sovellettavissa ja käytännöllisiä. Usean sidosryhmän foorumeilla ja yksiköiden välisissä kokouksissa olisi koordinoitava lähestymistapaa peltometsäviljelyn kehittämiseen ja luotava synergioita eri alojen välille. Peltometsätalousstrategioiden käsittely tuo paikallishallinnon lähemmäs johdon päätöksentekotasoa. Integroitu maankäytön suunnittelu sidosryhmälähtöisten osallistavien lähestymistapojen avulla voi tarjota alojen välisiä koordinointi- ja neuvottelufoorumeita. Maatalousvirastoille olisi annettava alojen välinen koordinointi, koska peltometsäviljelyä harjoitetaan pääasiassa maatiloilla. Peltometsätalouden olisi myös yhdistettävä kaupunki- ja maaseutualueet (alueellinen lähestymistapa) ja edistettävä monitoiminnallista tuotantojärjestelmää (maisemaan perustuva lähestymistapa). 

Euroopassa toimii peltometsätalousverkosto (European Agroforestry Federation, EURAF), johon kuuluu noin 280 jäsentä 20:stä Euroopan maasta. Se edistää peltometsäviljelykäytäntöjen käyttöönottoa kaikkialla Euroopassa ja ylläpitää verkkosivustoa, jolla jaetaan peltometsäviljelyä koskevia tietoja, tieteellisiä tuloksia ja poliittisia kysymyksiä. Se järjestää myös puolivuosittaisen konferenssin ja osallistuu suuriin tutkimushankkeisiin.

Peltometsätalouden kehittämistä edistävää julkista politiikkaa olisi pidettävä joukkona toimia ja välineitä, joilla luodaan suotuisat olosuhteet tällaisten järjestelmien kehittämiselle. Näissä politiikoissa sidosryhmien panos, tiedon saatavuus, asianmukaiset teknologiat ja laajennuspalvelut, yksityiset ja julkiset kumppanuudet sekä ympäristöpalveluista ja hyvästä hallinnosta saatavat palkkiot ovat tärkeämpiä kuin itse asetus. Politiikoilla ja valtion toimilla olisi edistettävä lyhyen ja pitkän aikavälin hyötyjä ja luotava suotuisat olosuhteet peltometsätalousjärjestelmien kehittämiselle. 

Peltometsätaloudella on edessään haasteita, kuten epäsuotuisat poliittiset kannustimet, riittämätön tietämyksen levittäminen, oikeudelliset rajoitteet ja heikko koordinointi niiden eri alojen välillä, joihin se vaikuttaa. Sitä ei käsitellä riittävästi kansallisessa päätöksenteossa, maankäytön suunnittelussa ja maaseudun kehittämisohjelmissa. Näin ollen sen mahdollista vaikutusta talouteen ja kestävän kehityksen tavoitteisiin ei ole vielä täysin tunnustettu tai hyödynnetty, eikä odotettuja tuloksia ole vielä saavutettu. 

Mahdollisia rajoittavia tekijöitä olivat muun muassa hallinnollinen rasite ja metsänomistusrakenne, joihin voitaisiin puuttua lisäämällä hyvien käytäntöjen vaihtoa ja edistämistä jäsenvaltioiden välillä ja niiden sisällä. YMP:n puitteissa on suunniteltu yli 25 toimenpidettä, joilla tehostetaan viittä peltometsäviljelykäytäntöä (silvopastoraalinen, silvottava, metsänviljely, rantakaistat ja kotipuutarhat), mutta peltometsäviljelyn täytäntöönpanoa koskevien sääntöjen monimutkaisuus ja YMP:n ensimmäisen ja toisen pilarin välisen johdonmukaisuuden puute eivät tue peltometsäviljelytoimintaa. Sen vuoksi peltometsäviljelyn täytäntöönpanoa koskevia sääntöjä olisi yksinkertaistettava. 

Peltometsätalousjärjestelmät ovat pitkän aikavälin investointi. Kestää jonkin aikaa, ennen kuin puut kypsyvät ja tuottavat odotetut toiminnot ja hyödyt, mikä tarkoittaa, että peltometsätalousjärjestelmien kannattavuus edellyttää useita vuosia. Samaan aikaan viljelijät voivat kärsiä joitakin alkuvaiheen nettotulojen menetyksiä ennen kuin he hyötyvät investoinnistaan, mikä voi vähentää heidän halukkuuttaan investoida peltometsätalouteen. Keskipitkän aikavälin hyödyt ovat kuitenkin merkityksellisiä ja voivat kannustaa peltometsäviljelyn täytäntöönpanoon. 

Lisäksi monilla viljelijöillä ei ole tietoa peltometsätaloudesta, ja tämän lähestymistavan edistämiseksi YMP:n avulla tarvitaan koulutusohjelmia. Siksi peltometsätalouden sisällyttäminen koulu- ja korkeakouluopetukseen on olennaisen tärkeää, jotta tulevat viljelijät ja loppukäyttäjät olisivat tietoisia tämän käytännön monista eduista. 

Puiden, viljelykasvien ja karjan yhdistelmä vähentää ympäristöriskejä, auttaa luomaan pysyvän maaperän eroosiota vastaan, minimoi tulvien aiheuttamat vahingot ja lisää veden varastointia, mikä lisää tuottavuutta. Lisäksi puut tuovat ravinteita syvemmistä maaperäkerroksista tai palkokasvien tapauksessa typen sitomisen kautta, mikä voi muuntaa lehtien kuivikkeet viljelykasvien lannoitteeksi. Tarkempia tietoja peltometsätaloudesta: 

• auttaa suojelemaan ja ylläpitämään maatalouden tuotantokapasiteettia; 
• lisää maatalouden tuottavuutta, koska puiden ja viljelykasvien yhdistelmä voi tehostaa resurssien, kuten auringon säteilyn tai veden, talteenottoa ja vähentää ulkoisten tuotantopanosten, kuten lannoitteiden tai torjunta-aineiden, tarvetta; 
• monipuolistaa maataloustuotteita, mikä voi lisätä taloudellisia voittoja tarjoamalla vuotuisia ja säännöllisiä tuloja useista tuotoksista ja vähentämällä yhden hyödykkeen tuotantoon liittyviä riskejä; 
• parantaa maaperän ja veden laatua, vähentää (tuuli)eroosiota ja ehkäisee tulvien aiheuttamia vahinkoja; 
• vähentää alttiutta korkeille lämpötiloille, koska puut tarjoavat suojan viljelykasveille ja vähentävät niihin liittyviä vahinkoja; 

• parantaa biologista monimuotoisuutta luomalla monipuolisen elinympäristön, jossa luonnonvaraiset lajit voivat elää; 
• toimii tuholaisten torjumiseksi, pölytyksen lisäämiseksi ja maan säilyttämiseksi tulevaa sukupolvea varten; 
• tarjoaa virkistysmahdollisuuksia – kuten ratsastusta, maastopyöräilyä, luonnonvaraisten eläinten ja kasvien tarkkailua ja maaseutumatkailua – jotka hyödyttävät suurta yleisöä, monipuolistavat maanomistajien tuloja ja lisäävät maiseman monimuotoisuutta ja houkuttelevuutta; 
• lisää hiilen sitomista pysyvään/vuotuiseen kasvintuotantoon, maaperään ja maisemaan, mikä on ristiriidassa ilmastonmuutoksen kanssa; 

YMP:llä tuetaan taloudellisesti peltometsäviljelyä. Viljelijät voivat saada suoria tukia peltometsäviljelyyn käytettävää hehtaaria kohden sekä tukea peltometsäviljelyjärjestelmien perustamiseen tai ylläpitämiseen YMP:n maaseudun kehittämisen toimintalohkossa. YMP:n kautta tukea saavat kolme tukikelpoista maatyyppiä (I pilari) ovat peltoala (puutiheys alle 100 puuta hehtaaria kohden), pysyvä nurmi (tai pysyvä laidun) ja pysyvät viljelykasvit. Toisen pilarin toimenpiteellä 8.26 tuetaan peltometsätalousjärjestelmien perustamista ja ylläpitoa siten, että katetaan perustamiskustannukset (enintään 80 prosenttia) ja ylläpitokustannukset viiden vuoden vuosipalkkiolla. Merkittävät kustannukset liittyvät peltometsäviljelyn siirtymään, joka vie aikaa ja jota on tuettava. 

Peltometsätalousjärjestelmien edut sivuutettiin 1900-luvun lopulla. Monikäyttöistä maankäyttöä koskevat useat oikeudelliset rajoitukset ja monimutkaiset verotuspuitteet rajoittivat myös peltometsätalouden kehittämistä vuosien mittaan. Vuosina 2001–2010 kaikista peltometsätalousjärjestelmistä tuli vähitellen tukikelpoisia yhteisen maatalouspolitiikan mukaisesti. Nyt kaikki maatalousmaa on tukikelpoista puupeitteestä riippumatta, lukuun ottamatta metsiä ja maata, jota käytetään muuhun kuin maataloustuotantoon. Peltometsätalous voi saada tukea myös vuoden 2020 jälkeisen YMP:n (2021–2027) ensimmäisestä ja toisesta pilarista, joissa keskitytään ympäristö- ja ilmastopalveluihin, joissa peltometsäviljelyllä voisi olla keskeinen rooli tulevan YMP:n vihreässä arkkitehtuurissa. Jäsenvaltioiden on päätettävä, miten ja missä määrin ne haluavat tukea peltometsätaloutta strategiasuunnitelmiensa avulla. 

Peltometsätalous on myös osa uuden vihreän kehityksen ohjelman toimintapoliittista kehystä, johon kuuluvat sekä Pellolta pöytään -strategia että vuoteen 2030 ulottuva EU:n biodiversiteettistrategia. Strategian olisi toimittava yhdessä uuden YMP:n kanssa peltometsäviljelykäytäntöjen täytäntöönpanon tukemiseksi. 

Peltometsätalouskäytäntöjen täytäntöönpanoaika on yleensä noin muutama vuosi. Se riippuu kuitenkin suuresti peltometsätaloutta koskevan tiedon levittämisen tasosta, alueen politiikoista ja valtion toimista sekä sidosryhmien osallistumisen asteesta.  

Peltometsätalous on pitkän aikavälin sopeutumistoimenpide, ja se on yleensä pitkäikäinen (vuosikymmeniä).