Kuivuus- ja vesiensuojelusuunnitelmat

Veden niukkuuden ja kuivuuden riski kasvaa Euroopassa, erityisesti Välimeren alueilla. Näihin riskeihin puututaan yleensä kuivuudenhallintasuunnitelmilla ja vesiensuojelusuunnitelmilla tai yhdistetyillä suunnitelmilla, joissa kuivuudenhallinta ja vesiensuojelu yhdistetään. Kuivuudenhallintasuunnitelman tarkoituksena on ehkäistä ja lieventää kuivuuden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja talouteen. Ne ovat sääntelyvälineitä, joissa vahvistetaan vedenkäytön painopisteet ja määritellään tiukemmat rajoitukset julkisesti tarjotun veden saatavuudelle kuivuuden aikana.

Kuivuudenhallintasuunnitelmilla pyritään takaamaan veden riittävä saatavuus ihmisten olennaisten tarpeiden täyttämiseksi, väestön terveyden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi, vesimuodostumien tilaan kohdistuvien kielteisten kuivuusvaikutusten välttämiseksi tai minimoimiseksi ja taloudelliseen toimintaan kohdistuvien kielteisten vaikutusten minimoimiseksi. Ne on valmisteltava etukäteen ennen kuin niitä tarvitaan. Vesiensuojelusuunnitelma on strategia tai strategioiden yhdistelmä (pinta- ja pohja)vesivarojen säilyttämiseksi ja valvomiseksi. Vesiensuojelusuunnitelman tavoitteena on vähentää veden kulutusta, minimoida vesihävikkiä ja -jätettä, parantaa vedenkäytön tehokkuutta sekä parantaa veden kierrätystä ja uudelleenkäyttöä. Nykyisten vesivarojen tehokkaampi käyttö ei ainoastaan edistä vesivarojen säilyttämistä ja vedenjakelun tehostamista, vaan myös vähentää ympäristövaikutuksia (esimerkiksi käsiteltävän jäteveden määrän vähenemisen vuoksi) ja uusien hankintalähteiden kehittämiseen liittyviä kustannuksia. Kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmat voidaan myös yhdistää kuivuus- ja vesiensuojelusuunnitelmiin, jotka sisältävät ohjeita ja vaatimuksia vesiensuojelusta ja kuivuuden varalta julkisille veden toimittajille.

Kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmista voi tulla toimenpiteitä ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi siinä määrin, että niissä voidaan ottaa huomioon tulevia ilmastonmuutosskenaarioita ja ennustettuja vaikutuksia koskevat näkökohdat. Huomioon otettavat ilmastonmuutoksen mahdolliset vaikutukset liittyvät muutoksiin vesimuodostumien luonnollisessa järjestelmässä, ekologisessa tilassa (joka vaikuttaa vesivarojen laatuun) ja veden kysynnässä (esim. kastelu, kaupunkien ja teollisuuden vesihuolto). Merkittävät muutokset edellyttävät sopeutumistoimia, jotka voidaan sisällyttää tällaisiin suunnitelmiin. Koska kuivuuden sosiaaliset vaikutukset ovat tyypillisiä veden niukkuuteen liittyville ongelmille, mukautetuissa suunnitelmissa olisi myös tarkasteltava, miten ilmastonmuutoksesta johtuva veden saatavuuden ja tarjonnan mahdollinen väheneminen voi pahentaa ongelmia, jotka liittyvät väestönkehityksestä ja talouskehityksestä johtuvaan veden kysynnän kasvuun. Kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmien peruselementit ja sisältö ovat seuraavat:

• altaan yleiset ominaisuudet normaaleissa ja kuivuusolosuhteissa;
• vesistöalueen kuivuushistoria;
• kuivuuden ominaispiirteet (intensiteetti, esiintymistiheys, kesto jne.) altaan sisällä;
• kuivuutta koskevan varoitusjärjestelmän käyttöönotto;
• ohjelma ja toimet vesien suojelemiseksi sekä kuivuuden ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi;
• organisaatio- ja hallintorakenne (toimivaltainen viranomainen, komitea tai työryhmä kuivuuden vaikutusten tunnistamiseksi ja hallintavaihtoehtojen ehdottamiseksi, sidosryhmien laajennettu ryhmä);
• seurantajärjestelmä;
• suunnitelmien päivitys- ja seurantamekanismi;
• julkiset vesihuoltosuunnitelmat.

Ihannetapauksessa kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmiin olisi sisällyttävä määrällisiä ja mitattavissa olevia tavoitteita ja joukko toimenpiteitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, ja ne olisi asetettava tärkeysjärjestykseen sovittujen ja yhteisten kriteerien mukaisesti (esim. suorituskyky, täytäntöönpanokustannukset, odotetut hyödyt jne.).

Kuivuudenhallintaa ja vesiensuojelua koskevia suunnitelmia voidaan laatia eri hallinnon tasoilla (kunnallinen, kastelualue, maakunnallinen, alueellinen tai jopa kansallinen taso) ja eri talouden aloille. Ne olisi joka tapauksessa liitettävä EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti määriteltyihin vesipiirin hoitosuunnitelmiin. Kansallisella tasolla kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmissa kuvataan yleensä normatiivinen kehys, organisaatiorakenne ja poliittiset välineet (kuten vedenottolupien myöntäminen ja hinnoittelu), joilla puututaan kuivuuteen ja veden niukkuuteen liittyviin ongelmiin, sekä kuivuuden hätäilmoitusmenettelyt, korkean tason poliittiset tavoitteet ja käytettävissä olevat resurssit. Kuivuuden hallintaa ja vesiensuojelua koskevissa alueellisissa tai vesistöaluekohtaisissa suunnitelmissa käsitellään yleensä yksityiskohtaisemmin. Ne voivat tarjota tietoa alueellisista kuivuuden aiheuttajista ja indikaattoreista, kuivuusriskistä ja haavoittuvuudesta, pitkän aikavälin toimista kuivuuden haavoittuvuuden vähentämiseksi, kuivuusriskin lieventämisvaihtoehdoista aloittain ja kuivuuden vakavuustasosta, tehtävien jakamisesta alueellisten toimijoiden kesken, kriteereistä kuivuuden hallintasuunnitelmien laatimiseksi vesihuoltojärjestelmän tasolla, yhteistyöjärjestelmistä pelastuspalveluviraston kanssa ja suunnitelmien uudelleentarkasteluprosesseista.

Kuivuudenhallinta- ja/tai vesiensuojelusuunnitelman kannalta olennaista on määrittää asiaankuuluvat sidosryhmät, jotka osallistuvat vesihuoltoon, kuivuuden suunnitteluun ja vesiensuojeluun. Näiden sidosryhmien on osallistuttava ja oltava tasapuolisesti edustettuina suunnitelman laatimisen varhaisessa vaiheessa. Suunnitteluprosessiin osallistuminen antaa sidosryhmille mahdollisuuden kehittää ymmärrystä toistensa näkökulmista ja luoda yhteistyöratkaisuja. Paikallisilla sidosryhmillä on parhaat tiedot vedenkäytön eri aloista ja hydrologisen kierron osatekijöistä, ja ne voivat varmistaa, että tavoitteet ovat johdonmukaisia ja että ne pannaan täytäntöön siellä, missä sosioekonomiset kustannukset ovat alhaisimmat. Aktiivisella osallistumisella edistetään vesilähteiden tasapainoista hallintaa ja minimoidaan eri käyttötapojen ja ympäristövaikutusten väliset ristiriidat.

Hyvä lähestymistapa on perustaa työryhmiä tai foorumeita, jotka kokoavat yhteen yksilöityjä sidosryhmiä sekä kokeneita ja tunnustettuja vesialan asiantuntijoita, jotka voivat neuvoa ja kuulla suunnitelmien laatimisen aikana. Lisäksi alakohtaisia taulukoita, joissa keskustelut voivat olla sujuvampia, ja pieniä sidosryhmäryhmiä voidaan pitää hyödyllisinä välineinä yleisön osallistumisen edistämiseksi. Julkisessa tiedottamisessa ja kuulemisessa voidaan noudattaa säänneltyjä tai lakisääteisiä menettelyjä (esim. virallisia tiedotteita) tai laajoja ja helposti saatavilla olevia julkaisuja ja sähköisiä tietovälineitä, joita yhteiskunta myöhemmin käyttää yleisemmin.

Merkittävä menestystekijä kuivuuden hallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmien suunnittelussa ja täytäntöönpanossa on syvällisen tietämyksen saatavuus seuraavista:

· vedenkäyttötavat ja niiden vaikutus hyvinvointiin;

vesimuodostumien hydrologiset olosuhteet ja niihin liittyvät keskipitkän ja pitkän aikavälin ilmastonmuutosennusteet;

Veden kysyntään vesi-intensiivisillä talouden aloilla ja julkiseen vedenkulutukseen vaikuttavat tekijät.

Kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelman onnistuminen edellyttää sidosryhmien aktiivista osallistumista ja hyvää vuoropuhelua tieteen ja poliittisten päättäjien välillä koko suunnitteluprosessin ajan. Lisäksi kuivuuden hallinta- ja vesiensuojelusuunnitelma olisi sisällytettävä EU:n vesipuitedirektiivissä edellytettyihin vesipiirin hoitosuunnitelmiin tai koordinoitava niiden kanssa. Tehokkaiden kuivuudesta varoittavien järjestelmien perustaminen edistää osaltaan kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmien täytäntöönpanon onnistumista.

Yhteiskunnallisten, taloudellisten ja ympäristöön liittyvien arvojen ja etujen väliset ristiriidat voivat haitata tarvittavaa yhteistyötä suunnitelman suunnittelun ja täytäntöönpanon aikana, erityisesti kun vesivarat vähenevät. Suunnitteluprosessin oikeudelliset rajoitteet liittyvät muun muassa vesioikeuksiin, voimassa oleviin yleistä luottamusta koskeviin lakeihin, julkisia vedentoimittajia koskeviin vaatimuksiin ja vastuukysymyksiin.

Kuivuudenhallinta- ja vesiensuojelusuunnitelman laatimiseen liittyvät kustannukset ovat arviolta 50 000-100 000 euroa. Täytäntöönpanokustannukset vaihtelevat huomattavasti tarkasteltavan laajuuden, ongelman vakavuuden, vesimuodostumien paikallisten ominaispiirteiden ja vedenkäytön sekä suunniteltujen toimenpiteiden mukaan. Kustannukset on aina punnittava suhteessa tappioihin, joita aiheutuisi, jos suunnitelmaa ei olisi tehty.

Hyötynä on, että kaikki talouden alat voivat jatkaa toimintaansa organisoidusti, mutta vedenpinnan laskiessa, mikä tarkoittaa, että talouden ja ympäristön häiriöt ovat vähäisempiä kuin hallitsemattomassa kuivuustilanteessa.

Asetus maatalouden keinokasteluun käytettävän veden uudelleenkäytön vähimmäisvaatimuksista

Käsitelläkseen veden niukkuutta ja kuivuutta EU:ssa Euroopan komissio antoi vuonna 2007 tiedonannon ”Veden niukkuuden ja kuivuuden haasteeseen vastaaminen Euroopan unionissa”. Tiedonannossa luetellaan toimintavaihtoehtoja, jotka voidaan toteuttaa EU:n yhteisinä toimina vedenkäytön tehostamiseksi ja veden säästämiseksi sekä kuivuuteen varautumisen ja riskienhallinnan parantamiseksi. Vesipolitiikan puitedirektiivissä, joka on EU:n vesipolitiikan lippulaiva, tunnustetaan kuivuus mahdollisiksi uhkiksi, jotka voivat kumota pyrkimykset saavuttaa yhteisön vesimuodostumien hyvä ekologinen tila. Marraskuussa 2012 saatiin päätökseen veden niukkuutta ja kuivuutta koskeva politiikan uudelleentarkastelu, joka sisällytettiin Euroopan vesien suojelua koskevaan suunnitelmaan. Arvioinnissa todettiin, että komission vuonna 2007 antamassa tiedonannossa ehdotettujen toimintapoliittisten välineiden täytäntöönpanossa oli edistytty, mutta veden niukkuuden ja kuivuuden suuntausten kääntämistä koskevaa yleistavoitetta ei ollut saavutettu. Suunnitelmassa kannustettiin jäsenvaltioita sisällyttämään kuivuusriskien hallinta paremmin tuleviin vesipiirien hoitosuunnitelmiinsa vesivarojen hoidon johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Euroopan komissio julkaisi vuonna 2020 uuden asetuksen veden uudelleenkäytön vähimmäisvaatimuksista maatalouden keinokastelussa. Asetus on merkityksellinen vesiensuojelun kannalta, ja siinä vahvistetaan säännöt vähimmäisvaatimuksista käsitellyn yhdyskuntajäteveden turvalliselle uudelleenkäytölle maatalouden keinokastelussa.

Kuivuuden kasvava vakavuus Euroopan unionissa ja toimien tarve on tunnustettu helmikuussa 2021 hyväksytyssä EU:n uudessa strategiassa ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Strategiassa ehdotetaan kuivuuden hallintasuunnitelmien laajempaa käyttöä ja toimenpiteitä maaperän vedenpidätyskyvyn ja turvallisen veden uudelleenkäytön lisäämiseksi.

Kuivuudenhallinta- ja/tai vesiensuojelusuunnitelmien täytäntöönpanoaika riippuu useista tekijöistä, kuten vaikutusten kohteena olevan alueen koosta, sidosryhmien erilaisista eduista sekä oikeudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista. Tyypilliset täytäntöönpanoajat ovat 1–5 vuotta.

Jos kuivuuden hallinta- ja vesiensuojelusuunnitelmat laaditaan ja pannaan täytäntöön asianmukaisesti, ne ovat yleensä keskipitkän aikavälin toimenpiteitä (> 5 vuotta). Jotta voidaan varmistaa niiden elinkelpoisuus pitkällä aikavälillä, niitä olisi arvioitava säännöllisesti ottaen huomioon ilmastolliset ja sosiaaliset muutokset, uudet teknologiat ja uudet lait. Myös kuivuuden jälkeisellä arvioinnilla ja sopeutumisella on tärkeä rooli.