Luonnonvarojen mukautuva hoito

Biologinen monimuotoisuus tarjoaa monenlaisia ekosysteemipalveluja (tarjoaminen, sääntely ja ylläpito, kulttuuripalvelut), jotka ovat välttämättömiä ihmisten hyvinvoinnille. Näillä palveluilla on muun muassa tärkeä rooli ilmaston sääntelyssä, ja ne edistävät näin merkittävästi ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista. Ihmisen toiminta aiheuttaa kuitenkin yhä enemmän paineita ja vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin, ja ilmastonmuutoksen odotetaan voimistavan näitä uhkia valtavasti, mikä johtaa

• lajien runsauden ja levinneisyyden muutokset, jotka johtuvat myös elinympäristöjen muuttumisesta ja häviämisestä (esim. merenpinnan nousun vuoksi);
• fenologian muutokset, jotka voivat johtaa lajien välisen synkronoinnin menettämiseen;
• muutokset yhteisön koostumuksessa (muutokset ekosysteemin lajien tyypeissä ja runsaudessa, jotka johtuvat niiden vaihtelevasta kyvystä sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muuttuviin olosuhteisiin);
• muutokset ekosysteemin prosesseissa, toiminnoissa ja palveluissa;

Biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja luonnon kyky tuottaa tavaroita ja palveluja on maailmanlaajuinen prioriteetti. Kun otetaan huomioon biologisen monimuotoisuuden, ekosysteemien ja ilmastonmuutoksen keskinäiset yhteydet, niiden vaikutusten kokonaisvaltainen käsittely on ratkaisevan tärkeää tehokkaan suojelun kannalta. Ratkaisevan tärkeää on omaksua ekosysteemilähtöinen lähestymistapa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja ottaa luontopohjaiset ratkaisut huomioon kehitys- ja suojelupolitiikoissa.

Kestävät ekosysteemit ja niihin liittyvät palvelut riippuvat lajien ja ympäristön monimutkaisesta vuorovaikutuksesta. Nämä vuorovaikutukset ovat hyvin dynaamisia ja niihin liittyy usein epälineaarisia prosesseja. Biologisen monimuotoisuuden ja luontotyyppien hallinta edellyttää myös erilaisten vaikuttavien tekijöiden, kuten mahdollisten ilmastovaikutusten, muuttuvien sosioekonomisten paineiden ja niihin liittyvien epävarmuustekijöiden, huomioon ottamista. Tätä siirtymistä staattisen suojelun näkökulmasta mukautuvaan hoitoon korostetaan ilmastonmuutosta ja Natura 2000 -verkostoa koskevissa suuntaviivoissa. Natura 2000 -verkosto, johon kuuluu yli 27 000 aluetta ja yli miljoona km2, korostaa luontotyyppien mukautuvan hoidon merkitystä näille suojelualueille ja alueelle, johon ne kuuluvat.

Ekosysteemien ja sosioekologisten järjestelmien mukautuva hallinta on iteratiivinen prosessi, jossa yhdistyvät hallintatoimet ja kohdennettu seuranta. Tämän jatkuvan oppimisen lähestymistavan tavoitteena on parantaa vaikutusten kohteena olevien elinympäristöjen ja uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien sopeutumiskykyä. Ilmastonmuutoksen yhteydessä mukautuvaan hallintaan kuuluvat seuraavat: i) mahdollisia ilmastovaikutuksia ja niihin liittyvää epävarmuutta koskevan tietämyksen analysointi, ii) tällaisten vaikutusten käsittelemiseksi toteutettavien toimien suunnittelu, iii) ilmastolle herkkien lajien, elinympäristöjen, ekosysteemipalvelujen ja -prosessien seuranta hoidon tehokkuuden arvioimiseksi ja iv) parannettujen (tai uusien) hoitotoimien uudelleensuunnittelu ja täytäntöönpano. Jotta luonnonjärjestelmiä voidaan hallita tehokkaasti ja mukautuvasti ilmastonmuutoksen olosuhteissa, on otettava huomioon seuraavat strategiat:

• Luonnollisten prosessien ymmärtäminen: Ymmärrä, että luonnolliset prosessit ovat dynaamisia ja että lajien odotetaan reagoivan yksilöllisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Näin ollen elinympäristöjen hoidon on oltava joustavaa, mukautuvaa ja erityistä.
• Suojeluprioriteettien mukauttaminen: Vastataan suojelutavoitteiden muutoksiin (ilmastonmuutoksen vuoksi) ja otetaan oppia paikallisella, alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla saaduista kokemuksista mukauttamalla suojelutavoitteita, -mekanismeja ja -suunnitelmia.
• Valtavirtaistettu mukautuva hallinnointi: Valtavirtaistetaan luontotyyppien mukautuvan hoidon periaatteet muihin hoitosuunnitelmiin ja maankäyttöstrategioihin. Tämä mahdollistaa ilmastonmuutokseen sopeutuvien ekosysteemien luonnollisen kehityksen tai tukee sitä ja edistää palveluja, joita ne voivat tarjota myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta.
• Sidosryhmien osallistaminen: Otetaan asiaankuuluvat sidosryhmät mukaan havainnollistamaan eri hoitovaihtoehtojen vaikutuksia lajeihin ja ekosysteemeihin ja keskustelemaan niistä korostaen myös ekosysteemipalveluihin kohdistuvia vaikutuksia. Sidosryhmien varhainen ja avoin osallistuminen voi lisätä sellaisten luontotyyppejä koskevien mukautuvien hoitotoimien hyväksymistä, jotka voivat aiheuttaa joitakin rajoituksia, kuten kalastusrajoituksia, metsien ennallistamista tai vuoristolaidunten hoidon muutoksia (esim. niittoajan muutokset).
• Tulosten seuranta: Laaditaan kohdennettua seurantaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin (esim. lajien runsauden, muuttoprosessien ja fenologian muutosten arviointi) ja sisällytetään seurannan tulokset hallintaprosesseihin, jotta päätöksiä voidaan jatkuvasti parantaa.

Yleisesti tunnustettuja luontotyyppien sopeutumista edistäviä toimia ovat muun muassa seuraavat:

• Ekologisten suojeluverkostojen vahvistaminen. Ekologinen suojeluverkosto (ks. Climate-ADAPT-mukautusvaihtoehto Parannetaan ekologisten verkostojen toiminnallista kytkeytyneisyyttä) on ekologisten käytävien yhdistämien keskeisten luontotyyppien järjestelmä, joka on perustettu ja kunnostettu tarpeen mukaan biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi hajanaisissa ekosysteemeissä (suojelualueita koskevien IUCN:n parhaiden käytäntöjen sarja nro 30). Tämä on erityisen tärkeää, koska ilmastonmuutos voi saada lajit muuttamaan etsimään eloonjäämiselle sopivia elinympäristöjä. Ekologisia verkostoja voidaan parantaa laajentamalla, ennallistamalla, yhdistämällä ja suojelemalla keskeisiä elinympäristöjä nykyisiltä ja tulevilta uhkilta. Suojelualueiden perustaminen ja hoito yhdessä muiden tehokkaiden aluekohtaisten suojelutoimenpiteiden kanssa on keskeisessä asemassa ekologisten verkostojen säilyttämisessä suojelemalla ekosysteemejä, jotka ovat alttiita monille paineille, kuten ilmastonmuutokselle. Ne auttavat myös suojelemaan ekosysteemejä, jotka voivat luonnostaan puskuroida tiettyjä ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Esimerkiksi meri- ja rannikkoympäristöissä meriheinäkasvien, marskimaiden, korallien ja mangrovekasvien ennallistaminen ja säilyttäminen on tärkeää eroosion torjumiseksi ja tulevan aaltoenergian vaimentamiseksi. Vihreä ja sininen infrastruktuuri tukee ekosysteemien yhteyksien parantamista erityisesti kaupunki- ja esikaupunkialueilla.

• Ekosysteemien ennallistamisen keskeisten ekologisten ominaisuuksien tunnistaminen ja suojelu. Keskeisten ekologisten piirteiden suojelu edellyttää maisemapohjaista lähestymistapaa luontotyyppien rakenteellisten ominaisuuksien (esim. metsien seralaatiovaiheet), kriittisten luontotyyppien (esim. kalojen kutualueet) ja lajien, joilla on tärkeä toiminnallinen rooli, hallintaan (Thurman et al 2024). Keskeiset ekologiset piirteet voivat liittyä lajiin tai yhteisöön (esim. petoeläin, joka vaikuttaa suureen biomassaan tai lajien määrään) tai tärkeään luontotyyppiin (esim. joka tukee korkeaa tuottavuutta tai pesivien tai siitoseläinten aggregaatiota).
• Ilmastonmuutosrefugian tunnistaminen ja suojeleminen. Ilmastonmuutos Refugia ovat alueita, joille on ominaista vakaat paikalliset ilmasto- ja ympäristöolosuhteet, jotka jatkuvat ajan mittaan alueellisista ja maailmanlaajuisista muutoksista huolimatta (Ashcroft et al., 2012). Vaikka menetelmät merten suoja-alueiden tunnistamiseksi kehittyvät edelleen, ne perustuvat tyypillisesti ilmastotietoihin, topografisiin tietoihin ja jäännöksenä elävien lajien populaatioihin, jotka olivat jälleen levinneet laajemmalle (IUCN:n suojelualueita koskevien parhaiden käytäntöjen ohjesarja nro 24). Välimerellä kreikkalaiset tutkijat ovat kehittäneet refugian tunnistamismenetelmän, joka perustuu laajamittaiseen ilmaston vakauteen ja pienimuotoiseen ilmaston vaihteluun maisemissa (Doxa et al., 2022, Science for Environment Policy news article).

• Tuetaan geenivirtaa: Geneettisen monimuotoisuuden edistäminen voi olla olennaisen tärkeää lajien sopeutumiskyvyn parantamiseksi, erityisesti kun otetaan huomioon lajien siirtäminen (tuonti, palauttaminen tai istuttaminen) ja/tai ex situ -suojelu. Lajien siirtämistä olisi kuitenkin arvioitava huolellisesti pitkän aikavälin riskien, sosiaalisen hyväksynnän ja oikeudellisten rajoitusten perusteella.

Kattavan seurantaohjelman laatiminen on olennaisen tärkeää tällaisten toimenpiteiden tehokkuuden ja mahdollisten vaikutusten seuraamiseksi.

Biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen säilyttämistä ei voida saavuttaa ilman koko yhteiskunnan laajaa osallistumista. Sen vuoksi olisi painotettava merkittävästi paikallissuunnitteluviranomaisten, maanomistajien, kansalaisjärjestöjen, paikallisyhteisöjen ja muiden sidosryhmien välistä yhteistyötä, jolla edistetään mukautuvien hoitotoimenpiteiden suunnittelua, käyttöönottoa ja ylläpitoa, mukaan lukien ekologisten verkostojen luominen.

Suojeluun liittyvien lähestymistapojen valitsemiseen liittyy monia haasteita, joissa otetaan huomioon mukautuva hoito. Yksi tärkeimmistä prosessiin liittyvistä haasteista johtuu siitä, että mukautuva hallinta on lähestymistapa, jossa yhdistyvät riskit ja epävarmuustekijät (jotka johtuvat esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista, maankäytön muutoksista jne.), mikä tekee hallinnosta ja päätöksistä monimutkaisempia ja edellyttää siksi selkeää sitoutumista joustavuuteen ja avoimuuteen pitkän aikavälin oppimisprosesseissa. Käytännön näkökulmasta yksi suurimmista haasteista johtuu siitä, että suuri osa maasta on yksityisomistuksessa ja luontotyypit ovat jo hyvin hajanaisia ja niihin kohdistuu useita paineita, mikä rajoittaa joidenkin mukautuvan hoidon keskeisten osatekijöiden täysimääräistä täytäntöönpanoa (esimerkiksi ne, jotka liittyvät elinympäristöjen mahdolliseen laajentamiseen ja lajien vapaaseen liikkuvuuteen).

Luontotyyppien mukautuvan hoidon onnistumista voidaan parantaa

• Toteutetaan toimia, joista ei valiteta ja joissa otetaan huomioon kaikki todennäköiset vaikutukset.
• Lisätään tietoisuutta häiriönsietokykyisten ekosysteemien ja niiden palvelujen suuresta arvosta, myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen parantamisen osalta.
• Sopeutumisen integrointi asiaankuuluville aloille (esim. vesi- ja tulvariskien hallinta, maatalous, metsätalous, kaupunkisuunnittelu) hyödyntäen ekosysteemeihin perustuvien sopeutumismenetelmien tarjoamia mahdollisuuksia.
• julkisen ja yksityisen sektorin välisten kumppanuuksien edistäminen;
• Kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien, myös paikallisyhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen, osallistaminen.

Kustannukset voivat vaihdella suuresti riippuen toteutettavista toimenpiteistä. Niihin voi sisältyä: 1) kustannukset, jotka aiheutuvat ilmastoskenaarioita, ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja biologisen monimuotoisuuden haavoittuvuuksia koskevien tutkimusten tekemisestä, 2) kustannukset, jotka aiheutuvat ratkaisujen määrittelystä ja sopeutumisen suunnittelusta, 3) kustannukset, jotka aiheutuvat toimenpiteiden täytäntöönpanosta (mukaan lukien esimerkiksi maan ostaminen, elinympäristöjen luomiseen tai ennallistamiseen liittyvien töiden toteuttaminen jne.), ja 4) kustannukset, jotka aiheutuvat toteutettujen toimenpiteiden vaikutusten seurannasta.

Ilmastonmuutoksen näkökulmasta luontotyyppien mukautuvalla hoidolla pyritään parantamaan luonnonjärjestelmien sopeutumiskykyä. Biodiversiteetin kannalta keskeisiä hyötyjä ovat muun muassa kasvi- ja eläinlajien parempi kyky sietää ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Tällä lähestymistavalla pyritään myös ylläpitämään ja parantamaan ekosysteemipalveluja, myös niitä, jotka ovat merkityksellisiä ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta. Biologisesti monimuotoiset ja häiriönsietokykyiset ekosysteemit tarjoavat sääntelypalveluja, jotka auttavat lieventämään ilmastoriskejä ihmisyhteiskunnalle. Esimerkiksi vuoristoalueiden säilöttyjen metsien jatkuva seuranta ja mukautuva hoito voivat vähentää alttiutta maanvyörymille, joita tiheämmät ja voimakkaammat äärimmäiset sademäärät voivat pahentaa. Vastaavasti nykyisten viheralueiden mukautuva hallinta ja uusien vihreiden infrastruktuurien luominen kaupunkialueille voivat vähentää haavoittuvuutta helleaalloille.

Ekosysteemien säilyttämisestä, suojelemisesta ja ennallistamisesta on hyötyä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Sekä meri- että maaekosysteemeillä on keskeinen rooli hiilen varastoinnissa. Rannikon kosteikot (mangrovet, meriheinät ja marskimaat) sitovat ja varastoivat valtavia määriä hiiltä, jota usein kutsutaan siniseksi hiileksi. Toisaalta vihreällä hiilellä tarkoitetaan maaekosysteemien, myös maaperän ja biomassan, sitomaa hiiltä. Se liittyy metsiin, turvemaihin, niittyihin, savanneihin, tundraan ja viljelymaihin.

Lisäksi häiriönsietokykyiset ekosysteemit tarjoavat tärkeitä tuotantopalveluja taloudellisesta näkökulmasta. Tämä koskee esimerkiksi maataloutta (erityisesti maaperän ja sen ekologisten yhteisöjen roolia), kalastusta tai makean veden tarjontaa. Lisäksi häiriönsietokykyiset ja hyvin säilyneet ekosysteemit voivat tuottaa tärkeitä kulttuuripalveluja, joista on hyötyä ihmisten hyvinvoinnille ja joillekin taloudellisille toiminnoille (esim. matkailu).

Monissa keskeisissä yleissopimuksissa ja EU:n direktiiveissä (esim. Ramsarin, Bonnin ja Bernin yleissopimukset, EY:n luontotyyppi- ja lintudirektiivit). Euroopan komissio hyväksyi vuonna 2011 biologista monimuotoisuutta koskevan EU:n strategian, jonka tavoitteena on ehkäistä biologisen monimuotoisuuden köyhtymistä ja parantaa Euroopan lajien, elinympäristöjen, ekosysteemien ja niiden tarjoamien palvelujen terveyttä seuraavan vuosikymmenen aikana. Strategiassa kannatetaan ekosysteemeihin perustuvia lähestymistapoja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja korostetaan ilmastonmuutoksen sietokyvyn ja biologisen monimuotoisuuden välistä vahvaa yhteyttä. Komissio hyväksyi vuonna 2013 vihreän infrastruktuurin strategian, jolla edistetään vihreän infrastruktuurin käyttöönottoa EU:ssa.

Luonnon ennallistamista koskeva laki (EU, n 1991, 2024) tuli voimaan elokuussa 2024. Se on keskeinen osa EU:n biodiversiteettistrategiaa. Sen tavoitteena on ennallistaa ekosysteemejä, luontotyyppejä ja lajeja EU:n maa- ja merialueilla, jotta voidaan i) mahdollistaa luonnon monimuotoisuuden ja häiriönsietokyvyn pitkän aikavälin kestävä elpyminen; ii) edistää ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista koskevien EU:n tavoitteiden saavuttamista; iii) täyttää kansainväliset sitoumukset.

Suojelutavoitteita on tarkasteltava säännöllisesti uudelleen ottaen huomioon ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhat, ilmastonmuutoksen ja muiden paineiden välinen vuorovaikutus (esim. elinympäristöjen pirstoutuminen tai eksoottisten lajien leviäminen) sekä uusi tietämys esimerkiksi biologisen monimuotoisuuden alttiudesta ilmastonmuutokselle. Koska ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole yhdenmukaisia eri alueilla, on tärkeää arvioida biologisen monimuotoisuuden muuttuvaa tilaa paikallisella, alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja reagoida siihen mukauttamalla suojelun tasoa ja tavoitteita eri yleissopimuksissa sekä suojelusuunnitelmissa ja -mekanismeissa.

Mukautuvan hallinnointijärjestelmän määrittelyyn kuluu yleensä muutama vuosi (1–3 vuotta), ja siihen sisältyy myös sidosryhmien kuulemisvaihe. Täytäntöönpanovaiheen odotetaan vievän enemmän aikaa, vaikka se riippuukin suuresti tarkasteltavasta erityisestä sopeutumistoimenpiteestä.

Jokainen mukautuva lähestymistapa edellyttää jatkuvaa suunnittelua, täytäntöönpanoa, seurantaa ja uudelleentarkastelua. Erityisten sopeutumistoimenpiteiden elinkaari riippuu niiden luokista ja ylläpidosta, mutta se on yleensä hyvin pitkä, ja hyötyjen odotetaan kestävän loputtomiin.