Veden kannalta herkkä metsänhoito

Euroopan tasolla metsät ovat tiiviisti yhteydessä hydrologiseen verkostoon, ja ne tarjoavat Euroopan kansalaisille vuosittain yli 4 km3 vettä, koska niissä on 870 000 km jokia (Euroopan jokien kokonaispituus on noin 3,5 miljoonaa km). Lisäksi lähes 33 prosenttia (eli 92 000 km ²) 71 000 järvestä sijaitsee metsäisillä valuma-alueilla (Euroopan ympäristökeskuksen tekninen raportti 13/2015). Metsät edistävät merkittävästi veden määrään ja laatuun liittyvien näkökohtien asianmukaista hallintaa: 

• metsillä on myönteinen vaikutus pohjavedestä, pintavesistöistä ja vesimuodostumista saatavan veden määrään torjumalla sadetta, haihduttamalla kosteutta kasvupinnoilta, siirtämällä maaperän kosteutta, keräämällä sumuvettä ja ylläpitämällä maaperän imeytymistä; 
• pitämällä yllä tai parantamalla maaperän imeytymistä ja maaperän veden varastointikapasiteettia metsät vaikuttavat veden toimittamisen ajoitukseen; 
• minimoimalla eroosion, metsät minimoivat veden laadun heikkenemisen sedimentoitumisen vuoksi; 
• Säilyttämällä ylimääräistä sadevettä metsät auttavat hillitsemään ‑-juoksuja, ehkäisemään äärimmäisiä juoksuja ‑-juoksuja, mikä vähentää tulvien aiheuttamia vahinkoja ja auttaa lieventämään kuivuuden vaikutuksia. 

Metsät voivat myös suojella vesimuodostumia ja vesistöjä pyydystämällä valumavesiin sedimenttejä ja epäpuhtauksia maankäytön nousulta. Lisäksi purojen varrella metsät tarjoavat varjoa, mikä alentaa veden lämpötilaa. Metsät ovat myös olennaisen tärkeitä ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseksi ja niihin sopeutumiseksi sekä kestävän kehityksen tavoitteiden 3 (Terveen elämän varmistaminen ja hyvinvoinnin edistäminen kaikenikäisille), 6 (Veden saatavuuden ja kestävän hoidon sekä sanitaation varmistaminen kaikille) ja 15 (Metsien kestävä hoito, aavikoitumisen torjuminen, maaperän huonontumisen pysäyttäminen ja sen suunnan kääntäminen, biologisen monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen) edistämiseksi. Kansainvälisessä yhteisössä näitä moninaisia veteen liittyviä etuja, joita metsät tarjoavat yhteiskunnalle, kutsutaan metsien ja veden väliseksi yhteydeksi, jota on äskettäin korostettu ihmiskysymykseksi, joka edellyttää kiireellistä sosiaalipoliittista huomiota. 

Samaan aikaan metsät käyttävät paljon vettä. Puut käyttävät vettä korkeimmillaan, kun ne ovat saavuttaneet lopullisen korkeutensa ja intensiivisimmän kasvuvaiheen aikana. Metsien käyttämän veden määrään vaikuttavat ilmasto, pinnanmuodostus, maaperä, metsien ikä, lajien koostumus ja hoitokäytännöt. Liian vähäisellä veden määrällä (joka johtuu riittämättömästä sademäärästä tai pohjaveden saatavuuden vähenemisestä) tai liian suurella määrällä (eli tukkeutumisella) voi olla kielteinen vaikutus metsien terveyteen. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa näihin näkökohtiin, ja sen odotetaan vaikuttavan sadejärjestelmiin eri tavoin sijainnista riippuen. Ilmastonmuutoksen vallitessa kuivuuden ja kosteiden ääri-ilmiöiden odotetaan voimistuvan tulevina vuosikymmeninä.

Metsänhoitotoimenpiteillä voidaan lisätä veden tuottoa, säädellä veden virtausta ja vähentää kuivuusstressiä metsässä. Metsänhoitajien haasteena onkin maksimoida metsistä saatava hyöty ja samalla suojella vesivaroja. Metsien tärkeisiin vesienhoitotavoitteisiin kuuluvat: 

• säilytetään pohjaveden ihanteellinen korkeus (eli vesi kyllästetyssä maaperässä, jonka yläosaa kutsutaan vesipohjaksi), jotta puille voidaan luoda vakaat (kasvu)olosuhteet; 
• sen varmistaminen, että veden määrä ja laatu säilyvät ennallaan tai paranevat; 
• suojellaan luonnonvaroja ja ihmisen rakentamaa infrastruktuuria vesivahingoilta; 

• metsien lepo- ja virkistysolosuhteiden ylläpitäminen tai parantaminen. 

Metsien suojelutoimenpiteet ovat erityisen tärkeitä vesivirroilta suljetuilla alueilla. Tutkimuksissa on raportoitu monista puunkorjuuseen liittyvien metsätoimien jälkeisistä veden laatuun kohdistuvista vaikutuksista, kuten sedimenttien kulkeutumisesta, ravinnehävikistä sekä happamuuden ja lämpötilan muutoksista. 

Tiheät, syvät juuristojärjestelmät sekä paksu ja huokoinen orgaaninen pintakerros edistävät veden imeytymistä ja sitomista metsämaahan. Tämän sääntelytehtävän tukemiseksi metsänhoitajien olisi pyrittävä säilyttämään pysyvä kasvipeite, rajoittamaan maaperän tiivistymistä, säilyttämään maaperässä suuri määrä orgaanista ainesta ja lisäämään pinnan karheutta (eli maaperän pinnan epätasaisuutta, mikä auttaa lisäämään veden imeytymistä). Hyvän puupeitteen ja terveen aluskasvillisuuden ylläpitäminen on tehokasta sedimenttikuormituksen ja maaperän eroosion minimoimiseksi, mikä parantaa tai ylläpitää hyvää veden laatua metsäalueella. 

Metsittäminen ja uudelleenmetsittäminen hyödyttävät veden virtauksen säätelyä ja veden laadun ylläpitämistä, mikä vähentää tulvien voimakkuutta ja kuivuuden vakavuutta. Erityisen merkityksellisiä tässä yhteydessä ovat korjuun, harvennuksen ja lajivalikoiman kaltaiset käytännöt. Sekalajiviljelmien latvusrakenne vähentää transpiraatiota, mikä vähentää veteen kohdistuvaa painetta verrattuna yhden lajin viljelmiin. Metsikössä olevien puiden määrää vähentämällä harvennuksella voidaan myös hillitä metsäveden liiallista käyttöä. Tämän toimenpiteen myönteisiä vaikutuksia saattaa kuitenkin kompensoida vedenkulutuksen kasvu, joka johtuu jäljellä olevien puiden kasvun lisääntymisestä. Korjatun maan osuudesta ja korjuutavoista riippuen veden tuotto kasvaa yleensä puunkorjuun jälkeen. Erilaiset korjuujärjestelmät voivat näin ollen vaikuttaa eri tavoin vesivarojen varmuuteen. Lyhyemmät kiertoajat lyhentävät aikaa, jona latvus on kokonaan suljettu, ja voivat siten myös vähentää vedenkulutusta metsässä. Tätä vaikutusta saattaa kuitenkin tasapainottaa se, että nuorten puiden osuus metsiköstä pysyy suhteellisen vakiona. Lisäksi nopeasti kasvavien lajien käyttö on yleensä vesi-intensiivisempää kuin hitaasti kasvavien lajien, joilla on suurempi kierto.  Viimeisessä kohdassa on otettava huomioon maisemat, joilla on vesivaje. Hoitamattomat tai ylivarastoidut metsät voivat vähentää alajuoksun vesihuoltoa. Veden valumista estävä haluttu piirre voi muuttua epämiellyttäväksi olosuhteissa, joissa vettä on erityisen vähän .

Tämän sopeutumisvaihtoehdon täytäntöönpano edellyttää eri toimijoiden (joen hallinnoijat, viljelijät, metsäpalvelut, poliittiset päättäjät, yksityiset omistajat jne.) osallistumista, jotta sopeutumisvaihtoehdon hyväksyminen olisi mahdollista. Sidosryhmillä on myös keskeinen rooli toteutettujen toimenpiteiden hallinnoinnissa. Tiedotuskampanjoita ja muita erityistoimia, jotka koskevat kosteikkojen ja metsien roolia veden toimittajina, olisi edistettävä tietoisuuden lisäämiseksi koko vesistöalueen eri sidosryhmien (kansalliset viranomaiset, julkinen ja yksityinen sektori) keskuudessa.  

Maan-, metsän- ja vedenhoitajien keskeisenä haasteena on maksimoida metsien moninaiset hyödyt heikentämättä vesivaroja ja ekosysteemien toimintaa. Tähän haasteeseen vastaamiseksi tarvitaan kiireellisesti parempaa ymmärrystä metsien/puiden ja veden välisestä vuorovaikutuksesta (erityisesti valuma-alueilla), tietoisuuden lisäämistä ja valmiuksien kehittämistä metsän hydrologian alalla sekä tämän tietämyksen ja tutkimustulosten sisällyttämistä politiikkoihin ja toimiin. Myös alku- ja loppupään populaatioille koituvasta hyödystä olisi tiedotettava, jotta metsänhoitovaihtoehdot tunnustetaan olennaisiksi ja hyväksytään. On myös kehitettävä institutionaalisia mekanismeja synergioiden lisäämiseksi metsiin ja veteen liittyvissä kysymyksissä sekä pantava täytäntöön ja pantava täytäntöön kansallisia ja alueellisia toimintaohjelmia. 

Kustannukset saattavat rajoittaa metsänhoitosääntöjen mukauttamista puiden vesitasapainon parantamiseksi. Markkinapohjaiset järjestelyt ovat keino, jolla tuotantoketjun alkupään maankäyttäjät voivat kattaa metsäpeitteen säilyttämisen kustannukset, ja keino rahoittaa muita maankäyttökäytäntöjä vesistöalueiden suojelemiseksi. Erityisesti yksityisellä maalla tarvitaan kannustimia metsien suojelun takaamiseksi. Vaikka suurin osa kokemuksista on ollut Euroopan ulkopuolella, markkinapohjaiset lähestymistavat, joissa maksut riippuvat haluttujen tulosten saavuttamisesta (esim. ympäristöpalveluista maksettavat maksut, julkiset työvoimapalvelut), voivat johtaa tehokkaampaan resurssien kohdentamiseen ja kustannustehokkaampiin ratkaisuihin. Ne tunnustetaan kannustimiksi säännellä ja ylläpitää metsäpalveluja. Uudessa EU:n metsästrategiassa jäsenvaltioita kannustetaan erityisesti perustamaan kansallisten olosuhteidensa mukaisesti ekosysteemipalveluja koskeva maksujärjestelmä metsänomistajille ja -hoitajille. Julkisten työvoimapalvelujen aloitteet ovat muodoltaan erilaisia riippuen palvelun ominaispiirteistä, niitä tuottavien ekosysteemiprosessien laajuudesta sekä sosioekonomisesta ja institutionaalisesta kontekstista. Ne vaihtelevat epävirallisista yhteisöpohjaisista aloitteista yksittäisten osapuolten välisiin virallisempiin vapaaehtoisiin sopimusjärjestelyihin ja useiden osapuolten välisiin monimutkaisiin järjestelyihin, joita välittäjäorganisaatiot helpottavat.

Omistusoikeuksilla on myös tärkeä rooli taloudellisissa kannustimissa, koska niissä määritellään, kenellä on oikeus etuuksiin ja kuka on vastuussa etuuksien tuottamisesta aiheutuvista kustannuksista. Jos kustannusten ja hyötyjen jakautumista ei pidetä tasapuolisena ja jos merkittävät sidosryhmät suljetaan pois tai asetetaan epäedulliseen asemaan, niillä ei ole juurikaan kannustimia yhteistyöhön. Esimerkiksi ilman selkeää maanomistusoikeutta ylemmän valuma-alueen käyttäjillä ei ole valtuuksia tehdä sopimuksia, joten he eivät voi hyötyä maksuista. 

Metsänhoitovaihtoehtojen todellisten hyötyjen osoittaminen ja kvantifiointi niille, joita pyydetään maksamaan niistä, on kuitenkin melko haastavaa. Tämä edellyttää monimutkaisten ekosysteemiprosessien ymmärtämistä ajan mittaan tietyissä paikoissa, tehokkaiden hallintatoimien määrittämistä niiden ylläpitämiseksi ja kohtuullista varmuutta siitä, että ostajat saavat etuja tulevaisuudessa. Tehokkaimpien ja vaikuttavimpien lähestymistapojen löytäminen edellyttää myös kykyä oppia ja sopeutua uuteen tietoon.

Metsät palvelevat useita toimintoja ja tarjoavat useita ekosysteemipalveluja, mukaan lukien vesihuoltoon liittyvät palvelut, kuten 

• makean veden säilyttäminen ja tarjoaminen ihmisten erilaisiin käyttötarkoituksiin; 
• virtauksen säätö ja suodatus, jotka auttavat ylläpitämään pohja- tai kuivakauden virtausta, mahdollistavat maaperään, pohjaveteen, kosteikkoihin ja tulvatasanteisiin varastoidun veden lataamisen ja ohjaavat pohjavesitasojen tasoa.

• Veden valumisen hallinta, joka estää äärimmäiset valumat ‑ pois, mikä vähentää tulvien aiheuttamia vahinkoja 
• veden laatuun vaikuttavien epäpuhtauksien ja sedimenttien pyydystäminen; 
• elinympäristöjen monimuotoisuuden ja ekosysteemien sietokyvyn säilyttäminen; 
• kulttuuriarvojen säilyttäminen, mukaan lukien esteettiset ominaisuudet, jotka tukevat matkailua, virkistystä ja perinteisiä elämäntapoja. 

Lisäksi hoitotoimenpiteillä, joilla turvataan metsien veteen liittyvät toiminnot, voidaan säästää vedenkäsittelyyn liittyviä kustannuksia eri käyttötarkoituksiin. Onkin tunnustettua, että metsäalueilta peräisin oleva vesi vaatii vähemmän käsittelyä kuin muilta vettä pilaavilta aloilta peräisin oleva vesi (Miettinen, 2020). Jokaista valuma-alueen metsäpeitteen 10 prosentin lisäystä kohden vedenkäsittelykustannukset vähenevät noin 20 prosenttia, jopa noin 60 prosenttia metsäpeitteestä ( valuma-alueen suojelukeskus– metsät ja juomavesi). Käsittelykustannukset tasoittuvat, kun metsäpeite on 70–100 prosenttia. Kustannussäästöarvioinnit voivat vaihdella toimipaikan mukaan, ja ne edellyttävät erityisiä tutkimuksia, jotka tukevat kustannustehokkaiden politiikkojen suunnittelua. 

Vuoden 2021 lopussa julkaistulla uudella EU:n metsästrategialla pyritään parantamaan EU:n metsien määrää ja laatua sekä vahvistamaan niiden suojelua, ennallistamista ja selviytymiskykyä. Tämä lisää metsien mahdollisuuksia tarjota useita ekologisia ja sosioekonomisia palveluja, mukaan lukien metsien ja veden väliseen yhteyteen liittyvät palvelut. Lisäksi äskettäin hyväksytyn vuoteen 2030 ulottuvan EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteisiin kuuluu huonontuneiden eurooppalaisten ekosysteemien ennallistaminen istuttamalla vähintään kolme miljardia uutta puuta vuoteen 2030 mennessä, mikä lisää metsäpeitettä kaikkialla Euroopassa. 

Metsätaloustoimenpiteiden tärkein EU:n rahoituslähde on yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) ja erityisesti sen ”toinen pilari” eli maaseudun kehittämisohjelma. Vuoden 2020 jälkeisen uudistetun YMP:n puitteissa jäsenvaltiot voivat kansallisten strategiasuunnitelmiensa avulla kannustaa metsänhoitajia ylläpitämään, kasvattamaan ja hoitamaan metsiä kestävällä tavalla. Vesipolitiikan puitedirektiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot laativat vesipiirikohtaiset hoitosuunnitelmat ja toimenpideohjelmat kullekin vesipiirille. Toimenpideohjelmien toimenpiteet liittyvät suoraan maaseudun kehittämisohjelman toimintalinjan 2 toimenpiteisiin ja muihin metsäkysymyksiin liittyviin EU:n politiikkoihin, kuten EU:n metsätalouden toimintasuunnitelmaan, Natura 2000 -verkostoon ja biomassaa koskevaan toimintasuunnitelmaan. 

Tämän vaihtoehdon toteuttamisaika vaihtelee suuresti, koska se riippuu siitä, mitä toimenpiteitä toteutetaan metsien ja niiden ekosysteemipalvelujen suojelemiseksi ja ennallistamiseksi. Joidenkin toimenpiteiden täytäntöönpanoaika voi olla hyvin lyhyt, mutta se voi myös edellyttää asianmukaista ylläpitoa pitkällä aikavälillä. Lisäksi veden laadun ja määrän täydellinen palauttaminen metsien ennallistamisen jälkeen voi kestää useita vuosia (yli 25 vuotta).

Loputon, jos hallinnointijärjestelmää ylläpidetään ja mukautetaan