Kaupunkien vihreä ja sininen infrastruktuuri

Kaupunkien vihreän ja sinisen infrastruktuurin suunnittelu (UGI) on strateginen lähestymistapa sellaisten yhteenliitettyjen ja monitoiminnallisten sinisten ja vihreiden alueiden verkostojen kehittämiseen, jotka voivat tarjota monenlaisia ympäristöön liittyviä, sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjä ja samalla parantaa kaupunkien ilmastokestävyyttä. Euroopan komissio korostaa strategista viheralueiden suunnittelua eri aluetasoilla (naapurustosta kaupunkiin) ja kannustaa kaupunkeja edistämään ekosysteemipalvelujen tarjoamista ja biologisen monimuotoisuuden suojelua. Kaupunkien vihreä ja sininen infrastruktuuri sisältää erilaisia sinivihreitä alueita, kuten metsiä, kosteikkoja, maatalousmaata, julkisia puistoja, yksityisiä puutarhoja, yksittäisiä vihreitä elementtejä (katupuut, viherkatot jne.) tai lampia ja puroja. Niillä on ratkaiseva rooli ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen hillitsemistä koskevien valmiuksien parantamisessa ja ilmastonmuutoksen vaarojen, kuten helleaaltojen, tulvien ja kuivuuden, kielteisten vaikutusten vähentämisessä kaupungeissa.  

Vuoteen 2030 ulottuvassa EU:n biodiversiteettistrategiassa esitetään konkreettisia toimia sellaisten luontopohjaisten ratkaisujen edistämiseksi, jotka olisi järjestelmällisesti sisällytettävä kaupunkisuunnitteluun. Euroopan komissio määrittelee luontopohjaiset ratkaisut (NbS tai NBS) ”luonnon innoittamiksi ja tukemiksi ratkaisuiksi, jotka ovat kustannustehokkaita, tuottavat samanaikaisesti ympäristöön liittyviä, sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjä ja auttavat rakentamaan häiriönsietokykyä”. IUCN kehottaa omaksumaan kokonaisvaltaisen ekosysteemilähtöisen lähestymistavan NbS:n täytäntöönpanossa ja toteaa seuraavaa: ”Luontoon perustuvissa ratkaisuissa käytetään toimivien ekosysteemien voimaa infrastruktuurina, joka tarjoaa luonnollisia palveluja yhteiskunnan ja ympäristön hyödyksi”. EEA (2021) viittaa luontopohjaiseen strategiaan ”sateenvarjokonseptina” erilaisille poliittisille toimille ja lähestymistavoille (esim. ekosysteemipohjainen hoito), joilla pyritään parantamaan ilmastokestävyyttä ja samalla tuottamaan yhteiskunnalle sivuhyötyjä. 

Kaupunkiympäristössä NbS viittaa erityisesti erilaisiin vihreän ja sinisen infrastruktuurin tyyppeihin, joissa käytetään luonnon omia paikallisia resursseja, kuten kasvillisuutta, vettä ja maaperää. Näillä ratkaisuilla vastataan ympäristöön, yhteiskuntaan ja ilmastoon liittyviin haasteisiin tehokkaammin kuin ”tavanomaisilla” harmailla infrastruktuureilla. NbS:n alueellinen mittakaava kaupungeissa voi vaihdella suurista metsäalueista pienimuotoisiin hulevesijärjestelmiin. Lisäksi ihmisen suorittaman valvonnan tai teknologisten ratkaisujen rooli luonnonsuojelussa voi vaihdella suuresti itsesäännellyistä luonnon ekosysteemeistä (kuten kaupunkien kosteikkojen tarjoamasta tulvantorjunnasta), jotka eivät edellytä ihmisen toimia tai edellyttävät niitä vain vähän, harmaanvihreihin hybridiratkaisuihin (kuten hulevesien ja hulevesien hallintajärjestelmiin, kuten biosuodattimiin), joissa teknologialla ja ihmisen toiminnalla on merkittävä rooli. 

NbS parantaa kaikkien elinoloja ja tarjoaa mahdollisuuksia sekä asukkaille että vierailijoille kaupungeissa, joiden talous on riippuvainen matkailusta. Erityisesti silloin, kun UGI sijaitsee lähellä tärkeitä kulttuuriperintökohteita, se saattaa sisältyä kaupunkimatkailutarjontaan, olla osa vierailureittejä tai integroitu kaupunkibrändäykseen, mikä viime kädessä tuo lisäarvoa kaupunkimatkailuun (Terkenly et al., 2020).

Kaupunkien vihreän infrastruktuurin suunnittelussa sekä NbS:n suunnittelu-, täytäntöönpano- ja arviointiprosessissa tarvitaan osallistavia lähestymistapoja. Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa lisää tietämyksen siirtoa toimijoiden välillä, ja samalla on ratkaisevan tärkeää puuttua mahdollisiin sosiaalisiin tai institutionaalisiin esteisiin, jotta voidaan lisätä näiden ratkaisujen yhteiskunnallista hyväksyntää ja löytää paras vaihtoehto, jossa otetaan huomioon paikallinen sosiopoliittinen tilanne. Erityisesti paikallis- ja alueviranomaisilla on suuri rooli, minkä vuoksi tarvitaan vahvaa horisontaalista ja vertikaalista yhteistyötä, mutta myös yhteys yksityiseen sektoriin on tärkeä.  

Kaupunkimaiseman hallinta on monimutkainen prosessi, johon liittyy ristiriitaisia ohjelmia, kuten asuminen, liikenne, kaupallinen infrastruktuuri ja talous. Kaupunkien vihreä infrastruktuuri edellyttää kattavaa suunnittelua ja ylläpitoa. Kaupunginlaajuisen viheralueverkon ja siihen liittyvien käytävien perustamista on punnittava ja arvostettava yhtenä keskeisenä maankäyttötyyppinä yhdessä muiden keskeisten maankäyttöalojen kanssa. Kilpailevat ja ristiriitaiset maankäyttöedut, heikko yhteistyö keskeisten sidosryhmien (esim. maanomistajat, rakennusala, sijoittajat) kanssa tai siiloajattelu kaupunkihallinnossa voivat toimia vahvoina rajoittavina tekijöinä. Puutteellinen tietämys hyödyistä tai kokemus siitä, miten NbS toteutetaan tai suunnitellaan, voi aiheuttaa kielteisiä asenteita toimijoiden, poliittisten päättäjien tai kansalaisten keskuudessa.  

Paikalliset ympäristölliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja institutionaaliset olosuhteet vaikuttavat suuresti UGI: n suunnittelun ja tiettyjen NbS: n täytäntöönpanon onnistumiseen. Sen vuoksi kaupungeille on kehitetty näyttöön perustuvia standardeja ja ohjeita, joilla varmistetaan eri kansallisten metrologialaitosten tehokas ja osallistava UGI-suunnittelu ja -hallinto esimerkiksi useissa EU:n rahoittamissa hankkeissa (esim. Naturvation). Lisäksi integroivat ja osallistavat hallintotavat, kuten mosaiikkihallinto (aktiivisen kansalaisuuden mikrotason yhdistäminen strategisen kaupunkisuunnittelun makrotasoon, Buijs et al., 2019), ovat hyviä tapoja edistää sosiaalisesti yhtenäistä ja yhteistyöhön perustuvaa maantieteellisten merkintöjen suunnittelua, täytäntöönpanoa ja ylläpitoa.

Viheralueiden häviäminen, luonnon ekosysteemin heikkeneminen, kaupunkirakenteen tihentyminen ja päällystetyn maaperän osuuden kasvu vaikuttavat kielteisesti veden kiertoon, ilmanlaatuun ja paikalliseen lämpötilaan ja heikentävät kaupunkien ilmastokestävyyttä. Näistä aiheutuu suuria taloudellisia kustannuksia yhteiskunnalle, ja kaupunkien viherryttäminen (esim. puiden istuttaminen tai uuden viheralueen perustaminen), huonontuneiden ekosysteemien ennallistaminen, vähän intensiivisten hoitokäytäntöjen valitseminen puistoissa tai paikallisten luontopohjaisten ratkaisujen rakentaminen voi tuoda merkittäviä suoria säästöjä valumavesien tai tulvien hallitsemiseksi verrattuna perinteisiin suunniteltuihin ratkaisuihin. Lisäksi näillä vihreillä toimilla on myös monia välillisiä taloudellisia etuja, kuten sijoittajien houkutteleminen ja uusien työpaikkojen luominen eri aloille.  Muut hyödyt voivat liittyä matkailutalouden kasvuun. Viheralueiden saatavuudella voi olla merkittävä rooli, joka luonnehtii sitä, mitä kaupungit voivat tarjota (Terkenli, et a. 2020), ja se voi siirtää valinnanvaraa niihin erityisesti lämpöstressille alttiissa kohteissa (esim. kuumana Välimeren kesänä).

UGI-suunnittelun ja NbS:n käyttöönoton kustannukset voivat vaihdella suuresti riippuen monista sisäisistä tekijöistä, kuten tila-asteikosta, teknologian käytöstä ratkaisuissa, huoltotiheydestä ja korjaustarpeesta. Yleensä ylläpitokustannukset ovat alhaisimmat luonnon ekosysteemeissä, kuten jäljellä olevissa elinympäristöissä (esim. kaupunkimetsät tai kosteikot) tai osittain luonnonmukaisissa ekosysteemeissä (esim. nurmikoiden korvaaminen niityillä). Kansalaiset (esim. kaupunkiviljely), kansalaisjärjestöt (esim. huonontuneiden luontotyyppien ennallistamistoimet) tai yksityiset yritykset (valumavesien hoitoon tarkoitetut myrskylammikot) kattavat osittain tai kokonaan joidenkin luontotyyppien perustamis- ja ylläpitokustannukset. Euroopan unioni on ponnistellut voimakkaasti saadakseen NbS:n liikkeelle Euroopassa tarjoamalla taloudellista tukea Euroopan vihreän kehityksen ohjelman kautta, vahvistamalla tietämyksen siirtoa onnistuneista tapauksista (esim. Urban Nature Atlas) ja tarjoamalla julkisia digitaalisia alustoja, joilla kannustetaan yhteistyöhön yksityisen ja julkisen sektorin kanssa (Älykkäiden kaupunkien markkinapaikka). 

Kaupunkien viheralueet ja NbS voivat auttaa vähentämään katastrofiriskiä, parantamaan vesihuoltoa ja tuottamaan paikallisia jäähdytysvaikutuksia, jotta korkeista lämpötiloista ja helleaalloista voidaan selviytyä paremmin. Erityisten ympäristöhaasteiden ratkaisemisen lisäksi vihreä ja sininen infrastruktuuri tarjoavat sivuhyötyjä, jotka ylittävät niiden ensisijaisen tarkoituksen. Esimerkiksi puistot ja vesistöt voivat lisätä kaupungin kauneutta ja toimia samalla vapaa-ajan tiloina, jotka edistävät henkistä ja fyysistä hyvinvointia (Nilsson ja Johansson, 2021)

Muita sivuhyötyjä ovat: tuetaan kaupunkien biologista monimuotoisuutta, hiilen varastointia (lieventäminen), ilmansaasteiden lieventämistä, tarjotaan virkistysmahdollisuuksia, luontokokemusta ja lisätään sosiaalista, fyysistä ja henkistä hyvinvointia. NbS kaupunkialueilla voi edistää useita kestävän kehityksen tavoitteita ja erityisesti kestäviä kaupunkeja koskevia tavoitteita (11). 

Monissa EU:n jäsenvaltioissa kaupunkien vihreää infrastruktuuria ja luontopohjaisia ratkaisuja on jo tuettu maankäytön suunnitteluun, hulevesien hallintaan, pintavesien suojeluun tai biologisen monimuotoisuuden suojeluun liittyvällä kansallisella lainsäädännöllä. On kehitetty kannustimia ja maksuja, jotka kannustavat NbS:n ja UGI:n käyttöönottoon perinteisen harmaan infrastruktuurin sijaan. Lisäksi paikallisessa kaavoituksessa voidaan käyttää erityisiä suunnitteluvälineitä, kuten biotooppialuekerrointa (ks. esimerkiksi Berliinin tapaustutkimus), jotta osa alueesta voidaan jättää viheralueeksi. Euroopan unioni tukee voimakkaasti vihreän infrastruktuurin ja luontoon perustuvien ratkaisujen käsitettä ilmastokestävyyden, kestävän vesihuollon sekä ihmisten ja biologisen monimuotoisuuden hyvinvoinnin parantamiseksi Euroopan kaupungeissa. Esimerkiksi UGI:tä ja NbS:ää pidetään keskeisinä käsitteinä seuraavissa: Vuoteen 2030 ulottuva EU:n biodiversiteettistrategia (2020), vihreää infrastruktuuria koskeva EU:n strategia (2013) ja EU:n vesipuitedirektiivi. Ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevassa vuoden 2021 EU:n strategiassa korostetaan, että on tärkeää edistää luontoon perustuvia sopeutumisratkaisuja, myös laajentamalla niitä kaupunkitasolla. 

Täytäntöönpanoaika vaihtelee alueellisesta mittakaavasta riippuen muutamasta kuukaudesta useisiin vuosiin. Esimerkiksi pienimuotoisen NbS: n, kuten viherseinän tai paikallisten biosuodattimien, käyttöönotto on melko nopea prosessi ja todellinen rakennusaika kestää alle vuoden. Suunnittelu, virallisten lupien saaminen, integrointi muihin suunnittelu- ja kehitysprosesseihin voi kuitenkin pidentää toteutusaikaa. Laajamittainen viheralueiden suunnittelu ja toteutus (esim. monikäyttöisen puiston kehittäminen) voi kestää useita vuosia. Uusien viheralueiden tekninen toteutus on myös lyhyempi kuin täysi ekologinen toteutus. Voi kestää useita vuosia, ennen kuin viheralueille tai yksittäisille kasvualustoille, kuten viherkatoille, istutettu kasvillisuus täyttää ekosysteemin kaikki toiminnot (esim. ilmastonmuutoksen hillitseminen tai veden- ja ravinteidenpidätyskyky).  

Yhteenliitettyjen kaupunkien vihreän infrastruktuurin odotetun käyttöiän olisi oltava hyvin pitkä, paljon pidempi kuin yksittäisten rakennusten tai infrastruktuurin. Yhden viheralueen ikä voi vaihdella useista sadoista vuosista (esim. historialliset puistot) muutamaan vuoteen (esim. viherkatot). Yhden N bS: n käyttöikä-aika voi myös vaihdella, mutta tavoitteena on pitkän aikavälin huolto.