Metsien ilmastoon liittyvien vahinkojen ehkäiseminen

Sidosryhmien osallistuminen on ratkaisevan tärkeää, jotta metsänhoitostrategiat onnistuvat ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Paikallisyhteisöjen, maanomistajien, hallitusten, kansalaisjärjestöjen, metsäyhdistysten, metsäneuvontakeskusten ja yritysten osallistaminen varmistaa, että strategiat ovat hyvin pyöreitä, kestäviä ja paikallisiin tarpeisiin räätälöityjä. Seuraavassa on yleiskatsaus sidosryhmien rooleihin eri strategiaryhmissä:

• Palontorjunta (vihreät palokatkot, määrätty polttaminen, hallittu laiduntaminen): Yhteistyö paikallisyhteisöjen, maanviljelijöiden ja palolaitosten kanssa on olennaisen tärkeää kasvillisuuden strategisessa hallinnassa, paloriskien vähentämisessä ja turvallisten ja tehokkaiden käytäntöjen varmistamisessa.
• Metsänhoito (valikoiva hakkuu, harvennus, palonkestävät lajit, feromoniloukut ja saastuneiden puiden tai tukkien poistot): Metsänhoitajien, ympäristö- ja metsäyhdistysten sekä paikallisten maanomistajien on tehtävä yhteistyötä sen varmistamiseksi, että valikoiva korjuu, harvennus ja tuholaistorjunta toteutetaan tavalla, joka säilyttää metsien terveyden ja tasapainottaa taloudellisia etuja.
• Lajien hoito (avustettu muutto, peltometsätalous): Paikallisten sidosryhmien osallistaminen avustettuun muuttoliikkeeseen ja peltometsätaloushankkeisiin edistää pitkän aikavälin hallinnointia. Hallitukset, metsäjärjestöt, kansalaisjärjestöt ja tutkijat voivat tarjota teknistä ja taloudellista tukea, kun taas yhteisöjen osallistuminen varmistaa asianmukaisen ylläpidon ja merkityksen paikallisille ekosysteemeille.

Sidosryhmien osallistamisella varmistetaan, että metsänhoitostrategiat räätälöidään paikallisiin olosuhteisiin, mikä edistää pitkän aikavälin selviytymiskykyä ja yhteisön sitoutumista metsien terveyttä koskeviin aloitteisiin.

Useissa eurooppalaisissa aloitteissa korostetaan, että sidosryhmien osallistuminen kestävään metsänhoitoon on tärkeää ilmastonmuutoksen, maastopalojen ja muiden metsähäiriöiden vaikutusten lieventämiseksi. Esimerkiksi Portugalissa (ViseuDão Lafões -tapaustutkimus)paikallisyhteisöjen, metsänhoitajien ja viranomaisten yhteistyöllä toteutettiin karjan laiduntamista ja määrättiin polttamisesta maastopaloriskin vähentämiseksi. Nämä menetelmät on kehitetty yhteistyössä paikallisten maanviljelijöiden ja palomiesten kanssa, ja niissä käytetään laiduntavia eläimiä vähentämään luonnollisesti alusharjaa ja kasvillisuutta ja luomaan palonkestäviä vyöhykkeitä.

Vastaavasti Belgiassa (Sonianin metsätapaustutkimus)lajinvalintaa ja valikoivaa puunkorjuuta käytetään kasvillisuuden hallintaan ja metsäpalojen riskin vähentämiseen. Viranomaiset, metsänhoitajat, tiet ja kunnat tekevät yhteistyötä ekologisen terveyden ja taloudellisten etujen tasapainottamiseksi. Nämä lähestymistavat osoittavat, miten eri sidosryhmien - yhteisöjen, julkisten elinten ja maanomistajien - aktiivinen osallistuminen voi edistää kestävää metsänhoitoa Euroopassa.

Rajoitukset

Harventaminen, uudelleenmetsittäminen ja peltometsätalous edellyttävät huomattavia taloudellisia resursseja työvoimaan, laitteisiin ja säännölliseen hoitoon. Vaikka valikoiva puunkorjuu on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto, se on usein vähemmän kannattavaa kuin avohakkuu, mikä tekee siitä vähemmän houkuttelevaa puualan yrityksille. Hallittu laiduntaminen aiheuttaa myös lisäkustannuksia, kuten karjan siirtämistä ja ylläpitoa. Palokatkojen perustaminen voi olla kallista erityisesti alueilla, joilla on kilpailevia maankäyttötapoja, mikä usein rajoittaa niiden laajaa käyttöönottoa. Jotkin lainsäädännön puutteet voivat myös haitata joidenkin toimenpiteiden täytäntöönpanoa. Esimerkiksi määrättyä polttamista on säänneltävä asianmukaisesti kansallisella tai alueellisella tasolla, ja metsästysmääräyksiä saatetaan joutua mukauttamaan selailun hallitsemiseksi alueilla, joilla uudelleenmetsitystoiminta on alkanut.

Jos nämä strategiat pannaan täytäntöön ilman asianmukaista tietämystä ja asiantuntemusta, ne voivat häiritä paikallisia ekosysteemejä ja vahingoittaa biologista monimuotoisuutta. Esimerkiksi määrätty polttaminen ja valikoiva puunkorjuu voivat tilapäisesti häiritä elinympäristöjä ja villieläimiä. Vastaavasti harvennustoimet voivat herättää kritiikkiä ympäristöjärjestöissä, jotka ovat huolissaan ekosysteemien häiriöistä. Muiden kuin kotoperäisten lajien käyttöönotto avusteisessa muuttoliikkeessä voi herättää huolta ympäristövaikutuksista. Tulenkestävät lajit tai avustettu muutto voivat muuttaa ekosysteemien tasapainoa, mikä voi johtaa haitallisiin vieraslajeihin tai monokulttuureihin, jotka vähentävät biologista monimuotoisuutta. Ylilaiduntaminen hoidetuissa laidunjärjestelmissä voi johtaa maaperän huonontumiseen, eroosioon ja elinympäristöjen häviämiseen. Huonosti hoidetuilla uudelleenmetsitystoimilla ei ehkä onnistuta palauttamaan alkuperäistä ekologista monimuotoisuutta, vaan keskitytään sen sijaan rajalliseen lajivalikoimaan. Kaikilla näillä voi olla kerrannaisvaikutuksia ekosysteemin toimintaan.

Monet näistä strategioista edellyttävät jatkuvaa johtamista, asiantuntijahenkilöstöä ja taloudellisia resursseja. Tulipaloja, puskurivyöhykkeitä ja harvennuksia on ylläpidettävä säännöllisesti, jotta ne pysyisivät tehokkaina, kun taas metsät kasvavat ajan myötä, mikä edellyttää säännöllisiä toimia. Lisäksi harvennuksen tai valikoivan puunkorjuun kaltaisten toimien suorittamiseen tarvittava infrastruktuuri – kuten tiet ja liityntäpisteet – voi pirstoa elinympäristöjä ja aiheuttaa lisäriskejä. Syrjäisillä tai vaikeapääsyisillä alueilla nämä logistiset haasteet korostuvat entisestään. Lisäksi monet näistä strategioista, erityisesti uudelleenmetsittäminen ja uusien lajien perustaminen, vievät huomattavasti aikaa, ennen kuin niiden hyödyt toteutuvat täysimääräisesti. Siksi tarvitaan pitkäaikaisia investointeja.

Kansalaisten käsitykset ja sääntelyesteet ovat merkittäviä esteitä näiden strategioiden onnistumiselle. Erityisesti määrätyt palovammat kohtaavat vastustusta turvallisuuteen, ilmanlaatuun ja mahdollisiin tulipaloihin liittyvien huolenaiheiden vuoksi. Hallituksen määräykset usein rajoittavat tai eivät salli sellaisten käytäntöjen käyttöä kuin määrätty polttaminen tai hallittu laiduntaminen. Tämä vaikeuttaa näiden strategioiden laajamittaista täytäntöönpanoa.

Menestys

Euroopan unionin metsäpalojen ehkäisyohjelmalla tuetaan paikallisyhteisöjä metsänhoidossa metsäpaloriskien vähentämiseksi ja työpaikkojen luomiseksi. Rahoituksella ja koulutuksella ohjelma on onnistuneesti sitouttanut paikallisväestön metsätalouteen, joka edistää sekä taloudellista kehitystä että metsäpalojen ehkäisyä. Lisäksi ohjelman kautta on saatavilla erityisvaroja maaseudun kehittämiseen. Näillä varoilla voidaan tukea metsäpalojen ja muiden ilmastonmuutokseen liittyvien metsien terveyteen kohdistuvien uhkien ehkäisemiseen tähtääviä hoitostrategioita.

Säilyttämistoimenpiteiden toteuttaminen voi tuoda tieteelliset, tekniset, poliittiset ja yksityiset liikekumppanit yhteen käytäntöyhteisöksi. Esimerkiksi Italiassa (Occhito-järventapaustutkimus)Occhito-järven ympärillä olevien metsien suojelutoimet yhdistivät useita kuntia ja monipuolistivat taloudellista toimintaa, kuten ekomatkailua.

Metsien suojelustrategioiden, kuten metsäpalojen ehkäisyn, lajien ja metsänhoidon, onnistumisen varmistamiseksi on täytettävä useita keskeisiä edellytyksiä: i) ennaltaehkäisyjärjestelmät on yhdistettävä muihin metsänhoidon välineisiin; ii) strategian täytäntöönpanoon on oltava käytettävissä riittävät resurssit; iii) valittuja strategioita on seurattava ja mukautettava johdonmukaisesti; iv) vahva yhteistyö sidosryhmien kanssa on olennaisen tärkeää. Metsien suojelustrategioiden tehokkaalla täytäntöönpanolla voidaan säästää miljardeja euroja. Ne auttavat välttämään ilmastonmuutokseen liittyviä vahinkoja, ehkäisemään laajamittaisia tulipaloja ja elinkeinojen tuhoutumista sekä säilyttämään luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelut.

Tässä sopeutumisvaihtoehdossa hahmotellut strategiat tunnustetaan yhä useammin kyvyksi parantaa metsien sietokykyä, lisätä biologista monimuotoisuutta ja lieventää maastopaloriskiä Euroopassa käynnissä olevan ilmastonmuutoksen valossa. Nämä sopeutumisstrategiat auttavat myös säilyttämään metsien hiilensidontakapasiteetin ja varmistamaan puhtaan ilman ja vähemmän saastuneen ilmakehän. Seuraavat kustannusarviot perustuvat saatavilla olevan kirjallisuuden ja tapaustutkimusten tarkasteluun, vaihtelevat pienimmistä kalleimpiin vaihtoehtoihin ja sisältävät tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa kustannuksiin. Nämä arviot perustuvat hehtaarikohtaiseen alustavaan rakenteeseen eivätkä välttämättä sisällä eri vaihtoehtojen säilyttämistä.

• Hallittu laiduntaminen: 100–500 euroa hehtaarilta (maastosta ja kasvillisuustiheydestä riippuen). Jäsenvaltiot voivat sisällyttää tämän strategian maaseudun kehittämisohjelmiin (Euroopan komissio: Ympäristöasioiden pääosasto, 2021) tai suunnitella tukitoimia tällaisten käytäntöjen tukemiseksi ja osoittaa osa yhteisen maatalouspolitiikan (YMP)määrärahoista tiettyihin laiduntamisjärjestelmiin. Esimerkiksi lampaiden laiduntaminen voi myös alentaa varhaisen harvennuksen kustannuksia, kuten esimerkiksi AFINET (AgroForestry Innovation NETworks) on raportoinut. Pastoralismi voi myös auttaa vähentämään maastopaloja ja niihin liittyviä kustannuksia, kuten Euroopan luonnonsuojelu- ja pastoralismifoorumi on osoittanut Espanjassa.
• Peltometsätalous: 300–1 500 euroa hehtaarilta riippuen siitä, miten puut on integroitu maatalouskäytäntöihin. Tämä on karkea arvio, mutta hyödyt ovat usein kustannuksia suuremmat (Kay et al., 2019) käytännöstä ja alueesta riippuen.
• Vihreät palokatkot: 500–2 000 euroa hehtaarilta (korkeammalla paloalttiilla alueilla, kuten Välimerellä). Nämä voivat olla varsin tehokkaita. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että tehokkuus riippuu suurelta osin palon ominaisuuksista ja palokatkon toteutuksesta, ks. esimerkiksi 563 tulipalon analyysi Espanjassa (Ortega et al., 2024).
• Määrätty polttaminen: 500–1 500 euroa hehtaarilta (korkeampi Etelä-Euroopassa). Esimerkkejä Espanjasta löytyy täältä. Portugualissa esimerkki kustannuksista ja hyödyistä on Viseu Dão Lafõesin Climate-ADAPT-tapaustutkimuksessa.
• ohennus: 500–2 500 euroa hehtaarilta (korkeammat kustannukset paloalttiilla tai tiheästi kasvillisilla alueilla ja riippuen siitä, käytetäänkö manuaalista työtä vai mekaanista harvennusta).
• Valikoiva kirjaaminen: 500–3 000 euroa hehtaarilta (riippuen maastosta, puiden tiheydestä ja siitä, käytetäänkö mekaanisia vai manuaalisia menetelmiä).
• Palonkestävien lajien istuttaminen : 1 500-5 000 euroa hehtaarilta (riippuen lajivalinnasta, alueen valmistelusta ja säännöllisestä ylläpidosta). Suuririskisillä alueilla, joilla palonkestävät lajit korvaavat syttyvämpiä lajeja, kustannukset voivat olla korkeammat maaperän valmistelun ja kastelun tarpeen vuoksi (kuten Välimeren alueilla).
• Avustettu muuttoliike: 2 000–6 000 euroa hehtaarilta etäisyyden ja siirron monimutkaisuuden mukaan.

Metsänhoidon pitkän aikavälin hyödyt ulottuvat paljon välitöntä taloudellista tuottoa pidemmälle. Kestävät käytännöt varmistavat, että metsät tarjoavat jatkossakin elintärkeitä palveluja tuleville sukupolville. Tämä näkökohta jätetään usein huomiotta lyhyen aikavälin kustannusanalyyseissä. Nämä strategiat tarjoavat kuitenkin myös lyhyellä aikavälillä merkittäviä sosiaalietuuksia (työllistymismahdollisuuksia sekä kansanterveyttä ja hyvinvointia). ympäristöhyödyt (biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen); sekä taloudelliset hyödyt (esim. puunjalostusjätteiden kaupan pitäminen).

Toimenpiteiden, kuten palovammojen, hallitun laiduntamisen tai valikoivan puunkorjuun, on oltava EU:n luontotyyppidirektiivin ja lintudirektiivin mukaisia tiettyjen luontotyyppien ja lajien suojelemiseksi. Asiaankuuluvien ympäristöviranomaisten hyväksyntää voidaan vaatia erityisesti suojelualueilla (esim. Natura 2000 -alueilla). EU:n metsästrategiassa ehdotetaan metsien seurantaa koskevaa lakia. Sillä otetaan käyttöön seurantajärjestelmä, jolla varmistetaan standardoitujen tai yhdenmukaistettujen tietojen toimittaminen ja joka kattaa metsät ja muun puustoisen maan. 

Monet metsänhoitotoimet, erityisesti laajamittaiset toimet, kuten harvennukset tai määrätyt palovammat, saattavat edellyttää EU:n ja kansallisten säännösten mukaista ympäristövaikutusten arviointia. Näissä arvioinneissa arvioidaan mahdollisia vaikutuksia paikalliseen biologiseen monimuotoisuuteen, maaperään ja veteen ja harkitaan lieventäviä toimenpiteitä haittojen minimoimiseksi.

Määrätty polttaminen on tiukasti säännelty yleisen turvallisuuden vuoksi. Euroopan maat tarvitsevat lupia hallittuihin palovammoihin(ks. Määrätyt metsäpalot ja laiduntaminen yhdennettynä lähestymistapana metsien ilmastokestävyyden parantamiseksi), turvallisuuspöytäkirjojen noudattamiseen ja koordinointiin palolaitosten kanssa. Sääolosuhteet, ajoitus ja turvallisuustoimenpiteet on dokumentoitava ja hyväksyttävä. Henkilökunta, joka suorittaa määrättyjä palovammoja tai käyttää palontorjuntalaitteita, voi tarvita erityistä koulutusta ja sertifiointia. Näin varmistetaan turvalliset käytännöt ja kansallisten palontorjuntastandardien noudattaminen.

Monet maat edellyttävät yksityiskohtaisia metsänhoitosuunnitelmia harvennuksen tai valikoivan puunkorjuun tai muiden maaseudun kehittämistoimenpiteiden kaltaisille toimille. Ne saattavat tarvita näitä hoitosuunnitelmia hakiessaan tukea Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto). Näillä suunnitelmilla varmistetaan kestävät käytännöt, suojellaan yleisiä etuja ja ylläpidetään metsien terveyttä. Valikoiva hakkuu ja harvennus edellyttävät yleensä lupia ylikorjuun ja kestämättömien käytäntöjen estämiseksi. Kansallisissa laeissa säädetään sallituista korjuutasoista, määritellään puulajit ja puun ikä, ja niissä voidaan myös säätää uudistamisvaatimuksista.

Jotkin puulajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon (eurooppalainen punainen luettelo puista),ja niitä on suojeltava EU:n tai kansallisen lainsäädännön nojalla. Niitä ei siis voida leikata ilman erityistä lupaa. Näillä alueilla harvennuksissa tai valikoivissa hakkuissa on asetettava etusijalle näiden suojauksien noudattaminen.

Yksityistä maata koskevaan strategiaan tarvitaan laillisen omistajan suostumus. Joissakin maissa omistajat voivat olla oikeutettuja tukiin tai kannustimiin, jos ne sallivat tietyt suojelu- tai palontorjuntatoimenpiteet. Monissa Euroopan metsissä julkinen pääsy on sallittu ”vaellusoikeutta” koskevien lakien nojalla. Määrättyjen palovammojen tai valikoivien hakkuiden kaltaisissa toimenpiteissä on näin ollen otettava huomioon yleinen turvallisuus ja pääsyrajoitukset tiettyjä toimenpiteitä toteutettaessa.

Hallittuun laiduntamiseen liittyy oikeudellisia näkökohtia, jotka liittyvät karjanhoitoon, laiduntamisoikeuksiin ja joskus kaavoituslakeihin. Maat voivat säännellä laiduntamisen intensiteettiä ja kestoa ylilaiduntamisen estämiseksi tai metsien uudistamisen varmistamiseksi. Hallitussa laiduntamisessa on noudatettava eläinten hyvinvointia koskevia EU:n vaatimuksia, joilla varmistetaan, että eläimet saavat vettä, suojaa ja riittävästi rehua, samalla kun minimoidaan yli-istutuksiin liittyvät riskit.

EU ja yksittäiset maat sääntelevät tuholaistorjuntaa ja kasvien terveyttä direktiiveillä, joilla pyritään estämään haitallisten vieraslajien ja tautien leviäminen. Strategioiden, kuten saastuneiden puiden poistamisen ja feromoniloukkujen käyttöönoton, on noudatettava bioturvallisuusprotokollia (ks.EPPOn ohjeet). Jotkut saattavat vaatia viranomaisilta ilmoituksen tai hyväksynnän. Feromoniloukkuihin ja muihin tuholaistorjuntatoimenpiteisiin voidaan soveltaa erityisiä kansallisia tai EU:n säännöksiä biotorjuntatoimenpiteistä (luonnollisten vihollisten käyttö tuholaispopulaatioiden vähentämiseksi) erityisesti suojelluilla tai herkillä alueilla.

Monet EU-maat tarjoavat taloudellisia kannustimia tai tukia, joilla tuetaan kestäviä metsänhoitokäytäntöjä, metsäpalojen ehkäisemistä ja tuholaistorjuntaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) ja Life-ohjelman puitteissa. Rahoituksen saamiseksi hankkeiden on kuitenkin täytettävä tukikelpoisuuskriteerit, kuten ekologisten hyötyjen osoittaminen ja parhaiden käytäntöjen noudattaminen. Jokaisella Euroopan maalla on kansallinen metsäosasto tai -ministeriö, joka julkaisee metsänhoitoa, metsäpalojen ehkäisemistä ja tuholaistorjuntaa koskevia ohjeita. Puuttumalla näihin oikeudellisiin näkökohtiin metsien suojelustrategiat voidaan Euroopassa panna täytäntöön tehokkaammin ja kestävämmin, ja ne voidaan sovittaa yhteen laajempien suojelu- ja ilmastotavoitteiden kanssa siten, että samalla kunnioitetaan yleistä turvallisuutta, yksityisiä omistusoikeuksia ja biologisen monimuotoisuuden suojelua.

Ehdotettujen vaihtoehtojen täytäntöönpanoaika vaihtelee valitun toimenpiteen mukaan. Se voi vaihdella seuraavista:

• Lyhytaikainen (enintään 6 kuukautta): Feromoniloukut, määrätty polttaminen (jos kausiluonteinen), hallitun laiduntamisen alkuvaiheet ja saastuneiden puiden pienimuotoinen poistaminen.
• Keskipitkä aikaväli (6 kuukautta – 2 vuotta): Harvennus, valikoiva puunkorjuu, saastuneiden puiden laajamittainen poistaminen, hoidettu laiduntamislaitos ja vihreiden palokatkojen käyttöönotto.
• Pitkäaikainen (2+ vuotta): Green firebreak -kypsyys, tulenkestävien lajien istutus, avustettu muutto ja jatkuvat hoidetut laidunsyklit metsien jatkuvaa hoitoa varten.

Kunkin strategian aikataulua voidaan pidentää aluekohtaisten säännösten, ympäristöolosuhteiden ja metsäalueen logististen haasteiden perusteella.

Ehdotettujen vaihtoehtojen kesto vaihtelee myös valitun toimenpiteen mukaan. Se voi vaihdella seuraavista:

• Lyhytaikainen (enintään 2 vuotta): Feromoniloukut, määrätty polttaminen (toistuvat syklit) ja saastuneiden puiden poistaminen.
• Keskipitkä aikaväli (10–20 vuotta): Ohentaminen ja jotkin hoidetut laiduntamisjärjestelyt, jotka tarvitsevat säännöllisiä toimenpiteitä tehokkuuden säilyttämiseksi.
• Pitkäaikainen (20–50 vuotta) : Palonkestävät lajit, valikoiva puunkorjuu ja vihreät palokatkot määräaikaishuollolla.
• Erittäin pitkäaikainen (yli 50–100 vuotta): Avustettu muuttoliike ja pitkäikäisten, ilmastoon sopeutuneiden puulajien perustaminen.

Säännöllinen seuranta ja mukautuva hoito ovat olennaisen tärkeitä, jotta voidaan säilyttää kunkin strategian tehokkuus ja reagoida muuttuviin metsäolosuhteisiin.