Vedenkäytön kannalta herkkä metsänhoito

Tämän sopeutumisvaihtoehdontäytäntöönpano edellyttää eri toimijoiden (jokien hoitajien, viljelijöiden, metsäpalvelujen, poliittisten päättäjien, yksityisten omistajienjne.)osallistumista, jotta sopeutumisvaihtoehdonkäyttöönotto olisi mahdollista. Sidosryhmillä on myös keskeinen rooli toteutettujen toimenpiteiden hallinnoinnissa. Tiedotuskampanjoita ja muita erityistoimia,jotka koskevat kosteikkojen ja metsien roolia veden toimittajina, olisi edistettävä tietoisuuden lisäämiseksieri sidosryhmien keskuudessa koko valuma-alueella (kansalliset viranomaiset, julkinen ja yksityinen sektori).  

Maa-, metsä- ja vesivarojen hoitajien keskeisenä haasteena on maksimoida monenlaiset metsähyödyt vesivaroja ja ekosysteemin toimintaa vahingoittamatta. Tähän haasteeseen vastaamiseksi on kiireellisesti ymmärrettävä paremmin metsien/puiden ja veden välistä vuorovaikutusta (erityisesti valuma-alueilla), lisättävä tietoisuutta ja kehitettävä valmiuksia metsän hydrologian alalla sekä sisällytettävä tämä tietämys ja tutkimustulokset politiikkoihin ja toimiin. Myös alku- ja loppupään populaatioille koituvasta hyödystä olisi tiedotettava, jotta metsänhoitovaihtoehdot tunnustetaan olennaisiksi ja hyväksytään. On myös tarpeen kehittää institutionaalisia mekanismeja, joilla lisätään synergioita metsiin ja veteen liittyvissä kysymyksissä, sekä panna täytäntöön ja valvoa kansallisia ja alueellisia toimintaohjelmia. 

Kustannukset saattavat rajoittaa metsänhoidon hoitosääntöjen mukauttamista puiden vesitaseen parantamiseksi. Markkinapohjaiset järjestelyt ovat alkupään maankäyttäjille keino kattaa metsäpeitteen ylläpitokustannukset ja rahoittaa muita maankäyttökäytäntöjä vesistöjen suojelemiseksi. Erityisesti yksityisellä maalla tarvitaan kannustimia metsien suojelun takaamiseksi. Vaikka suurin osa kokemuksista on saatu Euroopan ulkopuolelta,markkinapohjaiset lähestymistavat, joissa maksut riippuvat haluttujen tulosten saavuttamisesta (esim. ympäristöpalveluista maksettavat maksut, julkiset työvoimapalvelut), voivat johtaa tehokkaampaan resurssien kohdentamiseen ja kustannustehokkaampiin ratkaisuihin. Ne tunnustetaan kannustimiksi säännellä ja ylläpitää metsäpalveluja. UudessaEU:nmetsästrategiassa jäsenvaltioita kannustetaan erityisesti perustamaan kansallisten olosuhteidensa mukaisesti ekosysteemipalveluja koskeva maksujärjestelmä metsänomistajille ja -hoitajille. Julkisten työvoimapalvelujen aloitteet ovat muodoltaan erilaisia riippuen palvelun ominaispiirteistä, niitä tuottavien ekosysteemiprosessien laajuudesta sekä sosioekonomisesta ja institutionaalisesta kontekstista. Ne vaihtelevat epävirallisista, yhteisöpohjaisista aloitteista virallisten, vapaaehtoisten sopimusjärjestelyjen kautta yksittäisten osapuolten välillä monimutkaisiin järjestelyihin, joita välittäjäorganisaatiot helpottavat useiden osapuolten välillä.

Omistusoikeuksilla on myös tärkeä rooli taloudellisissa kannustimissa, koska niissä määritellään, kenellä on oikeus etuuksiin ja kuka on vastuussa näiden etujen tuottamisen kustannuksista. Jos kustannusten ja hyötyjen jakautumista ei pidetä tasapuolisena ja jos merkittävät sidosryhmät suljetaan pois tai asetetaan epäedulliseen asemaan, niillä ei ole juurikaan kannustimia yhteistyöhön. Esimerkiksi ilman selkeää maanomistusoikeutta ylävedenjakajamaiden käyttäjillä ei ole valtuuksia tehdä sopimuksia eivätkä he näin ollen voi hyötyä maksuista. 

Metsänhoitovaihtoehtojen todellisten hyötyjen osoittaminen ja kvantifiointi niille, joita pyydetään maksamaan niistä, onkuitenkin varsin haastavaa. Tämä edellyttää monimutkaisten ekosysteemiprosessien ymmärtämistä ajan mittaan tietyissä paikoissa, tehokkaiden hallintatoimien määrittämistä niiden ylläpitämiseksi ja kohtuullista varmuutta siitä, että ostajat saavat etuja tulevaisuudessa. Tehokkaimpien ja vaikuttavimpien lähestymistapojen löytäminen edellyttää myös kykyä oppia ja sopeutua uuteen tietoon.

Metsät palvelevat useita toimintoja ja tarjoavat useita ekosysteemipalveluja, mukaan lukien vesienhoitoon liittyvät palvelut, kuten 

• makean veden säilyttäminen ja tarjoaminen ihmisten erilaisiin käyttötarkoituksiin; 
• virtauksen säätely ja suodatus, jotka auttavat ylläpitämään pohja- tai kuivakauden virtausta, mahdollistavat maaperään, pohjaveteen, kosteikkoihin ja tulvatasanteisiin varastoituneen veden lataamisen ja säätelevät pohjavesikerrostumien korkeutta.

• Veden valumisen hallinta, äärimmäisten valumien ehkäiseminenja tulvien aiheuttamien vahinkojen vähentäminen 
• veden laatuun vaikuttavien pilaavien aineiden ja sedimenttien kerääminen; 
• elinympäristöjen monimuotoisuuden ja ekosysteemien häiriönsietokyvynsäilyttäminen; 
• kulttuuriarvojensäilyttäminen, mukaan lukien matkailua, virkistystä ja perinteisiä elintapoja tukevat esteettiset ominaisuudet. 

Lisäksi metsien veteen liittyviä toimintoja turvaavilla hoitotoimenpiteillä voidaan säästää vedenkäsittelyyn liittyviä kustannuksia eri käyttötarkoituksiin. Onkin tunnustettua, että metsäalueiden vesi vaatii vähemmän käsittelyä kuin muiden vettä pilaavien alojen vesi (Miettinen, 2020). Vedenkäsittelykustannukset pienenevät noin 20 prosenttia jokaista 10 prosentin lisäystä kohden, joka koskee valuma-alueiden metsäpinta-alaa, ja jopa noin 60 prosenttia (Centrefor Watershed Protection – Forest and Drinking Water). Käsittelykustannukset tasaantuvat, kun metsäpinta-ala on 70–100 prosenttia. Kustannussäästöarvioinnit voivat vaihdella eri toimipaikoissa, ja ne edellyttävät erityisiä tutkimuksia, jotka tukevat kustannustehokkaiden toimintapolitiikkojen suunnittelua. 

Vuoden 2021 lopussa julkaistullauudella EU:n metsästrategiallapyritään parantamaan EU:n metsien määrää ja laatua sekä vahvistamaan niiden suojelua, ennallistamista ja selviytymiskykyä. Tämä lisää metsien potentiaalia tarjota useita ekologisia ja sosioekonomisia palveluja, mukaan lukien metsän ja veden väliseen yhteyteen liittyvät palvelut. Lisäksi äskettäin hyväksytynvuoteen 2030 ulottuvan EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteisiin kuuluu huonontuneiden eurooppalaisten ekosysteemien ennallistaminen istuttamalla vähintään 3 miljardia uutta puuta vuoteen 2030 mennessä, mikä parantaa metsäpinta-alaa kaikkialla Euroopassa. 

Metsätaloustoimenpiteiden tärkein EU:n rahoituslähde on yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) ja erityisesti sen ”toisen pilarin” maaseudun kehittämisohjelma. Vuoden 2020 jälkeisessä uudistetussa YMP:ssä jäsenvaltiot voivat kansallisten strategiasuunnitelmiensa avulla kannustaa metsänhoitajia ylläpitämään, kasvattamaan ja hoitamaan metsiä kestävällä tavalla. Vesipolitiikan puitedirektiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot laativat kullekin vesipiirille vesipiirin hoitosuunnitelmat, joihin sisältyy toimenpideohjelmia. Toimenpideohjelmien toimenpiteet liittyvät suoraan maaseudun kehittämisohjelman toimintalinjan 2 toimenpiteisiin ja muihin metsäkysymyksiin liittyviin EU:n politiikkoihin, kuten EU:n metsätalouden toimintasuunnitelmaan, Natura 2000 -verkostoon ja biomassaa koskevaan toimintasuunnitelmaan. 

Tämänvaihtoehdontäytäntöönpanoaika vaihtelee suuresti, koska se riippuu siitä, mitä toimenpiteitä toteutetaan metsien janiiden ekosysteemipalvelujen suojelemiseksi ja ennallistamiseksi. Joidenkin toimenpiteiden täytäntöönpanoaika voi olla hyvin lyhyt, mutta se voi myös edellyttää asianmukaista ylläpitoa pitkällä aikavälillä. Lisäksi veden laadun ja määrän täysimääräinen palauttaminen metsien ennallistamisen jälkeen voi kestää useita vuosia (yli 25 vuotta).

Loppumaton, jos hoitojärjestelmääylläpidetään ja mukautetaan