Taloudelliset kannustimet käyttäytymisen muuttamiseen

Ei ole yllättävää, että yleisön osallistuminen on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan lisätä eurooppalaisten kansalaisaloitteiden yleistä hyväksyntää ja motivoida sidosryhmiä osallistumaan. Tämä ei tarkoita sitä, että EPI:n hyväksymiseksi tarvitaan aina yleisön osallistumista. Yleisön osallistumisen merkitystä voidaan vähentää esimerkiksi tapauksissa, joissa eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline sellaisenaan tai erityinen ratkaisu, jota eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline aikoo edistää, on jo saanut yleisön (sosiaalisen) hyväksynnän.

Eurooppalaisten kansalaisaloitteiden soveltamisessa kunkin maan tarpeet, mahdollisuudet ja rajoitteet vaihtelevat huomattavasti. Myös maiden sisällä on huomattavia eroja valmiuksissa ottaa käyttöön taloudellisia välineitä eri alueilla tai aloilla. Jotkin toivotut muutokset on helpompi toteuttaa taloudellisten välineiden avulla, kun taas toiset on helpompi toteuttaa komento- ja valvontasäännösten avulla. Eurooppalaiset kansalaisaloitteet eivät missään tapauksessa korvaa muita hallituksen toimintatapoja, vaan välineitä, joilla voidaan täydentää ja vahvistaa hallintoa osana laajaa poliittisten välineiden yhdistelmää. Yleisesti ottaen on mahdollista erottaa toisistaan: i) EPI-aloitteiden yhdistelmät osana ”pakkauskannustimia” koskevaa strategiaa ja ii) yhdistäminen muuntyyppisiin politiikan välineisiin, kuten sääntelyyn, tietoisuuden lisäämiseen ja tiedottamiseen. Mahdollisten EPI-aloitteiden seulonnassa olisi oltava tietoinen nykyisestä politiikkayhdistelmästä, mutta valinnan ei pitäisi olla sen sanelema.

EPI-hankkeiden kustannuksia ja hyötyjä ei juurikaan tutkita, ja niiden vertaamisesta perinteisiin komento- ja valvontamenetelmiin on vain vähän tietoa.

EPI:n kustannukset voidaan erottaa välittömistä kustannuksista (esim. veronmaksukustannukset) ja transaktiokustannuksista (esim. markkinoille pääsystä, ostajan tai myyjän löytämisestä, ostoneuvotteluista, kaupan toteuttamisesta ja markkinoilta palaamisesta aiheutuvat aika- ja rahakustannukset). Transaktiokustannukset voivat liittyä myös tarvittavaan lisäseurantaan. Esimerkiksi pohja- tai pintaveden seurannasta aiheutuvat transaktiokustannukset voivat haitata veron käyttöönottoa (esim. saastuneen kuivatusveden hävittämisestä tilavuusperusteisesti kannettava vero), mutta veron tehokkuuden varmistaminen voi myös olla kannattavaa. Samoin uusi vedenjakomekanismi voi lisätä taloudellista tehokkuutta mutta aiheuttaa korkeita neuvottelu- ja täytäntöönpanokustannuksia, mikä tekee yksinkertaisemmista jakomekanismeista mahdollisesti parempia.

Energiatehokkuusaloitteiden etuja ovat ympäristön laadun ja taloudellisen tehokkuuden paraneminen sekä taakan parempi sosiaalinen jakautuminen halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Samaan aikaan EPI-aloitteet keräävät tuloja (maksujen tapauksessa) esimerkiksi pilaantumisen seuranta- ja valvontatoimien tai jakotoimien rahoittamiseksi, minkä vuoksi niillä voi olla merkitystä sopeutumistoimenpiteiden rahoittamisessa.

Eurooppalaiset kansalaisaloitteet tunnustetaan poliittisella tasolla useissa keskeisissä EU:n säädöksissä ja toimintapoliittisissa asiakirjoissa:

• EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi sisältää joukon periaatteita ja toimenpiteitä, joilla järkiperäistetään vedenkäyttöä kaikissa jäsenmaissa. Sen 9 artiklassa vaaditaan vesipalvelujen kustannusten täysimääräistä kattamista hinnoittelun avulla.
• Vuonna 2012 hyväksytyssä EU:n suunnitelmassa Euroopan vesien suojelemiseksi korostetaan kannustinperusteisen veden hinnoittelun ja muiden ympäristöpolitiikan välineiden, kuten vesikaupan ja ekosysteemipalveluista suoritettavien maksujen, merkitystä Euroopan vesienhoidon parantamiseen tähtäävässä politiikkayhdistelmässä.
• Veden niukkuutta ja kuivuutta koskevissa EU:n toimissa (vuodesta 2007) korostetaan kannustinhinnoittelun merkitystä veden kysynnän mukauttamisessa ja kestävän vesihuollon varmistamisessa.
• EU:n tulvadirektiivillä (2007) kannustetaan ottamaan käyttöön vihreitä infrastruktuureja ja luonnollista tulvien hallintaa palkitsemalla taloudellisesti maankäyttäjiä ja vedenkäyttäjiä.
• Yhteiseen maatalouspolitiikkaan sisältyy taloudellinen korvaus (tukien muodossa) vesiympäristön suojelusta.
• Nitraattidirektiivillä (1991) edistetään yhteistyösopimusten tekemistä hyvän maatalouskäytännön sääntöjen avulla.
• Ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevassa strategiassa (2013) kannustetaan lisäämään vakuutusten käyttöä, jotta voidaan parantaa kykyä sietää ilmastonmuutoksen vaikutuksia, erityisesti veden niukkuutta, kuivuutta ja tulvariskiä.
• Biologista monimuotoisuutta koskevassa EU:n politiikassa (mukaan lukien luontotyyppi- ja lintudirektiivit ja Life-rahoitusmekanismi) kannustetaan käyttämään taloudellisia ja muita palkkioita vesiekosysteemien suojeluun.

EPI-hankkeiden suunnittelu ja toteutus voi kestää 1–5 vuotta.

EPI:t ovat yleensä pitkäkestoisia toimenpiteitä. Elinikä riippuu kuitenkin usein poliittisesta kehyksestä, voimassa olevasta erityislainsäädännöstä ja yhteiskunnallisesta hyväksynnästä.