Palontorjuntasuunnitelmat

Euroopassa suurin osa tulipaloista tapahtuu eteläisissä maissa, joille on ominaista Välimeren ilmasto. Etelä-Ranska, Kreikka, Italia, Portugali ja Espanja kärsivät eniten tulipaloista. Niiden osuus tulipalojen määrästä on noin 75 prosenttia ja palojen kokonaispinta-alasta 90 prosenttia Euroopassa (San-Miguel-Ayanz et al., 2019). Vaikka näiden maiden palanut alue on laskenut hieman vuodesta 1980 (ks. EFFIS:n ”Euroopan metsäpalotietojärjestelmä” palaneiden alueiden kokonaismäärästä), Portugalia lukuun ottamatta on havaittavissa suurta vaihtelua vuodesta toiseen kausittaisten sääolosuhteiden vuoksi: esimerkiksi vuosi 2017 oli Portugalin ennennäkemättömien metsäpalojen vuoksi toinen ennätyksellisen suuri palaneiden alueiden määrä, kun taas vuosi 2018 oli ennätyksellisen pieni. Suuret metsäpalot koettelivat vuonna 2018 kuitenkin enemmän Euroopan maita kuin koskaan aiemmin, ei pelkästään Välimeren alueella (esim. Ruotsissa koettiin kaikkien aikojen pahimmat metsäpalokaudet vuonna 2018). Sekä 2017 että 2018 palokaudet liittyivät kuivuuden ja helleaaltojen ennätyksiin kevään ja kesän aikana eniten kärsineillä alueilla. Vaikka palanut alue on pienentynyt vuodesta 1980, palovaara on kasvanut samalla ajanjaksolla erityisesti Etelä- ja Itä-Euroopassa (ks. YTK:n PESETA III -hankkeessa kehitetty metsäpalovaaraa koskeva indikaattori), mikä viittaa siihen, että palontorjunnalla (sekä ennaltaehkäisyssä että sammutuksessa) on keskeinen rooli palovaikutusten hillitsemisessä.

Ilmastonmuutoksen odotetaan pahentavan entisestään paloriskiä erityisesti Välimeren alueella, jossa skenaarioiden mukaan sellaisten vuosien määrä kasvaa, joihin liittyy suuri palovaara, palokauden piteneminen ja suuremmat, voimakkaammat ja useammin toistuvat tulipalot. Sekä vähäisiä että suuria päästöjä koskevat ilmastoennusteet osoittavat palovaaran kasvaneen merkittävästi useimmilla Euroopan alueilla, erityisesti Länsi-Keski-Euroopassa, laajentamalla kohtalaisen palovaaran aluetta pohjoiseen. Portugali, Espanja ja Turkki ovat edelleen maita, joissa absoluuttinen vaara on suurin (ks. JRC:n PESETA III -indikaattori metsäpalovaarasta).

Ilmastonmuutoksen vuorovaikutus kasvipeitteen ja palojärjestelmien kanssa olisi ymmärrettävä täysin ja otettava asianmukaisesti huomioon palonhallinnassa, jotta asiaan liittyviä suunnitelmia ja politiikkoja voidaan mukauttaa ottaen huomioon muutokset polttoaine- ja kasvillisuustyypissä, muutokset palo-olosuhteissa ja ylimääräinen paloriski.

Palonhallintasuunnitelmissa esitetään tiettyä alaa koskevia toimia, joilla pyritään i) metsäpalojen ehkäiseminen, ii) ihmisten, omaisuuden ja metsien suojeleminen metsäpaloilta, iii) metsäpalojen käyttö metsänhoidon ja muiden maankäyttötavoitteiden saavuttamiseksi. Kaikissa tehokkaissa palonhallintaohjelmissa on otettava huomioon kyseisen alueen ekologia ja palohistoria sekä tiedot palojärjestelmistä, todennäköisistä palovaikutuksista, riskiarvoista, tarvittavasta metsien suojelun tasosta, tulipaloon liittyvien toimien kustannuksista ja määrätystä palotekniikasta.

Palontorjuntaa voidaan toteuttaa erilaisilla tekniikoilla, joilla varmistetaan elämän, omaisuuden ja resurssien turvaaminen ehkäisemällä, havaitsemalla, valvomalla, rajoittamalla ja tukahduttamalla metsäpaloja ja muuta kasvillisuutta maaseutualueilla. Palontorjuntatoimia ovat muun muassa seuraavat:

• varhaisvaroitus- ja havaitsemisjärjestelmät;
• ei-toivottujen ja vahingollisten tulipalojen mobilisointi ja tukahduttaminen;
• tulipalon käyttö kaupallisesta tai ei-kaupallisesta toiminnasta peräisin olevien luonnonpolttoaineiden ja jäämien kerääntymisen vähentämiseksi;
• luonnon tai ihmisen aiheuttaman tulipalon asianmukainen käyttö tiettyjen ekosysteemien ekologisten arvojen ja eheyden ylläpitämiseksi;
• Tulipalojen vahingoittamien tai niistä riippuvaisten ekosysteemien kunnostaminen.

Metsäpalo on prosessi, jossa käyttäytyminen on arvaamatonta, ja palon havaitseminen, seuranta ja ennustaminen ovat ratkaisevia vaiheita ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä, jotka on otettava huomioon kaikissa metsäpalojen hallintasuunnitelmissa. Varhaisvaroitusjärjestelmillä voi olla ratkaiseva rooli mahdollisten tulipalojen havaitsemisen tukemisessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Joitakin kokemuksia on jo olemassa, kuten Global Fire Monitoring Centren (GFMC) kehittämä maailmanlaajuinen palovaroitinjärjestelmä (Global Fire EWS) tai Yhdysvalloissa toimivan Fire Weather Alert System (FWSA) -järjestelmän prototyyppi. Palonseuranta- ja palonhavaitsemisteknologiaa parannetaan huomattavasti, ja käytettävissä on erilaisia välineitä, joilla voidaan varoittaa tulipalosta ”tosiaikaisissa” olosuhteissa sekä satelliittikuviin ja palotietojärjestelmiin perustuvissa suurissa mittakaavoissa (esim. EFFIS, osa Copernicuksen hätätilanteiden hallintapalvelua) että paikallisessa mittakaavassa käyttämällä savuilmaisimia, miehittämättömiä ilma-aluksia jne. Droonien käyttö herättää kasvavaa kiinnostusta eri aloilla, koska ne voivat hankkia korkean resoluution dataa lyhyessä ajassa ja suhteellisen alhaiseen hintaan. Dronet voivat antaa tietoa metsän rakenteesta, koostumuksesta, tilavuudesta tai kasvusta sekä biomassasta ja antaa tarkkoja tietoja palon sijainnista, ulottuvuudesta ja kehityksestä, jotta ne ovat tehokkaimmin valmistautuneita palontorjuntaan ja tunnistavat evakuoitavat alueet.

Muut palonhallintatoimet liittyvät palavien materiaalien vähentämiseen ja uudelleenjärjestelyyn (esim. kuivikkeista, kuolinpuista tai oksista saatava biomassa). Joillakin aloilla, kuten maa- ja metsätaloudessa sekä laidun- ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien hoidossa, käytetään myös ennalta määrättyä metsäpaloa ja tarkoituksellista metsäpalojen käyttöä hoitotavoitteiden saavuttamiseksi. Määrätyt tulipalot ovat erittäin tehokas tapa poistaa ei-toivottu kasvillisuus moniin eri tavoitteisiin, kuten palontorjuntaan, koska ne auttavat vähentämään palavia materiaaleja, jotka ovat alttiimpia palamaan suotuisissa olosuhteissa (esim. kuivuus tai helleaallot). Suuret palavat materiaalit voivat myös olla suotuisia laajemmalle tulipalolle suurilla alueilla, koska se nopeuttaa palon etenemisnopeutta. Joten palavien materiaalien vähentäminen (käyttämällä määrättyjä tulipaloja) voi olla hyödyllinen palonhallintastrategia. Suunnitellun polttamisohjelman kriittinen kysymys on kuitenkin savun vaikutusten lieventäminen. Tehokas savunhallintaohjelma on tarpeen, kun käytetään määrättyjä tulipaloja, kuten tulipaloa oikeissa sääolosuhteissa (esim. ilmassa olevien hiukkasten alhainen taso, tuuli ei kaupunkikeskusten suuntaan, tuulen nopeuden ja ilmakehän vakauden kannalta oikeat olosuhteet).

Kunnostamis- ja ennallistamistoimet ovat osa pitkän aikavälin prosessia, jossa keskitytään palotapahtumien aiheuttamien infrastruktuuri- ja luonnonvaravahinkojen korjaamiseen ja joka voi kestää useita vuosia. Toimenpiteitä ovat muun muassa seuraavat: puiden istuttaminen, kotoperäisten lajien ennallistaminen, aitojen kaltaisten tilojen vaurioiden korjaaminen, elinympäristöjen ennallistaminen ja haitallisten vieraslajien käsittely. Muita kestäviä metsänhoitokäytäntöjä, joilla pyritään vähentämään metsäpaloriskiä ja metsäpalon vaikutuksia, ovat seuraavat: i) palokatkojen, metsäteiden ja vedenjakelupisteiden perustaminen ja ylläpito, ii) puulajien asianmukainen valinta ja iii) kiinteät metsäpalojen seurantalaitteet ja viestintälaitteet, joilla estetään palon leviäminen katastrofaalisesti.

Onnistuneet palonhallintatoimet edellyttävät osallistavia lähestymistapoja, joihin osallistuvat keskeiset sidosryhmät, kuten julkiset instituutiot, julkiset ja yksityiset maanomistajat, palopalvelut, paikallisyhteisöt ja asiasta kiinnostuneet liiketoiminta-alat. Tarvitaan monisidosryhmäistä lähestymistapaa, jotta voidaan varmistaa palonhallinnan koordinointi aloilla, joilla useilla organisaatioilla ja toimijoilla on vastuita ja etuja. Euroopan komissio sovelsi tätä monisidosryhmäistä lähestymistapaa metsänhoitotarkoituksiin, kuten EFFIS-järjestelmään ja pysyvään metsäkomiteaan, joka antaa neuvoja EU:n komissiolle metsiin liittyvissä asioissa.

Lisäksi julkiset kampanjat ovat todella hyödyllisiä tietoisuuden lisäämiseksi palovaarasta kansalaisissa ja paikallisyhteisöissä. Kampanjat voivat auttaa parantamaan paikallisyhteisöjä ja maanomistajia ymmärtämään ennakkovaroitusjärjestelmän viestejä ja omaksumaan turvallisen käyttäytymisen palotapahtuman aikana. Lisäksi keskeiset sidosryhmät voivat auttaa palonseuranta- ja palontorjuntatoimissa (esim. vapaaehtoiset, maanomistajat, paikallisyhteisöt ja asianomaiset liiketoiminta-alat), kun taas palontorjunnan olisi oltava palolaitosten tai koulutettujen vapaaehtoisten vastuulla.

Palonhallintasuunnitelmien tehokas täytäntöönpano riippuu asianomaisista hallituksista, kansainvälisistä ja kansalaisjärjestöistä, rahoituslaitoksista, maanomistajista, maankäyttäjistä ja muista sidosryhmistä, joiden olisi täysin tunnustettava palonhallinnan edellyttämät erityisvaatimukset. Painopiste voi olla teknologian siirrossa, koulutuksessa ja tieteellisessä yhteistyössä sekä palonhallintaorganisaatioiden ja -valmiuksien vahvistamisessa.

Palomiesten turvallisuuden on oltava etusijalla minkä tahansa viraston tai organisaation toimintaperiaatteissa, menettelyissä, suunnitelmissa ja johtamisfilosofiassa. Joten asianmukaiset turvavarusteet ja koulutus jokaiselle henkilölle palonestossa ja määrätyissä palo-operaatioissa ovat välttämättömiä menestykselle.

Määrätyn tulipalon epäasianmukainen käyttö väärällä tiheydellä tai voimakkuudella voi johtaa kasvilajien häviämiseen, kasvillisuuden rakenteen muuttumiseen tai vähenemiseen ja joissakin tapauksissa vastaavaan eläinlajien häviämiseen. Lisäksi keskeinen kysymys onnistuneen metsäpalojen hallinnan kannalta ilmastonmuutoksen yhteydessä on alueen sopeutumiskyky, joka ei riipu ainoastaan saatavilla olevasta tieteellisestä ja teknisestä tietämyksestä vaan myös eri sopeutumisvaihtoehtojen toteuttamiseen liittyvistä sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista osatekijöistä.

Palontorjuntasuunnitelman laatiminen edellyttää korkeita investointikustannuksia, koska se on pitkän aikavälin toimenpide. Hoitosuunnitelman laatimista suunnitteleville maille ja yhteisöille koituvat hyödyt ovat kuitenkin merkittäviä, sillä ne liittyvät parempiin seurantavalmiuksiin, paloriskien ehkäisemiseen, parempaan reagointiin palotilanteissa sekä vahingoittuneiden ekosysteemien ja infrastruktuurien kunnostamiseen. Lisäksi metsänhoitosuunnitelmat mahdollistavat ja edistävät kestäviä metsänhoitokäytäntöjä, joista voi olla hyötyä kestävälle metsänhoidolle, maataloudelle, karjankasvatukselle ja valuma-alueiden hoidolle. Määrätyn tulipalon käyttö tunnustetaan hyväksi käytännöksi elinympäristöjen ja luonnonvarojen ennallistamisessa tai säilyttämisessä, uhkien vähentämisessä sekä kulttuuriarvojen ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Miehittämättömien ilma-alusten käytöstä palontorjuntaan voi olla merkittäviä etuja, kuten korkean tarkkuuden tietojen saatavuus, pienemmät kustannukset, joustava toiminta ajassa ja paikassa sekä se etu, että havaitsemisvaiheessa ei ole inhimillisiä riskejä. Droonien nykyinen käyttö metsätalouden sovelluksissa on kuitenkin vielä kokeiluvaiheessa, mutta lähitulevaisuudessa on paljon potentiaalia.

Kaikkien palonhallintatoimien olisi perustuttava oikeudelliseen kehykseen, ja niitä olisi tuettava selkeillä toimintaperiaatteilla ja menettelyillä erityisesti suunniteltujen tai määrättyjen tulipalojen väärän käytön ja niistä aiheutuvien vaikutusten välttämiseksi. EU:n tasolla EU:n metsästrategia vuosiksi 2014–2020, joka laadittiin vuonna 2013 ja jota tarkistettiin vuonna 2018, muodostaa kehyksen sekä EU:n että jäsenvaltioiden metsiin liittyville politiikoille.

EU:n luonnon ennallistamista koskeva laki on keskeinen väline, jolla tuetaan metsäpalojen hallintasuunnitelmia. Ennallistetut metsät, erityisesti jos ennallistamisessa otetaan erityisesti huomioon ilmastonmuutokseen liittyvät haasteet, ovat vähemmän alttiita metsäpaloille ja kuivuudelle puulajien monipuolisemman jakautumisen ja peltometsätaloustoimenpiteiden ansiosta, joissa hyödynnetään paremmin maaperän kosteutta ja vähennetään haihtumista.

Kansallisella tasolla lähes kaikilla Euroopan mailla on kansallinen metsästrategia tai -suunnitelma, jota päivitetään 10–15 vuoden välein ja joka voi olla pakollinen tai ei riippuen julkisen metsän ulottuvuudesta (hehtaareina). Esimerkiksi Italialla on kansallinen metsänhoitostrategia (joka on itse asiassa julkisen tarkistusprosessin kohteena) ja pakollinen metsänhoitosuunnitelma. Espanjassa on laadittu metsästrategia vuodesta 1999 lähtien, ja vuonna 2006 hyväksyttiin Espanjan metsälaki, joka koskee kaikkia julkisia ja yksityisiä metsiä (kansallinen laki vuonna 2019). Lisäksi joillakin alueilla (esim. Galiciassa Espanjassa) on hyväksytty erityislakeja, joissa edellytetään, että kaikilla yli 25 hehtaarin suuruisilla julkisilla ja yksityisillä metsillä on oltava metsänhoitosuunnitelma.

Erityiset palonhallintatoimet paloriskin torjumiseksi vaihtelevat maittain ja alueittain. Joissakin tapauksissa sekä palontorjuntatoimet (polttavan materiaalin vähentäminen metsänhoitotoiminnoilla tai määrätyillä tulipaloilla, henkilöstön koulutus jne.) että palontorjuntatoimet (esim. seuranta- ja varoitustoimet) sisältyvät tällaisiin hoitosuunnitelmiin.

Palonhallintasuunnitelmien täytäntöönpanoaika riippuu suuresti vastuullisten instituutioiden tahdosta, olemassa olevista valmiuksista ja taidoista sekä eri sidosryhmien osallistumisen ja yhteistyön asteesta. Suunnitelman suunnittelu voi kestää rajoitetun ajan (1-2 vuotta), kun taas sen toteuttaminen yleensä riippuu jatkuvista ponnisteluista.

Palontorjuntatoimista olisi tultava osa paikallisia tai kansallisia aluesuunnitelmia, ja siksi niillä olisi yleensä oltava pitkä käyttöikä (vuosikymmeniä).