Keinotekoisten lumikinoksien luominen saimaannorpan kasvatusmenestyksen parantamiseksi

Ilmastonmuutos on pitkäaikainen uhka Saimaan hyljekannalle, koska alalajin onnistunut jalostus riippuu jää- ja lumipeitteestä. Hylkeet synnyttävät tyypillisesti yhden pennun subnivean-pesässä, joka sijaitsee järven rannalla muodostuneessa lumiliukumassa. Pesä tarjoaa suojaa petoeläimiä ja ankaraa ilmastoa vastaan, ja äiti-pentu-pari käyttää sitä hoitoaikana.

Talvella, jolloin lumiolosuhteet ovat hyvät, noin 8 prosenttia pennuista löydetään kuolleina pesäpaikoilta. Leuto talvi ja lumen puute voivat kuitenkin aiheuttaa suuren perinataalikuolleisuuden (kuten vuosina 2006 ja 2007 noin 30 %). Saimaan lumipeite on ollut viime vuosina poikkeuksellisen ohutta. Esimerkiksi talvella 2014 hyljepesien tarvitsemista tuulen ajamista lumikumpuista oli pulaa. Ilmaston lämpeneminen ja siihen liittyvät ilmasto-olosuhteiden muutokset voivat pahentaa tilannetta entisestään. Lisäksi saimaanhylkeet eivät sisämaan järviluontotyypin vuoksi pysty siirtymään ilmastonmuutoksen vuoksi suotuisammille alueille.

Saimaannorppahankkeen tavoitteena on vähentää Saimaannorpan tärkeimpiä uhkia, jotka on tunnistettu Saimaan hylkeensuojelustrategiassa ja -toimintasuunnitelmassa. Sillä pyritään erityisesti vähentämään ilmastonmuutokseen, kalastukseen ja ihmisen aiheuttamiin häiriöihin liittyviä riskejä. Hankkeen tuloksia hyödynnetään suojelustrategian ja siihen liittyvien säädösten päivittämisessä.

Yksi hankkeen päätavoitteista on helpottaa ilmastonmuutokseen sopeutumista keräämällä ihmisen aikaansaamia lumiliukumia, jotta saimaanhylkeen pesimismenestys leutoina talvina paranisi. Muita tavoitteita ovat sivusaaliskuolleisuuden vähentäminen kehittämällä hyljeystävällisiä kalastusmenetelmiä, ihmisen aiheuttamien häiriöiden vähentäminen, paikallisten ihmisten ottaminen mukaan suojelutoimiin ja heidän tietoisuutensa lisääminen sekä keskeisiä ekologisia kysymyksiä ja hylkeiden mahdollisia uhkia koskevan tietämyksen päivittäminen tehokkaan säilyttämisen ja seurannan perustaksi.

Itä-Suomen yliopistossa kehitettiin keinotekoinen lumikinosmenetelmä. Sen täysimittainen toteutus uutena suojelumenetelmänä on tehty LIFE Saimaa Seal -hankkeessa, jonka tavoitteena on parantaa hylkeen poikasten selviytymistä leudoissa talvissa, kun lumipeite ei riitä pesiin.

Vuosien 2014-2016 huonojen lumiolosuhteiden talvina hylkeen lisääntymisalueelle kasaantui yhteensä 519 ihmisen aiheuttamaa lumikinoksia. Ajomatkat kasaantuivat vuosittain tammikuussa ja helmikuun alussa. Ihmisen aiheuttamien ajelehtimien muoto ja koko jäljittelevät luonnollista tuulta, joka ajelehti lumikumpuja. Saimaannorpan pesät sijaitsevat jäällä rantaan ajelehtivilla lumilla. Ajelehtimispaikan läheisyyteen kerättiin luonnonlunta lumilapioilla ja työntäjillä, ja ajelehtimispaikat sijaitsivat mahdollisten pesäpaikkojen läheisyydessä. Minimi lumipeite jäällä lumiaallon tekemiseen on noin 5 senttimetriä. Lumiliukuman tarkat mitat riippuvat sijainnista ja saatavilla olevan lumen määrästä. Lumilintujen tulisi kuitenkin olla riittävän suuria suurille synnytyspesille eli noin 1 m korkeita, 3-6 m leveitä ja 8-15 m pitkiä.

Lumihangen tekoon osallistui yli 200 ihmistä, joista suurin osa oli vapaaehtoisia. Vuosittain (vuosina 2014–2016) maalis–huhtikuussa suoritetun pesälaskennan perusteella keinotekoinen lumikinostusmenetelmä vaikuttaa tehokkaalta suojelutoimelta. ohjeistetut paikalliset vapaaehtoistyöntekijät soveltuvat hyvin sen täytäntöönpanoon. Näiden kolmen talven aikana hylkeet käyttivät suurinta osaa (>75 %) ihmisen aiheuttamista lumikinoksista pesäpaikkoina, ja poikkeuksellisen leudon talven 2014 aikana yli 90 prosenttia havaituista pennuista syntyi näissä ajelehtimispaikoissa. Tämän suojelutoimen ansiosta perinataalikuolleisuus pysyi merkittävästi alhaisempana kuin aiempina talvina, jolloin lumiolosuhteet olivat huonot.

Saimaan LIFE-hyljehankkeessa toteutetaan myös muita toimenpiteitä, joilla ei suoraan puututa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin vaan vähennetään hylkeiden kuolleisuutta ja siten parannetaan niiden kykyä sietää ilmastonmuutosta. Hyljeturvalliset rysäverkot (ammattikalastajien käyttämät ahven- ja kuhapyydykset) on kehitetty yhteistyössä paikallisten ammattikalastajien kanssa. Myös lähes 300 virkistyskalastajien verkkoa on korvattu hyljeturvallisilla kalanpyydyksillä (eri pyydystyyppi, pienempi kuin enimmäkseen ammattikalastajien käyttämä rysäverkko). Tavoitteena on, että yhteensä 500 verkkoa korvataan hyljeturvallisilla rysillä hankkeen aikana (eli vuoteen 2018 mennessä). Lisäksi lähes 1 500 korkkia, jotka tekevät perinteisistä rysistä hylkeitä turvallisia (estämällä aukon enimmäisleveyden olevan yli 15 cm ja estämällä siten hylkeiden pääsyn rysään), on annettu ilmaiseksi. Näiden konkreettisten toimien lisäksi virkistyskalastaja voi allekirjoittaa vapaaehtoisen sitoumuksen käyttää hyljeturvallisia kalastusmenetelmiä myös kalastusrajoitusajan ulkopuolella. Tähän mennessä yli 400 kalastajaa on allekirjoittanut sitoumuksen.

Saimaannorpan kannalta elintärkeiden Natura 2000 -alueiden hoitosuunnitelmat on laadittu tai niitä valmistellaan parhaillaan, ja luonnonsuojelua varten on hankittu 34 hehtaaria maata (saaria) ja 670 hehtaaria vettä. Lisäksi toteutetaan useita valistus- ja koulutusaloitteita.

Metsähallitus, Parks & Wildlife Finland vastaa suurimmasta osasta saimaanhylkeen suojelu- ja seurantatoimenpiteistä. Itä-Suomen yliopiston tutkimustyöllä on ollut keskeinen rooli ihmisen aiheuttaman lumikinouden menetelmän kehittämisessä ja vuosittaisessa pesälaskennassa.

Vapaaehtoisten rooli on myös erittäin tärkeä sekä lumikinoksien tekemisessä että väestödynamiikan seurannassa ja arvioinnissa. Vuosien saatossa kokeneet paikalliset vapaaehtoiset ovat osallistuneet saimaannorpan vuosittaisiin pesälaskentoihin. Nämä vapaaehtoiset tuntevat vaativat kenttätyöolosuhteet jäällä ja norppien perinteiset lisääntymispaikat. Saimaan LIFE-hyljehankkeessa pyrittiin rakentamaan tähän ensimmäiseen avainvapaaehtoisryhmään perustuva laajempi vapaaehtoisverkosto, joka kattaisi hyljelajin koko levinneisyysalueen, jotta voitaisiin varautua talvi-ilmaston lämpenemisen mahdollisiin haasteisiin. Luonnonsuojelijoiden lisäksi vapaaehtoisia olivat virkistyskalastajat, poliitikot (paikalliset ja kansalliset), päättäjät, paikalliset asukkaat, kesäasukkaat ja useiden kansalaisjärjestöjen jäsenet. Näin ollen se on hyvä esimerkki siitä, miten konkreettinen suojelutoimi voi lisätä paikallisten ihmisten avoimuutta ja osallistumista suojeluun ja tuoda ihmisiä yhteen.

Talvella 2014-2016 tarvittiin valtavia ponnistuksia ihmisen aikaansaamien lumikinoksien kasaamiseksi Saimaan huonojen lumiolosuhteiden vuoksi. Yhteensä yli 200 vapaaehtoista teki tämän työn mahdolliseksi. Noin kahden viikon vuotuisen toiminnan aikana vuosina 2014 ja 2016, jolloin ihmisen aikaansaamien lumikinoksien toteuttaminen kattoi suurimman osan hylkeen levinneisyysalueesta, vapaaehtoiset työskentelivät yhteensä 169 (eli kahdeksan kuukautta) ja 247 (lähes 12 kuukautta) kokoaikavastaavaa päivää. Vapaaehtoisten ja Metsähallituksen lisäksi muutamat yhteistyökumppanit, kuten Itä-Suomen yliopisto, WWF Suomi ja paikalliset ELY-keskukset, osallistuivat merkittävällä panoksella ihmisen aiheuttamien lumikinoksien toteuttamiseen. Ihmisen aikaansaamien lumikinoksien kokonaismäärä kasvoi 240:llä vuonna 2014 ja 211:llä vuonna 2016. Talvella 2015 järven keskiosaan, jossa lumiolosuhteet olivat heikoimmat, kasaantui 68 ihmisen aikaansaamaa lumikinoksia, ja vapaaehtoisillakin oli silloin ratkaiseva rooli.

Ihmisen aikaansaamat lumikinokset ovat osoittautuneet tehokkaaksi keinoksi vähentää pentukuolleisuutta talvisin, kun lumiolosuhteet ovat huonot. Perinataalikuolleisuus vaihteli 8 prosentista 16 prosenttiin näiden kolmen talven aikana (2014–2016), jolloin ihmisen aiheuttamat lumikinokset kasattiin suojelutoimenpiteenä, kun taas aiempien leutojen talvien perinataalikuolleisuus ennen menetelmän kehittämistä on ollut lähes 30 prosenttia (esim. 2006 ja 2007). Hylkeet ovat hyväksyneet pesäpaikaksi noin 75 prosenttia ihmisen tekemistä lumikinoksista ja kolmen viime talven aikana yhteensä 59 prosenttia havaituista pennuista on syntynyt ihmisen tekemillä lumikinoksilla.

Hanke on saanut Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Suomen kansallisen komitean myöntämän biodiversiteettipalkinnon 2013-2014. Alustavat tulokset ovat herättäneet kiinnostusta myös Suomen ulkopuolella, kun on testattu uutta, yksinkertaista ja innovatiivista ratkaisua ilmastonmuutoksen kielteisten vaikutusten lieventämiseksi erittäin uhanalaiselle väestölle.

Ihmisen tekemä lumikinosmenetelmä on kuitenkin tehokas vain niin kauan kuin lunta on saatavilla ja järvessä on vierekkäinen jääpeite. Jo nyt lumen ja/tai jään määrä on ollut rajoittava tekijä joillakin alueilla myös ihmisen aiheuttamien lumikinoksien osalta. Siksi tässä hankkeessa on aloitettu myös pitkäikäisten keinotekoisten pesärakenteiden kehittäminen ja testaus vastasyntyneiden saimaanhylkeiden pentujen suojan varmistamiseksi tulevaisuudessa.

LIFE Saimaa Seal -hankkeen kokonaisbudjetti on 5 261 612 euroa. Kokonaistalousarviosta 75 prosenttia rahoitetaan Euroopan unionin LIFE+-luonnon- ja biodiversiteettirahastosta. Toimi ”Saimaannorpan lisääntymisolosuhteiden parantaminen keinotekoisilla lumikinoksilla” on yksi hankkeen 63 toimesta, ja tämän erityistoimen kustannukset ovat noin 4 prosenttia hankkeen kokonaisbudjetista.

Suurin osa (59 prosenttia) vuosina 2014–2016 syntyneistä pennuista syntyi ihmisen aiheuttamilla lumikinoksilla syntyneissä pesissä, ja perinataalikuolleisuus oli huomattavasti pienempi kuin aiempina talvina, jolloin lumiolosuhteet olivat huonot, kun menetelmää ei käytetty, mikä korostaa tekniikan hyödyllisyyttä ja onnistumista (lisätietoja kohdassa ”Menestys ja rajoittavat tekijät”).

Saimaannorpalla on IUCN:n uhanalaisen (EN) alalajin asema, ja luontotyyppidirektiivissä se on laji, joka tarvitsee tiukkaa suojelua (neuvoston direktiivi 92/43/ETY, liite IV). Viimeksi mainitun mukaan tiukan suojelun kohteena olevan lajin (tai alalajin) eloonjäämisen kannalta tärkeän elinympäristön, lisääntymispaikan ja levähdyspaikan heikentäminen ja hävittäminen on kielletty. Siksi LIFE-hanke on saanut paikalliselta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta luvat ihmisen aiheuttamien lumikinoksien kasaamiseen hylkeen pesäpaikoille. Lisäksi seuraavat oikeudelliset seikat ovat merkityksellisiä Saimaan hylkeiden suojeluhankkeen kannalta.

Suojelupolitiikka

Saimaannorppa suojeltiin vuonna 1955 metsästyslakiin perustuvalla asetuksella. Vuonna 1993 lakisääteinen suojelu siirrettiin luonnonsuojelulakiin ja hoitovastuu annettiin ympäristöministeriölle ja käytännössä Metsähallitukseen kuuluvalle valtion virastolle, Wildlife Finlandille. Saimaannorpan suojelustrategia ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2011, ja niitä päivitetään parhaillaan.

Suojelualueet ja -ohjelmat

Saimaan järvialueella Linnansaaren kansallispuiston perustaminen vuonna 1956 oli merkittävä tekijä saimaanhylkeen suojelussa (9 600 hehtaaria, talvisin 65-86 hyljettä). Koloveden kansallispuisto perustettiin vuonna 1990 ja saimaannorpan suojelu oli alueen suojelun tärkein tekijä (2 300 ha, talvivarastosovellus). 9–12 sinettiä). Saimaanhylkeen suojelemiseksi on perustettu myös yksityisomistuksessa olevia suojelualueita.

Suomen kansallinen rantaviivan suojeluohjelma hyväksyttiin vuonna 1990. Se antaa myös keinot suojella saimaannorpan pesiviä elinympäristöjä. Saimaalla ohjelma kattaa 92 000 hehtaaria (lähinnä vesialueita). Suurin osa hylkeen levinneisyysalueesta kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Natura 2000 -alueita on yhteensä 157 426 hehtaaria (33 022 hehtaaria maata, 124 404 hehtaaria vettä). Rantaviivan suojeluohjelma ja Natura 2000 -verkosto kattavat vastaavasti noin 70 prosenttia ja 95 prosenttia niistä rannoista, joilla hylkeiden pesäpaikat sijaitsevat. Natura 2000 -verkoston suojeluohjelman ja suojelutavoitteiden toteuttamiseksi on perustettu luonnonsuojelualueita ja hankittu alueita valtiolle suojelutarkoituksiin. Natura 2000 -verkoston toteuttamista toteutetaan myös maankäyttö- ja rakennuslain mukaisilla maankäyttösuunnitelmilla, kalastuslain mukaisilla kalastusrajoituksilla ja moottoriajoneuvojen käyttöä maastossa sääntelevän lainsäädännön mukaisilla rajoitusalueilla.

Kalastusrajoitukset

Saimaalla kalastusta on rajoitettu 1980-luvulta lähtien saimaannorpan suojelemiseksi. Kalastuskiellot ja -rajoitukset ovat norppakannan tärkeimpiä suojelutoimenpiteitä, ja rajoitusalueet ovat kasvaneet 1,5 prosentista noin 60 prosenttiin järven pinta-alasta. Tällä hetkellä kalastusrajoitusasetuksessa (259/2016) on yksi alueellinen (noin 60 % järvestä) ja kaksi ajallista (kevätaika ja ympärivuotinen) kalastusrajoitusta. Keväällä (15.4.–30.6.), joka on pentujen eloonjäämisen kannalta kriittisin ajanjakso, verkkojen käyttö on kielletty. Useimpien tappavien pyydystyyppien käyttö hylkeissä (esim. yli 15 cm leveät rysät, vahvasilmäiset verkot, kaloilla syötetyt koukut ja monifilamenttiverkot) on kielletty ympäri vuoden. Vuoden 2016 aluelaajennuksesta huolimatta asetuksen aluekattavuus on edelleen pienempi kuin saimaannorpan lisääntymis- tai levinneisyysalue erityisesti järven pohjois- ja eteläosissa. Asetuksen lisäksi asetusalueen lähivesialueilla (81 km² syyskuussa 2016) toteutetaan myös vapaaehtoisuuteen perustuvia kalastusrajoitussopimuksia. Vapaaehtoisen kalastusrajoitussopimuksen allekirjoittamisesta asetusalueella tai sen läheisyydessä maksetaan taloudellinen korvaus vesienomistajille (kalastusoikeuden omistajille).

Ihmisen rakentamia lumikinoksia rakennettiin vuosittain (vuosina 2014–2016) lyhyen ajanjakson aikana (viikot talvea kohti ja ennen lisääntymiskautta). Liukumat kasaantuvat myös tulevaisuudessa, jos niitä tarvitaan huonojen lumiolosuhteiden vuoksi.

Ihmisen rakentamat lumikinokset kestävät vain yhden lisääntymiskauden, joten ne on rakennettava uudelleen joka vuosi. Keinotekoinen lumikinosmenetelmä sisällytetään saimaannorpan vakiintuneiden suojelukäytäntöjen altaaseen.

Raisa Tiilikainen
Project Manager
Metsähallitus Parks & Wildlife Finland
Tel.:  +358 40 754 1449
E-mail: raisa.tiilikainen@metsa.fi

Miina Auttila
miina.auttila@metsa.fi

Life Environment -ohjelma