Luontotyyppien mukautuva hoito

Biologinen monimuotoisuus tarjoaa monenlaisia ekosysteemipalveluja (tuotanto, sääntely ja ylläpito, kulttuuripalvelut), jotka ovat välttämättömiä ihmisten hyvinvoinnille. Näillä palveluilla on muun muassa tärkeä rooli ilmaston sääntelyssä, joten ne edistävät merkittävästi ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista. Ihmisen toiminta on kuitenkin vastuussa luonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin kohdistuvien paineiden ja vaikutusten lisääntymisestä, ja ilmastonmuutoksen odotetaan voimistavan näitä uhkia merkittävästi, mikä johtaa

• muutokset lajien runsaudessa ja levinneisyydessä, myös elinympäristöjen muuttumisen ja häviämisen (esim. merenpinnan nousun) seurauksena;
• fenologian muutokset, jotka voivat johtaa lajien välisen synkronian häviämiseen;
• muutokset yhteisön koostumuksessa (muutokset lajien tyypeissä ja runsaudessa ekosysteemissä, koska niiden kyky sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muuttuviin olosuhteisiin vaihtelee);
• muutokset ekosysteemien prosesseissa, toiminnoissa ja palveluissa;

Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja luonnon kyky tuottaa tavaroita ja palveluja ovat maailmanlaajuisesti ensisijaisia tavoitteita. Kun otetaan huomioon biologisen monimuotoisuuden, ekosysteemien ja ilmastonmuutoksen keskinäiset yhteydet, niiden vaikutusten kokonaisvaltainen käsittely on ratkaisevan tärkeää tehokkaan suojelun kannalta. Keskeinen näkökohta on ekosysteemilähtöisen lähestymistavan omaksuminen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja luontopohjaisten ratkaisujen valtavirtaistaminen kehitys- ja suojelupolitiikoissa.

Häiriönsietokykyiset ekosysteemit ja niihin liittyvät palvelut riippuvat lajien ja ympäristön monimutkaisesta vuorovaikutuksesta. Nämä vuorovaikutukset ovat hyvin dynaamisia ja niihin liittyy usein epälineaarisia prosesseja. Biologisen monimuotoisuuden ja elinympäristöjen hoito edellyttää myös erilaisten vaikuttavien tekijöiden, kuten mahdollisten ilmastovaikutusten, muuttuvien sosioekonomisten paineiden ja niihin liittyvien epävarmuustekijöiden, huomioon ottamista. Ilmastonmuutostaja Natura 2000 -verkostoa koskevissa suuntaviivoissakorostetaan tätä siirtymistä staattisesta suojelun näkökulmasta mukautuvaan hoitotapaan. Natura 2000 -verkosto, johon kuuluu yli 27 000 aluetta ja yli miljoona neliökilometriä, korostaa luontotyyppien mukautuvan hoidon merkitystä näille suojelualueille ja alueelle, johon ne kuuluvat.

Ekosysteemien ja sosioekologisten järjestelmien mukautuva hallinta on iteratiivinen prosessi, jossa yhdistyvät hallintatoimet ja kohdennettu seuranta. Tämän jatkuvan oppimisen lähestymistavan tavoitteena on parantaa vaikutusten kohteena olevien elinympäristöjen ja uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien sopeutumiskykyä. Ilmastonmuutoksen yhteydessä sopeutuva hallinta sisältää: i) mahdollisia ilmastovaikutuksia ja niihin liittyvää epävarmuutta koskevan tietämyksen analysointi, ii) tällaisten vaikutusten käsittelemiseksi toteutettavien toimien suunnittelu, iii) ilmastolle herkkien lajien, luontotyyppien, ekosysteemipalvelujen ja prosessien seuranta hoidon tehokkuuden arvioimiseksi ja iv) parannettujen (tai uusien) hoitotoimien uudelleensuunnittelu ja täytäntöönpano. Jotta luonnonjärjestelmiä voidaan hallita tehokkaasti ja sopeutuvasti ilmastonmuutoksen oloissa, on otettava huomioon seuraavat strategiat:

• Luonnollisten prosessien ymmärtäminen: Ymmärrä, että luonnolliset prosessit ovat dynaamisia ja että lajien odotetaan reagoivan yksilöllisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Näin ollen elinympäristöjen hoidon on oltava joustavaa, mukautuvaa ja erityistä.
• Suojeluprioriteettien mukauttaminen: Vastataan (ilmastonmuutoksesta johtuviin) muuttuviin suojeluprioriteetteihin ja otetaan oppia paikallisella, alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla saaduista kokemuksista mukauttamalla suojelutavoitteita, -mekanismeja ja -suunnitelmia.
• Valtavirran mukautuva hallinta: Sisällytetään luontotyyppien mukautuvan hoidon periaatteet muihin hoitosuunnitelmiin ja maankäyttöstrategioihin. Tämä mahdollistaa ilmastonmuutoksen kestävien ekosysteemien luonnollisen kehityksen tai tukee sitä sekä edistää niiden tarjoamia palveluja myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta.
• Sidosryhmien osallistaminen: Otetaan asiaankuuluvat sidosryhmät mukaan havainnollistamaan eri hoitovaihtoehtojen vaikutuksia lajeihin ja ekosysteemeihin ja keskustelemaan niistä sekä korostamaan vaikutuksia ekosysteemipalveluihin. Sidosryhmien varhainen ja avoin osallistuminen voi lisätä sellaisten luontotyyppejä koskevien mukautuvien hoitotoimien hyväksyntää, jotka voivat aiheuttaa joitakin rajoituksia, kuten kalastusrajoitukset, metsien ennallistaminen tai muutokset vuoristolaidunten hoidossa (esim. niittoajan muutokset).
• Seurataan tuloksia: Otetaan käyttöön kohdennettu seuranta, joka koskee ilmastonmuutoksen vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin (esim. lajien runsauden, muuttoprosessien ja fenologian muutosten arviointi), ja sisällytetään seurantatulokset hallintaprosesseihin, jotta päätöksiä voidaan jatkuvasti parantaa.

Yleisesti tunnustettuja toimia luontotyyppien sopeutuvaksi hoitamiseksi ovat muun muassa seuraavat:

• Ekologisten suojeluverkostojen parantaminen. Ekologinen suojeluverkosto (ks. Climate-ADAPT adaptation option Improve the functional connectivity of ecological networks ) on ekologistenkäytävien yhdistämä keskeisten elinympäristöjen järjestelmä, joka perustetaan ja ennallistetaan tarpeen mukaan biologisenmonimuotoisuuden säilyttämiseksi pirstoutuneissa ekosysteemeissä (IUCN Best Practice Protected Area Guidelines Series No. 30). Tämä on erityisen tärkeää, koska ilmastonmuutos voi saada lajit muuttamaan etsimään sopivia elinympäristöjä eloonjäämistä varten. Ekologisia verkostoja voidaan vahvistaa laajentamalla, ennallistamalla, yhdistämällä ja suojelemalla keskeisiä elinympäristöjä nykyisiltä ja tulevilta uhkilta. Suojelualueiden perustaminen ja hoito yhdessä muiden tehokkaiden alueperusteisten suojelutoimenpiteiden kanssa on keskeisessä asemassa ekologisten verkostojen säilyttämisessä,sillä ne suojelevat monille erilaisille paineille, kuten ilmastonmuutokselle, alttiita ekosysteemejä. Ne auttavat myös suojelemaan ekosysteemejä, jotka voivat luonnollisesti puskuroida tiettyjä ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Esimerkiksi meri- ja rannikkoympäristöissä meriheinien, marskimaiden, korallien ja mangrovemetsien ennallistaminen ja säilyttäminen on tärkeää eroosion torjumiseksi ja tulevan aaltoenergian vaimentamiseksi. Vihreällä ja sinisellä infrastruktuurilla tuetaan ekosysteemien yhteenliitettävyyden parantamista erityisesti kaupunki- ja esikaupunkialueilla.

• Ekosysteemien ennallistamisen kannalta keskeisten ekologisten ominaisuuksien tunnistaminen ja suojeleminen. Keskeisten ekologisten piirteiden suojelu edellyttää maisemalähtöistä lähestymistapaa luontotyyppien rakenteellisten ominaisuuksien (esim. metsän seerumivaiheet), kriittisten luontotyyppien (esim. kalojen kutualueet) ja lajien, joilla on tärkeä toiminnallinen rooli, hallintaan (Thurman ym. 2024). Keskeiset ekologiset ominaisuudet voivat liittyä lajiin tai yhteisöön (esim. petoeläin, joka vaikuttaa suureen biomassaan tai lajien määrään) tai tärkeään luontotyyppiin (esim. joka tukee korkeaa tuottavuutta tai pesivien tai siitoseläinten yhteenliittymiä).
• Ilmastonmuutoksen refugian tunnistaminen ja suojeleminen. Ilmastonmuutos Refugia ovat alueita, joille on ominaista vakaat paikalliset ilmasto- ja ympäristöolosuhteet, jotka jatkuvat ajan mittaan huolimatta alueellisista ja maailmanlaajuisista muutoksista (Ashcroft et al., 2012). Vaikka merten suojapaikkojen tunnistamismenetelmät kehittyvät edelleen, ne perustuvat tyypillisesti ilmastotietoihin, topografisiin tietoihin ja reliikkilajien populaatioihin, jotka ovat jälleen levinneet laajalle (IUCNBest Practice Protected Area Guidelines Series No. 24). Välimeren alueella kreikkalaiset tutkijat ovat kehittäneet menetelmän suojapaikkojen tunnistamiseksi, joka perustuu laajamittaiseen ilmastovakauteen ja pienimuotoiseen ilmaston vaihteluun maisemissa (Doxa et al., 2022, Science for Environment Policy news article).

• Tukigeenivirta: Geneettisen monimuotoisuuden edistäminen voi olla elintärkeää lajien sopeutumiskyvyn parantamiseksi, erityisesti kun otetaan huomioon lajien siirtäminen (istutus, uudelleenistutus tai istutus) ja/tai ex situ -suojelu. Lajien siirtämistä olisi kuitenkin arvioitava huolellisesti pitkän aikavälin riskien, sosiaalisen hyväksynnän ja oikeudellisten rajoitusten perusteella.

Kattavan seurantaohjelman laatiminen on olennaisen tärkeää tällaisten toimenpiteiden tehokkuuden ja mahdollisten vaikutusten seuraamiseksi.