5.3 Valtavirtaistaminen: Sopeutumisen sisällyttäminen välineisiin ja alakohtaisiin politiikkoihin

Sopeutumistavoitteiden ja -toimenpiteiden käyttöönotto ja täytäntöönpano alakohtaisissa politiikoissa ja niiden välineissä on olennaisen tärkeää, koska ilmastonmuutos vaikuttaa käytännöllisesti katsoen kaikkiin hallinnon aloihin ja sosioekonomiseen toimintaan, ja kansalliset tai alueelliset sopeutumista koskevat toimintasuunnitelmat ovat näin ollen enimmäkseen monialaisia ja monialaisia poliittisia asiakirjoja. Näin ollen sopeutumista ei voida toteuttaa erillään muiden alojen nykyisistä politiikoista (esim. lainsäädäntö, rahoitusjärjestelmät), välineistä (esim. lainsäädäntö, strategiat, suunnitelmat, ohjelmat, hankkeet, rahoitus, koulutus), hallintorakenteista (esim. verkostot) ja prosesseista (esim. päätöksenteko), vaan se on pantava täytäntöön suurelta osin alakohtaisten toimintalinjojen kautta. Sopeutumisen toteuttaminen edellyttää näin ollen sopeutumispolitiikkojen sisällyttämistä aloihin. Tärkeä osa sopeutumisen valtavirtaistamista on sen sisällyttäminen alakohtaisiin politiikan välineisiin. Politiikan yhdentämisen tärkein keino on horisontaalinen hallinto, johon kuuluvat koordinointi-, yhteistyö- ja verkostoitumismekanismit, -instituutiot ja -prosessit.

Valtavirtaistaminen tarkoittaa ennen kaikkea sopeutumisen sisällyttämistä alakohtaisen päätöksenteon kaikille tasoille toimintapoliittisista asialistoista, lainsäädännöstä, strategioista, välineistä (kuten ohjelmista ja suunnitelmista) talousarvioihin, hankkeisiin ja päivittäisiin työrutiineihin. Päätavoitteena on saavuttaa julkisten politiikkojen johdonmukaisuus eli eri alakohtaisten politiikkojen mukauttaminen ja yhdenmukaistaminen ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevien tavoitteiden kanssa, jotta voidaan minimoida konfliktit, välttää kompromisseja ja edistää keskinäisiä synergioita yhteisten yleisten sopeutumistulosten saavuttamiseksi.

Käytössä on periaatteessa laaja valikoima olemassa olevia välineitä, joita voidaan käyttää sopeutumisstrategioiden ja -toimintasuunnitelmien täytäntöönpanoon eri aloilla ja tasoilla, mikä tekee niistä tärkeimmän keinon valtavirtaistamiseen ja vertikaaliseen täytäntöönpanoon. Sopeutumisen sisällyttäminen politiikan välineisiin edellyttää asiaankuuluvien olemassa olevien välineiden seulontaa ja uudelleentarkastelua, sopeutumisen lähtökohtien määrittämistä sekä sopeutumistavoitteiden ja -huolten sisällyttämistä niihin. Jos jo käytössä oleviin välineisiin tehtävät muutokset eivät riitä, on kehitettävä ja otettava käyttöön uusia välineitä sopeutumisen toteuttamiseksi. On todennäköistä, että ”pehmeitä” ja ”kovia” kannustimia tasapainottavien poliittisten välineiden runsas yhdistelmä on tehokkain sopeutumista koskevissa toimintasuunnitelmissa tyypillisesti esitettyjen sopeutumistoimenpiteiden toteuttamiseksi käytännössä.

Mahdollisia välineitä voivat olla seuraavat:

Oikeudelliset välineet (lait, asetukset, asetukset, ei-sitovat säädökset, kuten standardit)
Taloudelliset välineet (rahoitus, verot, maksut, julkiset hankinnat, avustukset, lainat, markkinapohjaiset)
Tiedotusvälineet (tutkimukset, tietokannat, tiedotuskampanjat, neuvonta, koulutus, ohjaus ja työvälineet, tapahtumat, verkkosivustot)
Kumppanuusvälineet (julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuussopimukset, vapaaehtoiset sopimukset, yhteistyöhankkeet)
Hybridimuotoiset strategiset/suunnitteluvälineet (suunnitelmat, strategiat, ohjelmat, suunnitteluvälineet, raportointijärjestelmät)

Yksi esimerkki sääntelyn valtavirtaistamisesta on alakohtaisten sopeutumissuunnitelmien laatiminen, joka voi perustua oikeudellisiin vaatimuksiin tai jota voidaan edistää valtavirtaistamista koskevalla yleisellä strategiakehyksellä. Pakolliset velvoitteet, jotka koskevat alakohtaisten sopeutumissuunnitelmien laatimista tai sopeutumisen sisällyttämistä nykyisiin alakohtaisiin politiikka-asiakirjoihin, sellaisina kuin ne ovat voimassa joissakin Euroopan maissa, ovat varmasti sopeutumispolitiikan yhdentämistä vauhdittava tekijä. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä varmistamaan tehokasta täytäntöönpanoa käytännössä, vaan niihin olisi yhdistettävä horisontaalisen hallinnon "pehmeät" muodot. Niihin voi kuulua riittävän liikkumavaran antaminen alan edustajille, jotta ne voivat yhdessä kehittää sopeutumistoimenpiteitään, jolloin ne voivat kehittää sitoutumista täytäntöönpanoon, tai sellaisten sopeutumisratkaisujen kehittäminen, jotka ovat houkuttelevia ja räätälöityjä aloille ja tuottavat etuja oman etunsa mukaisesti.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen valtavirtaistaminen EU:n politiikoissa on tärkeä tekijä sopeutumispolitiikan yhdentämisessä kansallisella tasolla. Esimerkkeinä voidaan mainita vesihuoltoa (vesipolitiikanpuitedirektiivi),tulvariskien hallintaa (tulvadirektiivi),katastrofiriskien vähentämistä (pelastuspalvelumekanismi),kaupunkisuunnittelua(EU:n kaupunkiagenda, kaupunginjohtajien energia- ja ilmastosopimus)ja vihreää infrastruktuuria (vihreääinfrastruktuuria koskeva strategia) koskevatEU:n politiikat sekä monialaiset politiikat, kuten ympäristövaikutusten arviointi ja vakuutuspolitiikka. Lisätietoja valtavirtaistamisen todellisesta tilanteesta on Climate-ADAPT-toimialasivuilla.

Lisäksi valtioiden välisen yhteistyön alueilla toteutettavilla Interreg-ohjelmilla, makroaluestrategioilla ja kansainvälisillä yleissopimuksilla tuetaan sopeutumisen valtavirtaistamista Euroopan maissa ja alueilla ohjelma- ja hanketasolla. Climate-ADAPT tarjoaa tietoa EU:n eri politiikoista, joissa ilmastonmuutokseen sopeutumisen valtavirtaistaminen on käynnissä tai sitä tutkitaan.