Ilmastonkestäviä teitä koskevat standardit

Maantieliikenne on olennaisen tärkeää taloudelle ja yhteiskunnalle maailmanlaajuisesti. Vuonna 2017 maantieliikenteen osuus EU28:n maarahtiliikenteen kokonaismäärästä oli 73,3 prosenttia ja henkilöliikenteen kokonaismäärästä 80,1 prosenttia. Jotta voidaan varmistaa tieverkon keskeytymätön saatavuus, on toteutettava toimenpiteitä, joilla parannetaan tieliikenneinfrastruktuurin kykyä sietää äärimmäisiä sääilmiöitä ja ilmastonmuutosta ja joilla olisi puututtava samanaikaisesti ja synergiassa muihin tieliikenteen kohtaamiin haasteisiin, kuten sen asteittaiseen kasvuun ja liikenteen hiili-intensiteetin vähentämiseen hiilineutraalin strategian mukaisesti. 

Tehokas tapa parantaa tieliikenteen häiriönsietokykyä on määrittää, kehittää tai tarkistaa rakennus- ja suunnittelustandardeja ja myöhemmin panna ne täytäntöön. Nämä toimet olisi sisällytettävä standardoituun ja hyvin kuvattuun prosessiin, jolla pyritään parantamaan tieverkon yleistä häiriönsietokykyä. Tieinfrastruktuurin sopeutumiskehystä on kuvattu ja pilotoitu ROADAPT-hankkeessa (Roads for today, adapted for tomorrow). Sopeutumiskehystä käsitellään myös PIARC-raportissa (2015), jossa määritellään neljä päävaihetta: 

1. Määritetään soveltamisala, muuttujat, riskit ja tiedot keskittyen tietyn alueen ilmastonmuutosskenaarioihin ja tieomaisuuden altistumiseen ilmastonmuutokselle ja sen herkkyysanalyysiin. 
2. Riskien arviointi ja priorisointi. Tähän vaiheeseen sisältyy haavoittuvuusanalyysi, joka tehdään tieinfrastruktuurin kriittisten osatekijöiden tunnistamiseksi. 
3. Sopeutumistoimien ja -strategioiden kehittäminen ja valitseminen. Tässä vaiheessa hahmotellaan vaiheiden 1 ja 2 aikana havaittujen sopeutumistoimien yksilöintiä, valintaa ja priorisointia. 
4. Tulosten integrointi päätöksentekoprosesseihin. Vaiheiden 1–3 tulokset olisi sisällytettävä tehokkaasti omaisuudenhoitolaitoksiin, investointisuunnitelmiin, liikenteenhallintastrategioihin ja muihin strategisiin asiakirjoihin ja standardeihin. 

Tarkistettuja vaatimuksia edellyttävät maantiekuljetuskalustot voidaan ryhmitellä seuraaviin luokkiin. 

Tien päällysteet 

Ilmastonmuutokseen liittyvät suurimmat tienpintaan kohdistuvat riskit ovat ilmastovyöhykkeestä riippuen äärimmäinen kuumuus ja eristyneisyys, rankkasateiden lisääntyminen ja lämpötilan vaihtelu jäätymispisteen ympärillä. 

Erittäin korkeita lämpötiloja ilmentää lisääntynyt asfaltin urautumisen, huuhtelun ja bitumipintojen verenvuodon ja/tai halkeilun riski. Asfalttiseoksen lämpötilan noustessa sideainefaasi menettää jäykkyytensä ja staattisen tai dynaamisen liikennekuormituksen aiheuttamat peruuttamattomat muodonmuutokset kertyvät nopeammin. Mahdollisia ratkaisuja ovat muun muassa seuraavat: 

• bitumiseosrakenteen säätö (käytetään sideaineita, joilla on korkeampi pehmenemispiste, mukaan lukien bitumin polymeerimuunnos, vahvemman aggregoidun luurangon valinta); 

• jalkakäytävän rakennesuunnittelun mukauttaminen (joustavat, puolijäykät ja jäykät/komposiittirakenteet); 

• Betonin suurempi käyttö sen korkeamman lämpötilankestävyyden ja muiden etujen vuoksi (pidempi käyttöikä, mahdollisuus lisääntyneeseen kuormitukseen, pienempi huoltotarve), vaikkakin hieman korkeammat ostokustannukset. 

• Betonipäällysteseoksen suunnittelun muuttaminen tarvittavan veden määrän vähentämiseksi. 

• Lisää tienpinnan heijastavuutta (albedo) esimerkiksi käyttämällä kirkkaita, värillisiä elementtejä tiellä tai tienpintojen heijastavia pinnoitteita. 

• Jäähdytä jalkakäytävät vedellä. 

Intensiivisen sademäärän lisääntymisen ensisijaisia vaikutuksia ovat asfaltin vesivahingot, alempien päällysteiden kantokyvyn heikkeneminen sekä käyttäjän turvallisuuden ja mukavuuden heikkeneminen (vähemmän kitkaa, vähemmän mukavuutta). Mahdollisia sopeutumisvasteita, jotka ovat samanlaisia kuin lämpötilan vaihtelusta ja suuremmasta jäätymis-/sulamissyklien taajuudesta selviytyvät vasteet, ovat: 

• Läpäisevien/varaavien jalkakäytävien käyttö. Vesi varastoidaan jalkakäytävän rakenteeseen ja suodatetaan maaperään tai tyhjennetään viemäröintijärjestelmällä. 

• Huokoisten pintakerrosten käyttö, jotka voivat helpottaa veden valumista tien sivuille ja estää vesiliirron. 

• Betonipinnoille suositellaan korkeampia sementtipitoisuuksia ja pienempiä vesisementtisuhteita. 

• Kehitetään hydrofobisia pinnoitteita, jotka soveltuvat käytettäväksi mikromekaanisella ja/tai päällystystasolla. 

Maanteiden viemäröintijärjestelmät 

Viemäröintijärjestelmän kapasiteetti olisi mukautettava äärimmäisten sademäärien voimakkaampaan ja tiheämpään määrään, ja sitä olisi täydennettävä vedenpidätyslaitteilla (esim. padot, säiliöt) ja rakenteellisilla suojatoimenpiteillä (padot, pengerrykset). Rumpujen rakennetta olisi mukautettava siten, että niihin mahtuu lyhyessä ajassa suurempia vesimääriä. Kuivatusjärjestelmän kapasiteettisuunnittelua määriteltäessä olisi käytettävä voimakkuus-kesto-taajuuskäyriä (IDF-käyriä), joissa otetaan huomioon ilmastonmuutoksen vaikutus ja päivitetään nämä IDF-käyrät tulevissa ilmastoskenaarioissa ennustettujen sademäärien ominaispiirteiden mukaisesti. 

Sillat ja niiden kaltainen infrastruktuuri 

Tärkeimmät nykyisten siltarakenteiden suunnittelun, rakentamisen ja hallinnoinnin kannalta merkitykselliset ilmastonmuutokseen liittyvät huolenaiheet ovat tulvien lisääntyminen, jokipäästöjen lisääntyminen, eroosio ja rinteiden epävakaisuus sekä lämpötilan vaihtelu. Nykyisin käytössä olevat siltarakenteita koskevat standardit osoittavat huomattavaa vastustuskykyä näitä vaikutuksia vastaan. Uusia ilmastokestäviä standardeja tutkitaan kuitenkin parhaillaan. 

Kasvillisuus teiden varsilla 

Maanteiden varsilla oleva kasvillisuus edistää ympäristönsuojelua, erityisesti vähentää melua ja saasteita, ja sillä voi myös olla sopeutumistehtävä, esimerkiksi suojella tietä suoralta auringonvalolta. Toisaalta kasvillisuuden epäasianmukainen käyttö tiellä voi aiheuttaa liikennehäiriöitä äärimmäisten sääilmiöiden yhteydessä ja vaikuttaa myös liikenneturvallisuuteen. Ilmastokestäviä teitä koskeviin suosituksiin sisältyy näin ollen kypsien puiden korvaaminen pensasaidoilla (käyttämällä tiettyyn ilmastovyöhykkeeseen soveltuvia ja paremmin mukautettuja elastisia puukasveja) ja kasvillisuuden istuttaminen riittävän etäisyyden päähän tiestä. 

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös teiden kunnossapitoon, joka on siksi otettava huomioon käsiteltäessä ilmastokestävää tieinfrastruktuuria. Huomiota on kiinnitettävä kaikkiin huoltopalveluihin, kuten viemärijärjestelmien puhdistukseen ja kunnossapitoon, myrskyvaurioiden poistamiseen, teiden puhdistukseen, harjojen karsimiseen sekä lumen ja jään poistamiseen. Sopeutumistoimenpiteiden ja kunnossapidon suunnittelun tehokkuutta voidaan asianmukaisesti täydentää liikenteen telemaattisilla elementeillä, erityisesti verkkokameroilla, sääasemilla, ajovastusantureilla ja kehittyneillä telematiikkajärjestelmillä, jotka pystyvät säätelemään liikennevirtaa ja ehkäisemään liikenneruuhkia. 

Tieliikenteen mukauttaminen on osa ratkaisuja, joilla varmistetaan toimitusketjujen jatkuvuus liike-elämälle ja teollisuudelle. Edellä mainitut ilmastonmuutosriskit vaikuttavat kuljetuksiin liittyvän toimitusketjun jatkuvuuteen. Toimitusketjun häiriöt voivat lopulta aiheuttaa lisäkustannuksia, jotka voivat vaikuttaa ostajaan, toimittajaan tai koko toimitusketjuun.  Liikenteen häiriönsietokyvyn varmistaminen ilmastoystävällisten teiden avulla on myös ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan varmistaa matkailusta riippuvaisten kohteiden yhteydet, jotka edistävät tämän alan taloudellista kehitystä. 

Tulviin ja merenpinnan nousuun tieliikenteessä liittyvien vaikutusten osalta ks. myös sopeutumisvaihtoehto Kelluvat tai korkeat tiet. 

Tieliikenneinfrastruktuurin ilmastokestävyyden varmistavien standardien määrittäminen, kehittäminen ja täytäntöönpano edellyttävät monenlaisten sidosryhmien osallistumista. Prosessin käynnistävät ja sitä koordinoivat yleensä tieliikenteen hallinnoinnista vastaavat hallinnot ja/tai virastot. Näitä aiheita tukevat tieteellisesti kestävän kehityksen liikenteen alalla toimivat tutkimuslaitokset, kuten esimerkiksi FEHRL (Forum of European National Highway Research Laboratories), sekä ilmastotutkimukseen erikoistuneet tutkimuslaitokset, jotka tarjoavat syöttötietoja riskien ja haavoittuvuuksien arviointiin. Kun uudet rakennusstandardit on tunnistettu, ne pannaan täytäntöön insinöörirakentamisen alalla toimivissa rakennusyrityksissä.

Koska uusien tai tarkistettujen standardien täytäntöönpano tapahtuu pääasiassa olemassa olevan infrastruktuurin jälleenrakentamisen tai uuden infrastruktuurin rakentamisen yhteydessä, sopeutumistoimien tehokkuus riippuu tieinfrastruktuurin kehittämissuunnitelmista. Muita tärkeitä menestystekijöitä ovat ilmastonmuutosriskiä ja tieverkon haavoittuvuutta tietyllä alueella koskevan yksityiskohtaisen taustatiedon saatavuus ja laatu sekä riittävät institutionaaliset, taloudelliset ja henkilöresurssit.

Uusien teiden rakentaminen tai olemassa olevien teiden mukauttaminen uusiin ilmastokestävyyden varmistaviin normeihin voi olla ristiriidassa aluekehityssuunnitelmien (esim. asumisen osalta), muiden alakohtaisten strategioiden tai ympäristönsuojelutavoitteiden kanssa. Mahdollisten ristiriitojen tunnistaminen ja ratkaiseminen on näin ollen tarpeen teiden suunnittelun ja rakentamisen alkuvaiheessa.

Kustannukset riippuvat kohdealueen koosta, sopeutumistoimien kohteena olevan tieverkon pituudesta, tieliikenneinfrastruktuuriin kohdistuvien ilmastonmuutosriskien tasosta ja sopeutumistoimenpiteiden erityisistä tyypeistä. Rahoitusta myöntävät yleensä tieviranomaiset. niitä voitaisiin yhteisrahoittaa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja infrastruktuurin kehittämiseen tarkoitetuista julkisista talousarvioista käyttämällä mahdollisesti eurooppalaisia rahoitusvälineitä. 

Tärkeimpien hyötyjen odotetaan liittyvän tieliikenneverkon yhteyksien ja toiminnan varmistamiseen myös äärimmäisissä sääilmiöissä ja muuttuneissa ilmasto-olosuhteissa, millä on myönteisiä vaikutuksia taloudelliseen vaurauteen, turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Maantieverkko on ratkaisevan tärkeä tavaraliikenteelle: Tieverkkojen elinkelpoisuuden säilyttäminen säilyttää kaupan nykyisen elinkelpoisuuden ja niiden teollisuudenalojen kannattavuuden, jotka ovat riippuvaisia tieverkosta toimittaessaan tavaroita asiakkailleen ja hankkiessaan toimituksia muilta yrityksiltä. Koska viimeinen kilometri on aina maanteillä, teiden säilyttäminen on erityisen tärkeää sellaisten tavaroiden ja palvelujen kuljetuksen kannalta, jotka on toimitettava kiireellisesti määränpäähänsä. Esimerkkeinä voidaan mainita lääkkeet, lääkintätarvikkeet ja kiireelliset kuljetustoimet (ambulanssit, palomiehet, poliisi jne.), jotka ovat muuten ratkaisevan tärkeitä katastrofinhallinnan ja hätäavun kannalta ilmastonmuutoksen aiheuttamien äärimmäisten tapahtumien yhteydessä. Liikenteen infrastruktuurin käyttö- ja ylläpitokustannuksissa odotetaan lopulta pitkän aikavälin säästöjä.

EU:n tärkein strateginen asiakirja, jolla on merkitystä liikenteen ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta, on liikennettä koskeva valkoinen kirja ”Yhtenäistä Euroopan liikennealuetta koskeva etenemissuunnitelma – Kohti kilpailukykyistä ja resurssitehokasta liikennejärjestelmää”. Yksi tämän strategian tavoitteista on varmistaa, että EU:n rahoittamassa liikenneinfrastruktuurissa otetaan huomioon energiatehokkuustarpeet ja ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet (koko infrastruktuurin ilmastokestävyys). Kansallisella tasolla tieliikenteen kehittämistä, sen kestävyyttä ja ilmastonmuutokseen sopeutumista käsitellään kansallisissa liikennestrategioissa ja joissakin tapauksissa kansallisissa ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevissa suunnitelmissa, joissa esitetään painopisteet ja toimenpiteet kullekin alalle. Maantieliikenneinfrastruktuurin suunnittelua ja käyttöä koskevat tekniset standardit vahvistetaan kansallisessa lainsäädännössä.

Tieinfrastruktuurin ilmastokestävyyden varmistavien standardien täysimääräiseen tarkistamiseen tarvittava aika voi vaihdella 1–3 vuoden välillä maasta ja soveltamisalasta riippuen. Toteutus paikan päällä voi kestää kuukausista useisiin vuosiin rakennuskohteen koon ja monimutkaisuuden mukaan.

Uuden tieinfrastruktuurin rakentamiseen sekä olemassa olevan infrastruktuurin parantamiseen ja ylläpitoon sovellettavien tarkistettujen standardien elinkaari on yleensä 25–100 vuotta. Tieinfrastruktuurin käyttöikä on useita vuosikymmeniä riippuen kunnossapidon tasosta ja käyttöolosuhteista (esim. liikennekuormituksesta, luonnonolosuhteista jne.).